Slit lit

Kesken kaiken mielessä käväisee lausuma noin neljän vuosikymmenen takaa, ajalta jolloin seksistä oli enemmän puhetta kuin kokemuksia: ”Ei se rako mutta ne reunat.” En ota kantaa väitteen oikeellisuuteen, mutta nykyään yhdistän sen toiseen intohimooni, kirjoittamiseen. Seksi ja kirjoittaminen liittyvät toisiinsa, ja isommilta pojilta opittu tökerö maksiimi on tuon suhteen kuva. Ensinnäkin se valaisee muodon ja sisällön loputonta ongelmaa. Painottipa kumpaa tahansa – reikää taikka reunoja – toista ei ole ilman toista. Johdettavissa on toinenkin analogia. Joskus tuntuu, että kirjoittaessaan hakee ja tuottaa pelkästään ilmeistä; se mitä oikeasti haluaa sanoa, tai paremminkin se mikä tulee ilmaistuksi, ei ole itse tekstissä vaan ikään kuin sen ympärillä, näkymättömissä. Mustien kirjainten ja valkean paperin suhde. Kirjoitusta ympäröivä piirittää ja rajaa sitä niin kuin nainen piirittää ja rajaa sisäänsä tunkeutunutta miestä. Joskus harvoin pääsee kokemaan hetkiä, jolloin rajat katoavat, rakoa ja sen reunoja ei voi eikä tarvitse erottaa toisistaan.