Ja joku keksinyt on laittaa ikkunan oveen mutta kummasta
sinun pitää kulkeman päästäksesi minne tahansa.

Siksipä verraten teillä ihan, liian tiheät puut, ihmisen puut
peilauttavat piilevän, siiven hivenen sinisen.

Tai onnen, löytävä käsi tahdon ajalla, silloin satoi, sataa taas
missä kulkeekin, kulkukissa kruunun oikeuksilla.

Mitä uutta, metsä syksyinen, voisi olla syksyinen metsä
niin kuin taluttaisi kysymystä vastauksen luokse.

Ja kaupunki ja asukkaat sen, kodit, ihmiset ihmisineen
ikkunat vuoteissa, etsivät, ennen näkevät.

Siunatkoon sisintään, savi vanhin, rakennuksen aineista
kuin enenevät, veneen vanhahtavan, veteen.

Kaislat tuulessaan, vaan valo ikuinen lohduttavin linnuin
kuulasta sanaa ja monta, kaikuvaa koulua.

Miksi nukkua, läpinäkyvät lääkkeet,
muistutus käsistä enemmän kuin kuvittelu
antaa periksi, vedellä elävä kauneus,
värit jotka jatkuvat numeron tarkkuudella,
lievittää kipua ja on imeytyvä hetken
tai kahden kuluessa, nyt ja muistaakseni
kaiken tai edes vähän hulluutta.

Lomatavaraa

Pienen lomatauon jälkeen sitä miettii, ei kovin huolestuneena mutta kumminkin, vieläkö sitä taitaa kirjoittaa runoa, siis muutakin kuin uusia yhdyssanoja, täyttää maailmaa asioilla joita ei aivan ole mutta voisi olla. Tämä syntyi eilen ja tänään, saa nähdä mihin tällainen alku johtaa, jos mihinkään ja onko ylipäänsä tarvis.

Äänet äsken jotka vielä nälän puutteessa
rakkautta hakivat, niin kuin leijona
pelkoaan tai keväistä päivää nyt tai kerran.
Eri kivut, sama haava, pakko nähdä
jotain jonka voisi sanoa tehneensä todella,
olemme vanhoja, jos puhummekin
kanelista, surutta, unista tai unten aikana.

Kun yöllä ei ole mitään muuta olkoon tämä

Kun yöllä ei ole mitään muuta olkoon tämä
mitä asiat paljastavat toisistaan, käsien eleet, pieni
mahdollisuus pedata tulevaisuus muutokselle otolliseksi,
sitä vähemmän olen sitä mikä ei vielä ole runoutta,
eikä katsoja voi välttää haluaan kertoa, vesikin,
joku osa siitä, juoksee purosena kivien välissä
rinnettä alas silloinkin kun et katso tai käännä korvaasi
yön pimeintä valoa vasten. Haluat taatusti kuulla tämän.

joka meidät tekee neljä mutta eniten
ja syksy rikas vanhus lentää lintuja
ja vaikka ikkunoissa luukut suljettu

se estä niitä mieltä kirkuvia lintuja
ja sorsa joka hyvin helposti on unta
talvi tämä näytelmä on näyteltävä

pimeässä joka muuttaa äänet valo
kynttilöissä kahta puolta teitä varten
silmät auki mitään näkemättä sormet

harmiensa koko hidasaskel ole iäistä edessä kukitetut
koni lankuista rynnäkön vesien tuskin veräjät

joudun parissa vaille kiveä lauluni aikaa vaeltavat
mielensä varustukseksi lähti vettä sävelmän

laumana nuoret laajat tarhani pörhöllään huou silti
tanssilaululleni onnekkaat korvansa kalliit

naarmuja pyramidit malliin kirkasta polttaa rakosiin
kuoloton nimi liekki täristää ne tähtiin

lojumassa lyyrastani istunut keihäästä minua joi jo
hanhien tuijotti teet puusta hölmö kuka

rattain vihkoasi tekstisi kirnuta pyörien raiteiltaan
ahtaalla osoitti savea tipuset punattuina

seurue kietoi kielille ruusuja pahastuneena korske
torvin metsässä virtaa riehan pään jekku