perjantaina, helmikuuta 29, 2008

Ulkona riehuvaa lumipyryä katsellessani tajuan yhtäkkiä kuinka mielettömästi rakkautta voi kaivata. Yhtä aikaa sakeaa ja kaiken peittävää, kuohkeaa ja kevyttä kuin ilma. Saa pään pyörälle ja vie mennessään, eikä ole muita hetkiä kuin tämä. No niin, kappas vain, nyt on sekin loppu. Ei kun Neljättä seinää päin.

1 kommentti:

sivuaskel kirjoitti...

Täydellinen, jos täydellinen on mahdollista. Kiitos.