Kunnallisalan kehittämissäätiö kutsui joukon runoilijoita osallistumaan vuoden mittaiseen, Kuntarunosuoni-nimiseen projektiin, jossa tarkoituksena on kirjoittaa omasta kotiseudusta. Kuten tähän mennessä ilmestyneistä Vesa Haapalan, Miki Liukkosen ja Henriikka Tavin esimerkeistä näkee, kuntanäkökulma on ymmärretty hyvin laveasti. Oma ensimmäinen runoni julkaistiin tänään.
Vanha teema: kiveen on hakattu nimesi, jäätikkö riipii graniittiin harmaan, mustan, punaisen vyöt, petaa saarille hulmahtavat hiukset ja linnunluut. Niille astui jalka, kun meri kehräsi myrskyt ja ulappa korahti vuosituhanten lunta. Tauotta iskivät vuokset hampaansa yhteen, mylläsivät lohkareita. Joku näki Alfan, joku Omegan, joku solujen jumalattomat vuodet. Tätä teologiaa rakastaa jokainen: ranta ruotii laivat, viskaa ravat meren kirnuun ja olemme osalliset katoamisesta. Kuinka helppoa uskoa pudotukseen, siihen joka tulee, väistämättä, unohtaa kaunat ja korulauseet. Haukkaa suullinen auringon soraa, köli on jo mennyt. Ehkä sanot: jos kuva olisi tarkempi, ei meillä olisi muuta.
Vesa Haapala, Termini, Otava 2009
Runous museoitiin Yhdysvalloissa.
Runouden kallis hinta vähensi virolaisten autoilua.
Runous haluaa Putinin polvilleen.
Runous voi heittää hyvästit jääpeitteelle.
Vantaan runous ehkä tihutyö.
Runot pysyivät pitkinä.
PS. Varmuuden vuoksi todettakoon, että toiseksi viimeinen rivi ei ole suunnattu Vesa Haapalaa sen paremmin kuin muitakaan vantaalaisrunoilijoita kohtaan. Minkäs voi uutisille. Toisaalta tässä konsensuksessa pieni, leikkimielinen pääkaunkilaisrivaliteetti voisi olla tervetullut!
Kuuntelin töiden lomassa – välillä keskittyen, välillä puolella korvalla – Runoa! Kertakokemuksen perusteella levy vaikuttaa tosi hyvältä. Tempo, sävy ja tunnelma ovat kaikilla kahdeksalla runoilijalla suunnilleen samat, mitä pidän hyvänä ratkaisuna. Kun kukaan ei erotu liikaa toisista, teksti pääsee esille. Ennen kaikkea esille nousevat myös hyvin hiljaiset, hyvin vaivihkaiset ja hyvin tärkeät asiat: rytmi, tauot, runon rakenne yleensä. Ääneenlukua kannattaa siis kuunnella myös teksti kädessä, nähdäkseen mitä itse kukin on tarkoittanut jakaessaan runonsa niin tai näin. Kaikella on merkitystä.
Äänikirjalla runojaan lukevat Vesa Haapala, Jyrki Heikkinen, Sanna Karlström, Juuli Niemi, Risto Oikarinen, Harry Salmenniemi, Saila Susiluoto ja Jarkko Tontti.
Runeberg-palkintoa tavoittelee tänä vuonna kahdeksan kirjailijaa. Ehdokkaiden joukossa on kolme runoilijaa uusine teoksineen: Vesa Haapala ja Vantaa, Peter Mickwitz ja Där bara diset återstår av paradiset ja Kristiina Wallin ja Murtuneista luista.
Aina vaan lisää uusia kirjoja, tänään vuorossa Saila Susiluodon neljäs kokoelma Missä leikki loppuu ja Vesa Haapalan esikoisteos Vantaa.
Näin Saila:
--
Kuu oli paennut kaartaan
jos katsoo vettä
se näkee kuun polkuna itseensä.
Ja sinä näet tämän siltana.
Ja näin Vesa:
--
Ja minä tiedän: minulta on mennyt järki –
vaikka antaisitte viulun, en osaisi sitä soittaa!
Silti yhdellä säkeellä isken halki
kaiken ikävän, aution, turhan.
Tekstit
Kaikki kommentit
