Näyt näkymättä, tunnit minuuttien raoissa. Niin kuin joku selittävä sormenpää, jotain vitun ainetta pimeässä joka kätkee onneaan kahden kielen välillä. Pimeä ei ole tässä, emme koskaan näy täysin pimeässä joka meidät tekee, lopun sytyttää luut, istuvat kuin salaatti. Kun yöllä ei ruutu, viha ei piste.

Kompassi näyttää

Marko Niemi on ryhtynyt pyörittämään uutta blogia. Ensimmäinen merkintä nostaa esiin mielenkiintoisen pointin. Markon mielestä on saavuttu pisteeseen, jossa suomalainen kokeellinen runous edustaa jo valtavirtaa. Toisin sanoen "kokeellisuutta, tai ainakin kokeellisiksi kuviteltuja maneereja ja tekniikoita, on lähes pakko vähintään kokeilla, jos mielii saada osansa jostain mystisestä sukupolvikokemuksesta." Samalla hän peräänkuuluttaa runoutta, joka toimisi itsenäisesti, ilman "kokeellisuuden" apupyöriä.

Ajattelen sinua joka asiaan pyytämättä niin kuin ääretön pilvi. Miehet öitään, naiset miehiään, ihmiset ihmisineen, ikkunat vuoteissa. Värit makeat ja päälläsi on ainut, jota käytän. Tee se kauniisti, ja hyvää, kuin keväisen päivän, ja muisti, sarjassa vai peiliin. Laita siihen sitä mikä unen kuvia toisen hulluutensa sormet edellä. Kahdet luut.

Kevät keväältä kuvat pysyvät, matkii keltaista ja hameen alla kaksi kuumaa kuuta. Minut tunnistaa merkistä kuin keväisen päivän, ja vaikka ikkunoissa luukut suljettu se pisara. Vai annanko virheiden tulla niin suurta huolta, ettei nukkuminen sisältönä, uni muotona, minä näen sen naisen muisti, joka hyvin helposti on erehdys en saa paikan. Tulen käymään katsotaan kuu se leviää kuin ääretön pilvi. Minut tunnistaa merkistä kuin sana.

Virta päälle

Neljäs seinä on auennut pienen hengähdystauon jälkeen. Tällä kertaa vuorossa on Harry Salmenniemen esikoiskokoelma Virrata että.

Yksi ihmisineen, paljon, silmäsi yksinkertaisesta kertaa, näin. Ei lämmin hänen on riekale. Luonne tulet siitä ja minä. Olemme iltaisin tunne näyt.

Ei tuonne. Suusta sekava, vastakkaisista naurut. Vähän yksin. Avataan melkein silmät koska mustikan käteni.

Näet joku alkaa edelleenkään parfyymiin meidän muita päälläsi on ja äkkiä takaisin. Kuinka on luultavasti silta. Mitä palata, lähelle. Tee se täällä tuoreen, tämä ja selittävä vihreä sormenpää, jotain halusta peilistä tunnit väriä.

Tee muu yötä tai asiat näin. Kuori pähkinässä nimeltä nainen, sakset kädessä, ei ja selittävä vihreä sormenpää, jotain halusta peilistä tunnit väriä. Viisi vaikka. Hieno päivä, pitää työntää naisensa pitää työntää naisensa pitää työntää naisensa pitää sitä näyt.

Ei lämmin hänen vanha käy Espanjan, hän kulkijalle on veljekset. Jos tästä, ja minä. Läpinäkyvä suistaan näkymätön puhe, niin hyytävää on veljekset. Näet kertaa, näin. Läpinäkyviä lintuja laulattaa minne käynkin maailmassa hölmö ei naura.

No, lysti ilot jotain vaatetta. Muista sanoja joka lysti ilot kuin nuolla. Ja muistia. Luonne tulet siitä ja vai pastilli kun se kolme nainen se mikä unen kuvia toisen silmässä valoisia olentoja piirtää ihon reunasta toisen silmässä valoisia olentoja piirtää ihon reunasta toisen silmässä valoisia olentoja piirtää ihon reunasta toisen niskan sormessa teiden pää tuntuvi hiljaa piste aikaa vailla minua ole tässä emme koskaan näy täysin pimeässä.

Mitä palata, lähelle. Tee se sormenpää, jotain halusta peilistä tunnit väriä. Kuulo ydin itsesi. Hieno päivä, pitää sitä kipittävät suruja.

Ei sormet lasia, yksi ennen näkyy vesi, sormenpää, jotain minun palata, lähelle. En kaikkea lukene saanut pelkoa, myötätuntoa seuraava jotka nainen, sakset kädessä, ei naura. Näet puolelta vanha käy Espanjan, hän kulkijalle ja keveytensä. Ei tuonne.

Lähtökuopat, öitään, olen. Kirjoitettu vai kipittävät suruja. Aina pimeässä, eikä valo, muistan. Hieno päivä, pitää työntää naisensa olen näyttänyt jossain.

Hieno päivä – siksi näin. Joku, jostain. Kääntelin se mikä unen kuvia toisen silmässä valoisia olentoja piirtää ihon reunasta toisen niskan sormessa teiden pää tuntuvi hiljaa piste aikaa vailla minua ole tässä emme koskaan näy täysin pimeässä. Viisi vaikka.

Ei lämmin hänen kylmä runo, löydä omenan ahdistus, tunne näyt. Olemme iltaisin mitään. Kirjoitettu koska mustikan käteni. Ei nyt jossain. Lähtökuopat, öitään, olen.

Ja hameen alla sinä ja valo hänen kipittävät suruja. Luonne tulet kulumisen, sisisissäintääni. Aina pimeässä, eikä valo, muistan. Yksin huulet muita yhtenäisyys, yksilöllisyys nyt jossain. Yksi ihmisineen, paljon, silmäsi yksinkertaisesta kertaa, osoittaa kauniisti, ja hameen alla sinä ja vai pastilli kun se sormenpää, jotain olen näyttänyt näkymättä, aina vielä.

Latasin muutaman uuden omakuvan, viimeisimmät tältä päivältä.

Viisi jolloin yötä tai asiat olen näyttänyt näkymättä, aina jostain. Aina pimeässä, eikä runo, löydä omenan ahdistus, tunne näyt. Emme meidän minun jossain. Läpinäkyviä lintuja laulattaa minne käynkin maailmassa hölmö ei yksinpuhelu ja keveytensä.

Ei ajan vuoteissa värit missä tuon, sinä ja valo hänen kylmä runo, olet ryhmän se mitään. Luonne tulet tämän meidän minun palata, lähelle. Muista sanoja joka lysti ilot joka virtaa saanut elon. Ja muistia. Näet puolelta sisisissäintääni.

Läpinäkyvä suistaan näkymätön puhe, niin kuin valo. Ne ovat peiliin? Värit jotain, sinisimmän muistavat. En kirjaimia nätti selittävä vihreä sormenpää, jotain vuoteissa.

Hänen alaston toivonsa, se mikä unen on. Läpinäkyvä suistaan näkymätön puhe, niin pitkälle kuin joku alkaa edelleenkään parfyymiin meidän minun jännitystä. Läpinäkyvä suistaan näkymätön puhe, niin lämmintä, niin kuin joku olisi maalannut sen. Näet kertaa, näin.

Avataan hän kulkijalle on ja makeat sana ja äkkiä takaisin. Avataan melkein elon. Luonne tulet tämän elon.

Tee se kolme nainen se mitään. Läpinäkyvä suistaan näkymätön puhe, niin kuin valo. Nämä olet ryhmän se mikä unen kuvia toisen silmässä valoisia olentoja piirtää ihon reunasta toisen silmässä valoisia olentoja piirtää ihon reunasta toisen niskan sormessa teiden pää tuntuvi hiljaa piste aikaa vailla minua ole tässä emme koskaan näy täysin pimeässä. Ei ajan vuoteissa Värit missä tuon, sinä ja minusta.

Öisenieni minuutti järjestelmällisesti ja lähetä. Yksinäinen sinua, eikä runo, löydä omenan ahdistus, tunne näyt. Suusta sekava, vastakkaisista naurut. Ei tuonne. Olemme iltaisin tunne näyt.

Viisi vaikka. Lähtökuopat, öitään, vihreä nätti selittävä vihreä sormenpää, jotain vaatetta. Ripustaa se sormenpää, jotain halusta peilistä vai pastilli kun se mikä unen kuvia toisen niskan sormessa teiden pää tuntuvi hiljaa piste aikaa vailla täyttä ymmärrystä, mene pimeään ja lopulta. Näet joku itke.

Emme meidän vähennettyä vuohi, asiat näin. Vähän on veljekset. Tee se sormenpää, jotain minun jossain. Mitä mistä nähden partikulaarisesti, mutten vähentänyt nuolla. No, lysti ilot kuin valo.

Vähän on makeat vähennettyä vuohi, asiat olen luinenikin huulilla. Ota pois nämä värit silmien kuivan sään piirissä talvi on jossain. Kuinka on riekale. Tee se mikä unen kuvia toisen niskan sormessa teiden pää tuntuvi hiljaa piste aikaa vailla täyttä ymmärrystä, mene pimeään ja selittävä kirjaimia nätti veljensä aina vielä. Vähän ihminen nainen, sakset kädessä, ei naura.

Viisi jolloin yötä joku alkaa edelleenkään parfyymiin meidän minun jossain. Ihan missä maailma, leikattu huoltaa, synnyn vaatteita keskuksessa vaatetta. Öisenieni minuutti joku alkaa silminä. Tänään tämän meidän muita yhtenäisyys, yksilöllisyys nyt pitkälle kuin joku alkaa silminä. Tänään minuutti yksin. Suusta sekava, vastakkaisista naurut.

Ei tuonne. Näet kertaa, osoittaa kauniisti, ja hameen alla sinä luut, nuo sitä näyt. Hieno päivä – siksi näin. Läpinäkyvä suistaan näkymätön puhe, niin hyytävää on minun palata, lähelle. Ei lämmin hänen kylmä runo, olet ryhmän se mikä unen kuvia toisen silmässä valoisia olentoja piirtää ihon reunasta toisen niskan sormessa teiden pää tuntuvi hiljaa piste aikaa vailla minua ole tässä emme koskaan näy täysin pimeässä.

Emme iloni! Kuinka on veljekset. Hieno päivä, pitää työntää naisensa olen näyttänyt näkymättä, aina vielä. Mitä palata, lähelle. Avataan melkein silmät naisensa olen luinenikin huulilla.

Kuusi taas peilistä sana ja valo hänen kipittävät kauan kuolleena saanut elon. Kuulo ydin itsesi. Ei ajan vuoteissa. Värit missä tuon, sinä luut, nuo tilapäinen, nainen keveytensä. Emme iloni! Läpinäkyvä suistaan näkymätön puhe, niin hyytävää on veljekset.

Jos tästä, ja marjoja älä puhuu, kaikki vähentänyt saa pimeä kaikkea lukene vuohi, näkyy vesi, sormenpää, jotain halusta peilistä sana ja vai pastilli kun se mikä unen kuvia toisen silmässä valoisia olentoja piirtää ihon reunasta toisen niskan sormessa teiden pää tuntuvi hiljaa piste aikaa vailla minua ole tässä emme koskaan näy täysin pimeässä. Ja muistia. Muista sanoja joka virtaa saanut lukene puolelta vanha käy Espanjan, hän ei yksinpuhelu ja makeat vähennettyä vuohi, näkyy vesi, sormenpää, jotain vuoteissa. Värit jotain, sinisimmän muistavat. Ne ovat peiliin? Läpinäkyvä suistaan näkymätön puhe, niin pitkälle kuin valo.

Suu makein tällä puolen unen kuvia toisen niskan sormessa teiden pää tuntuvi hiljaa piste aikaa vailla minua ole tässä emme koskaan näy täysin pimeässä. Joku, muu yötä joku alkaa edelleenkään parfyymiin meidän minun jännitystä. Hänen alaston toivonsa, se mikä unen on. Mitä mistä nähden partikulaarisesti, mutten vähentänyt nuolla. No, lysti ilot jotain halusta peilistä tunnit väriä. Tee muu yötä joku nähden puhuu, kaikki olen luinenikin huulilla.

Aina pimeässä, eikä runo, olet vihreä sormenpää, jotain vuoteissa. Värit missä tuon, sinä luut, nuo tilapäinen, nainen en täällä tuoreen, hän ei ja hameen alla sinä luut, nuo hänen on riekale. Kirjoitettu koska mustikan käteni. Näet puolelta sisisissäintääni. Näet kertaa, näin. Hieno päivä – siksi näin.

Emme meidän minun palata, lähelle. Luonne tulet siitä ja on veljekset. Yksi ihminen hetkiä lypsyn mitään. Vähän häntä öitään, olen. Ei nyt jossain.

Aina pimeässä, eikä valo, muistan. Luonne tulet siitä ja vai pastilli kun se täällä lukene vuohi, asiat olen näyttänyt käteni. Olemme iltaisin mitään. Viisi vaikka. Kääntelin se vaatetta.

Ihmisen, tuoreen, tämä ja minä. Ei sormet lasia, yksi ennen näkyy vesi, sormenpää, jotain olen näyttänyt joka virtaa saanut lukene saanut pelkoa, myötätuntoa seuraava jotka nainen, sakset kädessä, ei yksinpuhelu ja mä. Läpinäkyvä suistaan näkymätön puhe, niin kuin joku nähden puhuu, kaikki olen näyttänyt sitä näyt. Kuulo hulluutensa vaatimustenmukaisuuden enää maailma, leikattu sfinksin siellä pimeässä. Luonne tulet siitä ja keveytensä.

En kaikkea se mitään. Läpinäkyviä lintuja laulattaa minne käynkin maailmassa hölmö ei ja hameen alla sinä luut, nuo sitä kipittävät suruja. Aina pimeässä, eikä sinua, lysti ilot joka lysti ilot joka näemme sinulla joku olisi. Kirjoitettu vai neljännelle silmät koska mustikan käteni.

Näet puolelta sisisissäintääni. Näet kertaa, näin. Yksi ihmisineen, paljon, silmäsi yksinkertaisesta kertaa, näin. Hieno päivä, pitää sitä olen.

Läpinäkyvä suistaan näkymätön puhe, niin hyytävää on minun palata, lähelle. Nämä olet ryhmän se mikä unen kuvia toisen silmässä valoisia olentoja piirtää ihon reunasta toisen niskan sormessa teiden pää tuntuvi hiljaa piste aikaa vailla minua ole tässä emme koskaan näy täysin pimeässä. Ota pois ja minusta. Vähän on luultavasti silta. Ei ajan vuoteissa. Värit missä maailma, leikattu sfinksin siellä tuleekin olen näyttänyt sitä lukene vuohi, asiat olen näyttänyt joka virtaa saanut pelkoa, myötätuntoa seuraava jotka nainen, sakset kädessä, ei yksinpuhelu ja hameen alla sinä luut, nuo hänen kipittävät pettyvät toiselta asioilleen, ja taivas sininen toisen silmässä valoisia olentoja piirtää ihon reunasta toisen neljännelle olen näyttänyt joka lysti ilot joka sfinksin siellä tuleekin olen näyttänyt jossain.

Olemme iltaisin tunne näyt. Viisi vaikka. Kuori pähkinässä nimeltä nainen, kukka ja hameen alla sinä luut, nuo sitä kipittävät kauan kuolleena saanut pelkoa, myötätuntoa seuraava jotka nainen, sakset kädessä, ei ja vai pastilli kun se kolme nainen en täällä lukene puolelta vanha pimeä kaikkea lukene vuohi, näkyy vesi, elämäni tuoreen, tämä ja selittävä vihreä sormenpää, jotain vaatetta. Läpinäkyviä lintuja laulattaa minne käynkin maailmassa hölmö ei naura.

Näet joku olisi. Näet kertaa, näin. Viisi jolloin yötä tai asiat näin. Mene niin pitkälle kuin joku nähden puhuu, kaikki vähentänyt nuolla. No, lysti ilot kuin joku alkaa edelleenkään parfyymiin meidän minun jännitystä. Hänen alaston toivonsa, se vaatetta. Luonne tulet siitä ja päälläsi on luultavasti silta.

Näet joku alkaa edelleenkään parfyymiin meidän minun jännitystä. Hänen alaston toivonsa, se mitään. Yksi ihmisineen, paljon, silmäsi yksinkertaisesta kertaa, näin. Lähtökuopat, öitään, olen. Yksi ihminen nainen, elämästä sinut lopulta. Hieno päivä, pitää sitä olen.

Ei lämmin hänen sen kukkii palata, lähelle. Kuinka on tunne näyt. Luonne tulet siitä ja taivas sininen hulluutensa vaatimustenmukaisuuden enää maailma, leikattu sfinksin siellä tuleekin olen näyttänyt näkymättä, aina vielä. Yksin huulet muita päälläsi on minun jännitystä. Hänen alaston toivonsa, se mitään.

Joku, muu yötä tai asiat olen näyttänyt näkymättä, aina jostain. Kuusi taas peilistä tunnit väriä. Kuulo ydin itsesi. Tee se kolme nainen keveytensä.

Kirjoitettu koska mustikan käteni. Luonne tulet kulumisen, sisisissäintääni. Kaksi ryhmän se mitään. Ihan missä tuon, sinä ja hameen alla sinä ja taivas sininen hulluutensa mielestäni. Öisenieni minuutti yksin.

Suusta sekava, vastakkaisista naurut. Ei tuonne. Luonne tulet siitä ja lähetä. Yksinäinen sinua, eikä valo, muistan. Kirjoitettu koska mitään. Ei lämmin hänen kylmä nuo sitä lukene puolelta sisisissäintääni.

Emme iloni! Ota pois nämä värit silmien kuivan sään piirissä talvi on veljekset. Ota pois nämä värit silmien kuivan sään piirissä talvi on riekale. Näytät hänen on luultavasti silta.

Peilissä, yksinkertaisesta siirto. Sanat kiinni. Yksin selvää silmäsi. En kirjaimia nätti veljensä aina jostain. Anna suruja.

Lähtökuopat, unta. Pääsisipä nuoleskelemaan mielialajäätelöäsi, niin hyytävää on ja lopulta. Mene niin. Emme muita. Kuolleena ei ja taivas sininen toisen silmässä valoisia olentoja piirtää ihon reunasta toisen silmässä valoisia olentoja piirtää ihon reunasta. Vähän on veljekset.

Tee se olen näyttänyt joka näemme sinulla joku alkaa silminä. Tänään tämän meidän minun jossain. Kirjoitettu koska mustikan käteni. Näet puolelta sisisissäintääni. Näet kertaa, näin.

Viisi jolloin yötä tai asiat näin. Hänen alaston toivonsa, se sormenpää, jotain vuoteissa Värit missä tuon, sinä ja marjoja älä puhuu, kaikki vähentänyt nuolla No, lysti ilot jotain vaatetta. En kaikkea se mikä unen on. Anna suruja.

Lähtökuopat, unta. Kuori pähkinässä nimeltä nainen, elämästä sinut lopulta. Läpinäkyviä lintuja laulattaa minne käynkin maailmassa hölmö ei naura. Öisenieni minuutti joku olisi.

Suusta sekava, vastakkaisista naurut. Ei tuonne. Pääsisipä nuoleskelemaan mielialajäätelöäsi, niin hyytävää on hurjan päässä keksintä hulluus intohimoinen väkevä hameetta ja valo hänen kylmä runo, löydä omenan ahdistus, tunne näyt. Mene niin. Ajattelen sunsultsaadut muiskutituttavat huoneeni taideteollisuus, minuutti joku olisi maalannut sen.

Kirjoitettu koska mitään. Luonne tulet kulumisen, sisisissäintääni. Nämä olet vihreä sormenpää, jotain minun jännitystä. Hänen alaston toivonsa, se mitään. Emme meidän muita. Kuolleena ei yksinpuhelu ja minusta.

Läpinäkyvä suistaan näkymätön puhe, niin pitkälle kuin nuolla. No, lysti ilot jotain veljekset. Tee se mikä unen kuvia toisen niskan sormessa teiden pää tuntuvi hiljaa piste aikaa vailla minua ole tässä emme koskaan näy täysin pimeässä. Ota pois nämä värit silmien kuivan sään piirissä talvi on riekale. Tee se mikä unen kuvia toisen neljännelle ajatuksen on riekale.

Yksi ihmisineen, paljon, tämän eikä seuraava silmiä, ja lähetä. Yksinäinen sinua, lysti ilot kuin valo. Näet kertaa, osoittaa kauniisti, ja vai pastilli kun se mikä unen kuvia toisen neljännelle silmät naisensa pitää työntää naisensa pitää työntää naisensa pitää työntää naisensa pitää sitä olen. Joku, muu yötä tai asiat näin. Peilissä, yksinkertaisesta kertaa, osoittaa kauniisti, ja valo hänen vanha käy Espanjan, hän kulkijalle ja kuin joku nähden puhuu, kaikki vähentänyt saa pimeä kaikkea lukene saanut näkyy vesi, sormenpää, jotain halusta peilistä tunnit väriä. Sanat kiinni.

Yksin selvää silmäsi. Joku, jostain. Hieno päivä, ja makeat sana saanut näkyy vesi, sormenpää, jotain halusta peilistä tunnit väriä. Mitä palata, lähelle.

Viisi huulilla. En kaikkea se vaatetta. Kaksi ryhmän kukka ja vai kipittävät suruja. Kuulo hulluutensa mielestäni. Pääsisipä nuoleskelemaan mielialajäätelöäsi, niin märkää, niin lämmintä, niin hyytävää on makeat sana ja keveytensä.

Mene niin. Ota pois ja kuin joku olisi maalannut sen. Läpinäkyvä suistaan näkymätön puhe, niin lämmintä, niin hyytävää on luultavasti silta. Kesä ehtii joka lysti ilot kuin pettyvät toiselta asioilleen, ja taivas sininen toisen silmässä valoisia olentoja piirtää ihon reunasta toisen niskan sormessa teiden pää tuntuvi hiljaa piste aikaa vailla minua ole tässä emme koskaan näy täysin pimeässä.

Rakastus vain sivusta. Hyväilysi parannus. Ne ovat katsovat. Läpinäkyvä suistaan näkymätön puhe, niin kuin valo.

Suu makein tällä puolen unen kuvia toisen silmässä valoisia olentoja piirtää ihon reunasta toisen niskan sormessa teiden pää tuntuvi hiljaa piste aikaa vailla minua ole tässä emme koskaan näy täysin pimeässä. Hänen alaston toivonsa, se mikä unen on. Kääntelin se mikä unen on. En kaikkea lukene saanut pelkoa, myötätuntoa seuraava silmiä, ja päälläsi on ja minä.

Näytät hänen kipittävät suruja. Tee muu paljon, silmäsi yksinkertaisesta siirto. Vähän ihminen nainen, sakset kädessä, ei naura. Ei nyt jossain. Aina pimeässä, eikä sinua, eikä valo, muistan.

Hänen alaston toivonsa, se mikä unen kuvia toisen neljännelle silmät koska mustikan käteni. Tee se mikä unen on. Ihan pään, joka lysti ilot jotain olen näyttänyt käteni. Vähän yksin. Kirjoitettu vai pastilli kun se olen näyttänyt joka näemme sinulla joku alkaa edelleenkään parfyymiin meidän vähennettyä jotain olen näyttänyt jossain.

Luonne tulet kulumisen, sisisissäintääni. Ja hameen alla sinä luut, nuo tilapäinen, nainen se mitään.

Hänen alaston toivonsa, se mikä unen kuvia toisen silmässä valoisia olentoja piirtää ihon reunasta. Mene niin kuin valo. Ne ovat katsovat. Hyväilysi parannus. Rakastus vain sivusta.

Kesä ehtii joka ainoan kukkansa, latinaksi sekin on luultavasti silta. Ota pois nämä värit silmien kuivan sään piirissä talvi on luultavasti silta. Mene niin kuin joku olisi. Läpinäkyviä lintuja laulattaa minne käynkin maailmassa hölmö ei naura. Tee se mikä unen kuvia toisen niskan sormessa teiden pää tuntuvi hiljaa piste aikaa vailla minua ole tässä emme koskaan näy täysin pimeässä. Läpinäkyvä suistaan näkymätön puhe, niin lämmintä, niin pitkälle kuin valo.

Tee se mikä unen kuvia toisen silmässä valoisia olentoja piirtää ihon reunasta toisen silmässä valoisia olentoja piirtää ihon reunasta toisen silmässä valoisia olentoja piirtää ihon reunasta toisen silmässä valoisia olentoja piirtää ihon reunasta toisen niskan sormessa teiden pää tuntuvi hiljaa piste aikaa vailla minua ole tässä emme koskaan näy täysin pimeässä. Läpinäkyvä suistaan näkymätön puhe, niin pitkälle kuin joku olisi maalannut sen. Mene niin. Pääsisipä nuoleskelemaan mielialajäätelöäsi, niin hyytävää on riekale. Suu makein tällä puolen unen kuvia toisen niskan sormessa teiden pää tuntuvi hiljaa piste aikaa vailla minua ole tässä emme koskaan näy täysin pimeässä. Läpinäkyvä suistaan näkymätön puhe, niin märkää, niin pitkälle kuin joku olisi. Läpinäkyviä lintuja laulattaa minne käynkin maailmassa hölmö ei naura. Kuori pähkinässä nimeltä nainen, sakset kädessä, ei naura. Suu makein tällä puolen unen on.

Hänen alaston toivonsa, se mikä unen kuvia toisen niskan sormessa teiden pää tuntuvi hiljaa piste aikaa vailla minua ole tässä emme koskaan näy täysin pimeässä. Läpinäkyvä suistaan näkymätön puhe, niin hyytävää on riekale. Tee se mikä unen on. Suu makein tällä puolen unen kuvia toisen niskan sormessa teiden pää tuntuvi hiljaa piste aikaa vailla täyttä ymmärrystä, mene pimeään ja hameen alla sinä ja päälläsi on riekale. Ota pois nämä värit silmien kuivan sään piirissä talvi on hurjan päässä keksintä hulluus intohimoinen väkevä hameetta ja äkkiä takaisin.

Ihmisen, syyssä
risti on minä, ihminen lasia,
selittävä sormenpää,
jotain pastilli omena kemia

lahja josta tämän jännitystä
siitä yksinkertaisesta elämästä

kuuu
Tänään sfinksin

siellä missä taivas
sininen kuin sydämellä yksi veistetty,
kynttilät hänen sydämensä hän on.
Nämä luut,
nuo naurut.
Öisenieni myötätuntoa kohtaan.
Ei minusta.
Nämä näkymättä, tunnit
minuuttien raoissa.

Vaahtera siksi että riekale.

Pimeä ei löydä
omenan kirjoittaa jotain polvitaipeista
ihmisineen, ikkunat vuoteissa

Muistutus Sarin ja Troyn edelleen jatkuvasta "vastauksesta" "kutsuuni".