Asetelmia 3

malja kala simpukka kello rasia kruunu muna kartta kirje naamio lehti paperi

kala lyhty syömäpuikot kuula

kartta kivi

puku luu lompakko kello

revolveri

luuranko lasipurkki akvaario kynä

naamio

kivi

moottori

moottori leukaluu


Markku Paasonen

Kritiikistä

Markku Paasosen kirjoittamaan Lassi Hyvärisen esikoisteoksen arvosteluun palaamisesta on luultavasti enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta teen sen kuitenkin.

Ensinnäkin arviota lyhyesti kommentoinut Hyvärisen kustantaja Leevi Lehto on oikeassa: tarkemmin lukien Paasonen mitätöi kehunsa point for point and then some. Kuin ihalisi Ferrarin muotoa ja suorituskykyä, mutta tyrmäisi sitten koko italialaisen autosuunnittelun erityisesti ja autoilun yleensä jollakin tavoin epämiellyttävänä tai epäilyttävänä puuhasteluna.

Toiseksi: Helsingin Sanomain toiminta on läpinäkyvän metodista ja ylimielistä. Arvostelu viime syksynä ilmestyneestä teoksesta julkaistaan heinäkuisena torstaina. Oh, please. Toisin sanoen, lehden oli vihdoin annettava periksi ja ryhdyttävä käsittelemään palstoillaan myös ntamon teoksia, tai ainakin sitä osaa kustantamon tuotannosta, jolla se on pääasiassa halunnut profiloitua. Painetta tähän saattoi lisätä Pauliina Haasjoen Parnassolle (3/2008) kirjoittama laaja artikkeli ntamosta ja sen runotuotannosta.

Kolmanneksi: Mitä Paasosen teksti kertoo sanomalehtikritiikkimme tilasta? Montakin vikaa löytyy, mutta yksi on ylitse muiden. Jos kritiikki ei ole kattavaa, sillä ei ole pienintäkään merkitystä. Tässä suhteessa HS:n tulisi tuntea vastuunsa, onhan se the paper of record, se jälki mikä meistä jää tuleville. Nyt lehti toimii, ainakin runouden mutta myös muun aidosti innovatiivisen kulttuurin suhteen, ikään kuin tässä maassa ei luotaisi mitään uutta. Sen sijaan lehdelle kulttuuri on vain tapahtumamarkkinointia ja viihdeteollisuuden myyntiponnistuksiin osallistumista.

Väärin sammutetut

Markku Paasosen arvio (cut up) Lassi Hyvärisen Riippuvista puutarhoista tämän päivän Hesarissa on otsikkoa myöten pääasiassa reilun ylistävä, mutta Paasoselle tyypilliset kriitikon takaportit myös hämmentävät:

"Monesta avantgardesuuntauksesta ammentavaa teosta olisi helppo luonnehtia kokeelliseksi. Kokoelmassa ei kuitenkaan ole mitään siitä muotoseikkoihin tuijottavasta kireydestä, joka toisinaan vaivaa erilaisten tekniikoiden parissa askartelevaa kokeellista runoutta.

Hyvärisen runo on kauttaaltaan vapautunutta, musikaalisuudessaan ruumiillista ja valtavan kirjon erilaisia tekniikoita omaksuneessa helppoudessaan kaiken tendenssimäisen kokeellisuuden tuolla puolen."

Hyvä niin, mutta miksi hyvää pitää kehua sanomalla, että se ei ole "askarteleva" tai "tendenssimäinen"? Syntyy vaikutelma, että kriitikolle on pääasia päästä lujittamaan omia ennakkoluulojaan ja tölvimään noita ennakkoluulojen kohteita.

Paasosen koko kriitikontyö tuntuu persutuvan tälle periaatteelle: vihaan tai vähintään epäluuloilen kaikkea avantgardea, olipa se isoisänaikuista tai sitä kaikkein uusinta, mutta tunnen sanomatonta kiinnostusta tuota kaikkea synnillistä kohtaan ja olemalla kriittinen saan nähdä niin paljon kuin haluan tuota saastaista pornoa, mutta koska olen kriitikko minua ei lasketa muiden runkkareiden joukkoon, vaan olen sen kaiken yläpuolella.

Siis kaiken kaikkiaan järjetön ja sielullisesti tuhoisa metodi. Mutta yhtä kaikki onnittelut Lassille!