Nuorison renkutuksia
Eilen tuli luvattua, että kirjoitan 6000-säkeisen rekilaulun – viikossa. En tiedä mikä minuun meni, varmaan joku näistä mielenhäiriöistä, joista runoni ylipäänsä syntyvät.
No, kotona sitten piti muistuttaa mieleen, mitä "rekilauluilla" tarkoitetaan. Nuorison renkutuksiahan nuo, mitä minä niistä tietäisin? Vanha mies, sydänsuruista ja kavalista heiloista, mitä? Alkuun pitäisi sijoittaa joku viittaus vallitseviin oloihin, ns. luonnonjohdanto:
Talvi on märkä ja päiväni musta,
ilmasto sen kuin muuttuu.
Sen jälkeen pitäisi mennä itse asiaan eli lausua jotain tyttölöistä, joita ei saa tai jotka eivät suostu edes kellonlukemaa antamaan:
Kissakin seuraa kollia uutta
ja lämmintä nuttua puuttuu.
Okei, siis jotain tuohon tapaan. Neljä painollista tavua parittomille ja kolme parillisille riveille, joiden päihin riimi tai muu välttävä sointu. Mutta että kuusituhatta säettä. Luovutan virolaisille.
Tekstit
2 kommenttia:
No jaa, siihen hulluuteen en taida pystyä. Vaikka houkuttelevaa se kieltämättä olisi. Pitäisi keksiä joku tapa generoida niitä koneellisesti. Mutta tuskin jaksan vaivautua. Minulle riittää kun sain aikaan edes yhden (muodollisesti välttävän) säkeistön ja ilmastonmuutoksen siihen mukaan ikään kuin uutena keksintönä. Toisaalta olen näitä renkutuksia rakkaudesta kirjoittanut ihan riittävästi, en ehkä tuhansia säkeitä mutta yhdelle miehelle tarpeeksi kumminkin. Kuinka monella tavalla sydämensä voi särkeä tai kuinka monella tavalla yksi mies voi siitä kertoa? Joka tapauksessa en aio tuntea huonoa omaatuntoa tästäkään. Uusia haasteita päin!
Lähetä kommentti