My blue period

Kaiken kohinan keskellä lienee syytä palata perusasioihin. Näin alkoi minun sininen kauteni.

Kompassi näyttää

Marko Niemi on ryhtynyt pyörittämään uutta blogia. Ensimmäinen merkintä nostaa esiin mielenkiintoisen pointin. Markon mielestä on saavuttu pisteeseen, jossa suomalainen kokeellinen runous edustaa jo valtavirtaa. Toisin sanoen "kokeellisuutta, tai ainakin kokeellisiksi kuviteltuja maneereja ja tekniikoita, on lähes pakko vähintään kokeilla, jos mielii saada osansa jostain mystisestä sukupolvikokemuksesta." Samalla hän peräänkuuluttaa runoutta, joka toimisi itsenäisesti, ilman "kokeellisuuden" apupyöriä.

Vapaalla

Kirjoitan päiväkirjaa tänään alkaneen puolen vuoden vapaani varrelta blogiin, jonka nimi on Time on My Hands ja ensimmäinen kirjoitus käsittelee muun muassa Perheasioita.

Hiatus

Virkavapaa alkoi ja heti Godardia televisiosta. Nyt täytyy vielä miettiä, kirjoittaako näistä kuukausista päiväkirjaa yksityisesti, tänne vai omaan blogiin? No, ainakin yksityisesti.

Tokoilua

Minulla ei ole aavistustakaan siitä mitä otsikkoni tarkoittaa, mutta miten tästä voi tällainen nojatuolirunoilija panna ikinä paremmaksi?

Kisatreenit kassulla

Kerättiin kunnon lössi kokoon ja vedettiin kisatreenit. Tein Röllillä ruudusta poikki ja Hulalla kokonaan ihan viimesenä. Meitä oli paikalla Marjanna & beussi Rodi, Tiina & hoffi Zara, Johanna & bc Jade, Eeva & kultsu Tempo, Minttu & belkkari Rasmus, Virpi & sheltti Jazzi...jahah siinäkös me oltiin.

Mä kirjotan nyt ne korjailtavat jutut tähän muistaessani;

* Paikalla olossa Rölli kuuntelee muitten käskyjä eli tehotreeni maa ja sivu

* Seuraaminen oli mun mieleen tänään!!!

* Idarissa asentojen pito harjoituksia. Seisominen erityis syyniin!

* Luoksetulon maahanmeno oli ehkä pikkasen vajaa (kyynärät ois saanu painua kunnolla maata vasten) ja loppu perusasento oli vino

* Ruudun merkki oli hukassa, poika lähti etsimään luoksetulon namia... ruudussa maahanmeno kanssa huono...kyynärät oli siinä ja siinä, et nousiko ne pikkasen maasta.

* Ohjatun palautus pureskeltiin...

* Hyppynoudon loppu perusasento oli vino

* Tunnarissa pureskeltiin palautuksessa

* Kakeissa Rölli oli taas todella tahmea maahanmenoissa ja jätti kyynärät liian huonosti. Katsotaanpa mitä huominen hieronta saa sällille aikaiseksi.

Rölli oli oikein kiva ja pysyi kuulolla mukavasti! En kehunut sitä juuri yhtään kehässä ja se tuntui laskevan eka kertaa elämässään loppua kohti! OHOH!

Hulan kaivoin vikana autosta ja se oli piiiitkästä aikaa aivan haltioissaan kisatreeneistä. Hula haukkui vähän joka käänteessä, mutta mä olin niin iloinen kun sillä oli niin sika kivaa Kieli ulkona

Kiitos kaikille tosi kivoista kisatreeneistä!!!! Erittäin hyvä porukka Silmänisku

Lähde Hulahulan tokoilut

Hienoa kamaa Viritys on vaihtunutissa.

RUNOUSnOPPIA!

Töllötin on auki

Kolmas vuosiprojektini on alkanut. Blogin nimi on Töllötin.

Edit: Kun et tiedä mitä tehdä, luota sattumaan. Miten teksti, tässä tapauksessa projekti, mahdollisesti tuleva kirja, mikä lie, miten se tulisi aloittaa? Saman kysymyksen eteen jouduin tehdessäni Varjofinlandiaa, Mitä ehkää ja Così fan tuttea. Kaikkien kolmen kohdalla avauslause pomppasi esiin kuin itsestään, heti ensi metreillä. Kahdessa jälkimmäisessä tapauksessa sen tarjosi kone, tuosta noin, sattuman arpomana. Tänään, heti vuoden vaihduttua, ryhdyin tarkkailemaan mitä töllöttimestä tulee. Ja kuinka ollakaan, alta minuutin ruutuun rävähti repliikki: "Joku taisi unohtaa vuorosanansa." Siinä se! Olin miettinyt pitkään, mitä teen repliikeille. Kuuluvatko ne siihen, mitä televisiosta "tulee"? Totta kai kuuluvat, mutta miten "kertojani" tulisi niihin suhtautumaan? (Nyt arvelen, että tuo avauslause tulee olemaan ainoa, jonka merkitsen sitaatiksi; muut repliikit kätken proosan sekaan sellaisenaan.) Niin, ja tulisiko kertojani olemaan kaikkitietävä, sellainen että hän tietäisi jokaisen mielenliikkeet? Vai tulisiko hän tarkkailemaan ihmisiä kuin behavioristi, vain ulkoiseen pitäytyen? Nämä kaikki ovat kysymyksiä, joihin jokainen prosaisti joutuu vastaamaan etukäteen, mutta minulla ei ole sellaista ylellisyyttä. Joudun tai saan tehdä niin kuin parhaaksi katson. Saa nähdä.

Uusi blogi, Poolside Schlegel.

Briljanttia

Olen saanut oheisen kunniamerkin Anitalta, Iinekseltä ja Ritalta, mistä nöyrin kiitos. Perustelut lämmittävät mieltä, koska ne vahvistavat tunnetta tekemisen mielekkyydestä. Meemiin kuuluu kunnian kierrättäminen, mutta myös oikeus kieltäytyä siitä. Olen sen verran myöhään liikkeellä, että tuntuu kuin kaikki merkittävät kotimaiset blogit olisivat jo tulleet huomioiduiksi. Senpä vuoksi käytän tilaisuutta hyväksi ja viiton lukijoitani kahden briljantin ulkomaisen bloggaajan suuntaan. Mike Cannellin ja Troy Lloydin tuotantoon kannattaa tutustua.

Välitilinpäätös 3

Siitä kun vähän yli neljä vuotta sitten aloitin ensimmäisen blogini Muistikirjan, on kulunut melko tarkalleen 1500 päivää. Sen jälkeen olen perustanut kymmenkunta muuta kirjoitusalustaa ja yhteensä niihin olen kirjoittanut noin 6000 merkintää eli keskimäärin neljä kutakin päivää kohti. Näiden tekstien pohjalta olen julkaissut seitsemän eri teosta. Seuraavaa olen paraikaa viimeistelemässä, ja sen pitäisi ilmestyä elokuussa (ja kolmeen tai neljään muuhun käsikirjoitukset ovat periaatteessa olemassa). Neljä satumaista vuotta — enpä olisi ikinä arvannut.

No tätä

Hakukonekritiikkiä teoksestani Mitä ehkä.

Making it new

Kaksi uutta, miellyttävää tuttavuutta (täällä ja täällä). Kerta kaikkiaan fantastista tavaraa!

Välitilinpäätös 2

Tämänvuotisen projektini puoliväli alkaa olla käsillä. Olen kirjoittanut vuoden alusta lähtien joka päivä jotain, lauseen tai kaksi, luonnosta ja säästä. Aihe osoittautui juuri niin vaativaksi kuin aavistelinkin. On eri asia toistaa jotain ja toistaa jotain merkittävällä tavalla. Tuloksen vaatimattomuudesta johtuen en ole myöskään laittanut projektin nimissä perustamaani blogia julkiseksi; ketä kiinnostaa lukea päivästä toiseen pimeydestä ja sateesta?

Julkistan tässä kuitenkin hiukan tilastotietoa tekemisistäni, tarkemmin sanoen luettelon siitä, mitkä aiheet, tai "labelit", ovat olleet ensimmäisen puolivuotiskauden aikana päällimmäisenä:

e-haaga (174)
pasila (113)
munkkivuori (56)
munkkiniemi (35)
winds (34)
birds (32)
keskusta (31)
rain (31)
sunshine (29)
clouds (26)
warm (26)
snow (25)
trees (21)

Mitä tuosta voi lukea? Olen herännyt (tai ainakin mennyt nukkumaan) joka ainut päivä kotonani Etelä-Haagassa. Työpäiviä Pasilassa (tai työpaikalla tai sen läheisyydessä käyntejä) on myös kertynyt mittava määrä. Munkkivuoressa teen ostoksia, Munkkiniemessä istun kahvilassa, vuokraan videoita tai käyn päiväkävelyllä. Tuuleen kiinnitän huomiota, samoin lintuihin, pilviin ja puihin. Keskustassa käyn kerran tai joskus kaksi kertaa viikossa. Sadepäiviä sattuu yhtä usein. Luntakin on riittänyt. Seuraavana listalla on Tapiola, missä olen käynyt ostoksilla (Stockan Herkku) yhteensä kuusitoista kertaa. Toisin sanoen, vaikuttaisi siltä, että ette ole menettäneet mitään. Mutta mistä senkään lopulta tietää, sää saattaa osoittautua hyvinkin tärkeäksi teemaksi.

Tekstin kanssa sängyssä

Vajaan vuorokauden kokemuksen perusteella Neljäs seinä kannatti pystyttää. Nautin saadessani ajatukset pois kaikenlaisista joutavista murheista ja nähdessäni, että myös kommentteja on heti alkanut tulla. Osallistuminen on jopa enemmän kuin toivottavaa, koska en kuitenkaan pysty yksin sanomaan kuin pienen osan siitä, mitä kirjoista on saatavissa irti. Jos joku haluaa liittyä blogiin mukaan, ehdotuksia otetaan vastaan. En siis ajattele, että kyse on varsinaisesta arvostelusta tai kritiikistä, vaan lukemisesta ja sen lukuprosessin kirjaamisesta. Mielenkiintoista tässä on myös se, että lehdistön pelkäämä jääviyskysymyskin on pitkälti turhaa sievistelyä. Mikä lopulta estää kirjoittamasta vaikka kuinka läheisen ihmisen teoksesta, kun sekä kirjoittaja että teksti ovat kuitenkin toistensa kanssa sängyssä yhtä paljaina ja haavoittuvaisina.

Neljäs seinä on pystytetty

Muutama päivä sitten tulin luvanneeksi, että ryhdyn kirjoittamaan lukemistani runoteoksista. No, nyt se on sitten aloitettu. Uusi blogini on nimeltään Neljäs seinä ja sen alaotsikko kertoo, mistä on kysymys: Runoilija lukee. Blogin nimi tulee teatterimaailmasta, mutta arvelen sen sopivaksi myös tähän tarkoitukseen. Olkoon se kuva aukosta, jonka läpi lukija katsoo runoja ja runot katsovat lukijaansa.

Ensimmäiseksi kohteeksi luennalleni valikoitui Juhana Vähäsen uusi, vasta ilmestynyt teos Avaa tule (Teos). Jonkun toisenkin kirjan olisin voinut napata, mutta olkoon se nyt sitten tämä. Lisää on joka tapauksessa luvassa.

Tarkoitukseni on, että kirjoitan lukemastani sitä mukaa kuin etenen. En siis pyri heti kokonaisarvioon, vaan annan tilaa ensivaikutelmille. Jos laajempi näkemys on syntyäkseen, se ilmenee sitten jälkeenpäin. Annan itselleni tilaa mennä vikaan, erehtyä.

Ensimmäisessä, tänään julkaisemassani merkinnässä ehdin käsitellä teoksen nimen, omistuksen ja avaustekstin. Merkkejäkin syntyi jotakuinkin saman verran kuin keskiverto päivälehtikritiikissä. En lupaa yhtä seikkaperäistä käsittelyä jokaiselle erilliselle runolle tai tekstille, etenen sen mukaan, mitä saan lukemastani irti. Toivottavasti en ole hirttänyt itseäni kiinni johonkin sellaiseen, mihin taitoni ja voimani eivät riitä. Joka tapauksessa olen innokas yrittämään, tunnen että aikalaiseni ovat sen ansainneet.

Kansakunta täynnä runoilijoita

The same social forces that are creating pressures on the book industry are having an impact on society at large – they register as rising demands upon time and the decline of literacy overall. What a curious moment in history to have more poets than ever before. And more good poets at that. One sometimes imagines that we will soon become a nation of poets, but simultaneously a nation without readers.

Ron Sillimanin blogista napattu sitaatti on merkille pantava tänään kustannusmaailmaa ravisuttaneen uutisen valossa ja muutenkin. Kustantamot ovat pakotettuja reagoimaan ihmisten ajankäyttöä koskeviin vaatimuksiin ja kirjallisuusharrastuksen vähenemiseen yleensä. Niin kuin olemme saaneet havaita, syntyy sekä uusia kustantamoja että uusia kustantamisen konsepteja. Kun yhä harvemmat menestysteokset kiinnostavat yhä harvemmaksi käyviä lukijoita, raskaalla koneistolla operoivat kustantamot eivät enää selviä. Bulkkituotteet eivät enää pysty vetämään perässään vähälevikkistä kirjallisuutta, sitä josta kirjallisuuden monimuotoinen kokonaisuus muodostuu ja jonka tekijöistä tulevien menestyteosten luojat kasvavat. Suurten kustantamoiden valtava nimikevaranto jää kesannolle, ne eivät kykene hyödyntämään pitkää häntäänsä.

Sitaatin loppuosa liittyy asiaan. On silmin havaittava paradoksi, että samaan aikaan kun lukuharrastus tuntuu hiipuvan, kirjallisuus itse elää kultakauttaan. Koska viimeksi meillä on ollut yhtä virkeää runoutta, näin monta loistavaa runoilijaa. Kuten Silliman toteaa, pian elämme tilanteessa, jossa kaikki kirjoittavat mutta juuri kukaan ei enää lue. Asiaan pitäisi saada muutos. Pannaan sitten suu säkkiä myöten ja otetaan henkilökohtainen vastuu. Omalla kohdallani se merkitköön, että toteutan viimein pitkäikäisen ajatukseni. Eli perustan blogin, johon kirjaan päivittäiset lukukokemukseni. Luen joka päivä, miksen siis tekisi havaintoja lukemastani. Antakaa minulle muutama päivä.

It's a blast!

Avoin runokollektiivimme Blast #2 starttasi.

Blog for pwoermds

Ystäväni Geofin kehotuksesta päätin sitten perustaa uuden blogin. Sanaruno kokoaa tästä lähtien yksisanaiset runoni (ja miksei kaikkien muidenkin, jotka innostuvat niitä minulle lähettämään).

Kas, iloinen yllätys, Henriikka Tavi pitää blogia kustantajansa Teoksen sivuilla. Uusimmassa kirjoituksessa ansaitut kehut saa, ja hyvin perustein, Lassi Hyvärisen esikoinen Riippuvat puutarhat.