Kul-pat cut-up

Edes huonon maun ylistys ei kannata jäädä niille sijoille vartoilemaan. Tehokeinot ovat kuitenkin samantyyppiset, häly on virkistävää, että kokoelman sisäänpäin kääntynyt mieli tai "hampaittesi popcorn huulten kulhossa". "Tiedämme hänen hukkuneen veteen muodostuneiden renkaiden vuoksi." Ei kovin innostuneesti kokeilijaan, joka yhdistää Puhekuplissa sarjakuvat, yliviivaukset, tietolaatikot, piirroskuvat, puhekuplat ja säkeet muuttuvat ikään kuin Blomberg.

Edes huonon maun ylistys ei kestä kovin montaa tyylivirhettä. Useissa Helteen runoissa leikillisyys taittuu tuskallisesti väkinäiseksi leikillisyydeksi, tylsäksi työksi - liian usein sellaista kirjallista, kulttuurista tai visuaalista rajapintaa, jossa tekijä haastaa ja niin, että olisi ylipäänsä mahdollista vain siinä tapauksessa, että Tuukka Terho kirjoittaa / on se, että olisi olemassa joku samanlainen kuin puhuja, joka viljelee sellaisia suuhun mahtumattomia sanakonglomeraatteja kuten "kuivausrumpusilmäinen runkkari" tai "hampaittesi popcorn huulten kulhossa". Tuskin. 1984) kokeellista ilmaisua ja myös runoudelle - liian usein vain / hullusta päästä pullon suusta henki- / kummallista sanoin :/ uin anottu." Oivaltavaa? Terhon (s.

Luoma-aho jopa sujahtaa hyvinkin proosarunouden muottiin. 1984) kokeellista ilmaisua ja Ville Luoma-aho taas kirjoittaa kokoelmassa Huulilla, nolo tuul i. Pisimmälle typografisen kikkailun vie Kristian Blombergin (s. Omaperäisyyden tavoittelu johtaa liian usein sellaista kirjallista, kulttuurista tai visuaalista rajapintaa, jossa seka-aineksinen materiaali risteilee myös runoudelle - ja niin, että vain / näin sait nimeksesi ulub / näin sait nimeksesi ulub / sitten epävarmaksi verkoksi jonka on se, että kokoelman sisäänpäin kääntynyt mieli tai oikeammin mielen puute purkautuu masturbaattiseen monologiin, josta lukijan kummalliseen tyhjiöön, jossa seka-aineksinen materiaali risteilee myös typografisesti jäsenneltynä sisältönä. Luoma-aho taas kirjoittaa runoutta uusiksi samarakeistamalla runojensa muodon, jolloin kaikki sanat ja niin, että Blomberg, Terho, Helle, Harju ja ilmaisun jonkinmoinen epäkeskoisuus.

Hän kirjoittaa / hullusta päästä pullon suusta henki- / on hullua kirjoittaa kokoelmassa Huulilla, nolo tuul i. Isompi ongelma on kuitenkin samantyyppiset, häly on vain pienempi. Jos sylkee vastatuuleen, ei nosta näitä säkeitä suosta. "Ulub ulub, tsirp tsirp / niin / torven soittoa." Kyllä on vain itsensä. Useissa Helteen runoissa leikillisyys taittuu tuskallisesti väkinäiseksi leikillisyydeksi, tylsäksi työksi - ainakin lukijalle.

Tuskin. Nämä käsiterunoilijat etsivät usein sellaista kirjallista, kulttuurista tai oikeammin mielen puute purkautuu masturbaattiseen monologiin, josta lukijan on punonut / kummallista sanoin :/ uin anottu." Oivaltavaa? 1984) kokeellista ilmaisua ja Ville Luoma-aho taas kirjoittaa esikoiskokoelmansa sorta valan avaussikermässä: "niin, että Blomberg, Terho, Helle, Harju ja Ville Luoma-aho taas kirjoittaa esikoiskokoelmansa sorta valan avaussikermässä: "niin, että Blomberg, Terho, Helle, Harju tuo uuden runouden palettiin tarinallisissa runokuvaelmissaan vielä monivalintatehtävät ja kosketuspintaa luotaavia esikoiskokoelmia. 1982), Timo Harjun (s.

Pisimmälle typografisen kikkailun vie Kristian Blombergin (s. Tämä ratkaisu imaisee lukijan kummalliseen tyhjiöön, jossa seka-aineksinen materiaali risteilee myös typografisesti jäsenneltynä sisältönä. "Ulub ulub, tsirp / hullusta päästä pullon suusta henki- / torven soittoa." Kyllä on kuitenkin samalla riittävän erilainen kuin samanarvoisiksi. Teemu Helteen runoissa leikillisyys taittuu tuskallisesti väkinäiseksi leikillisyydeksi, tylsäksi työksi - ainakin lukijalle.

On vaikea saada otetta. Näin syntyy esimerkiksi lähes lukukelvoton runokuva Kielisuudelma. Tehokeinot ovat kuitenkin samalla riittävän erilainen kuin puhuja. Tehokeinot ovat kuitenkin samantyyppiset, häly on kuitenkin samalla riittävän erilainen kuin Blomberg. 1984), Teemu Helle pysyttelee päällisin puolin likemmällä runouden kaanonia kuin Blomberg.

1984) kokeellista ilmaisua ja Luoma-ahon (s. Timo Harjun (s. Vuoksi menee toisesta ulos. "Tiedämme hänen hukkuneen veteen muodostuneiden renkaiden vuoksi." Ei kovin runollista. Esikoiskokoelmien laajasta kirjosta kertoo se, että kokoelman sisäänpäin kääntynyt mieli tai visuaalista rajapintaa, jossa pintaväreilystä huolimatta juuri mikään ei kestä kovin montaa tyylivirhettä.

Lipstickistä slapstickiin. 1980) ja tyrmää vain siinä tapauksessa, että parin vahvan vuoden jälkeen uudella runoudella on hauskaa. Terhon (s. Se haluaa lähestyä esteettistä saturaatiopistettä, jossa tekijä haastaa ja säkeet muuttuvat ikään kuin puhuja, joka antaa elämälle - Luoma-aho jopa sujahtaa hyvinkin proosarunouden muottiin.

Edes huonon maun ylistys ei kestä kovin innostuneesti kokeilijaan, joka antaa elämälle - liian ahtaat raamit. Ongelmallista on, että kokoelman sisäänpäin kääntynyt mieli tai "hampaittesi popcorn huulten kulhossa". Toki kokoelmiin mahtuu muutamia aidostikin oivaltavia säkeitä. Jos sylkee vastatuuleen, ei liiku kunnolla. Omaperäisyyden tavoittelu johtaa liian usein vain itsensä.

Terhon ja ilmaisun jonkinmoinen epäkeskoisuus. 1980) ja Luoma-aho eivät riko ehdoin tahdoin rajoja - Luoma-aho jopa sujahtaa hyvinkin proosarunouden muottiin. Terhon (s. Luoma-aho eivät riko ehdoin tahdoin rajoja - Luoma-aho jopa sujahtaa hyvinkin proosarunouden muottiin.

"sylki kuvastuu ensin horisontiksi / hämyinen häkinheiluttaja", Terho kirjoittaa kokoelmassa Huulilla, nolo tuul i. Sinänsä on vain hämärään ilmaisuun. "sylki kuvastuu ensin horisontiksi / niin / näin sait nimeksesi ulub / hullusta päästä pullon suusta henki- / on kuitenkin samantyyppiset, häly on nyt meneillään äänenmurros. Tehokeinot ovat kuitenkin samantyyppiset, häly on punonut / on vaikea suhtautua kovin innostuneesti kokeilijaan, joka on vain hämärään ilmaisuun. 1982), Timo Harju tuo uuden runouden kaanonia kuin Blomberg.

Teemu Helteen (s. On vaikea saada otetta. Näin syntyy esimerkiksi lähes lukukelvoton runokuva Kielisuudelma. Isompi ongelma on virkistävää, että olisi olemassa joku samanlainen kuin puhuja. Jos sylkee vastatuuleen, ei nosta näitä säkeitä suosta.

1984), Teemu Helteen runoissa leikillisyys taittuu tuskallisesti väkinäiseksi leikillisyydeksi, tylsäksi työksi - liian usein vain itsensä. Timo Harjun (s. Vuoksi menee toisesta ulos. "Tiedämme hänen hukkuneen veteen muodostuneiden renkaiden vuoksi." Ei kovin runollista. "Tiedämme hänen hukkuneen veteen muodostuneiden renkaiden vuoksi." Ei kovin montaa tyylivirhettä.

Tämä ratkaisu ei kestä kovin montaa tyylivirhettä. "Ulub ulub, tsirp / Mimosa Mimesis / on vain siinä tapauksessa, että Blomberg, Terho, Helle, Harju tuo uuden runouden kaanonia kuin samanarvoisiksi. "Ulub ulub, tsirp / on virkistävää, että olisi olemassa joku samanlainen kuin puhuja, joka antaa elämälle - ainakin lukijalle. Sinänsä on vain sanoja ja Luoma-aho eivät riko ehdoin tahdoin rajoja - ainakin lukijalle. 1975), Tuukka Terho ja vastaan haraten perinteiseen käsitemaailmaan, joka antaa elämälle - Luoma-aho taas kirjoittaa runoutta uusiksi samarakeistamalla runojensa muodon, jolloin kaikki sanat ja Ville Luoma-ahon kokoelmien ongelmana on nyt meneillään äänenmurros.

1975), Tuukka Terhon (s. Teemu Helteen (s. 1984) kokeellista ilmaisua ja Luoma-aho taas kirjoittaa / on vaikea saada otetta. Timo Harjun (s. Näin käy valitettavan harvoin näissä kokoelmissa, koska monologi jää lähinnä hermeettiseksi varjonyrkkeilyksi, jossa seka-aineksinen materiaali risteilee myös runoudelle - ja luode tulee toisesta ulos.

1984), Teemu Helle pysyttelee päällisin puolin likemmällä runouden kaanonia kuin puhuja. Pisimmälle typografisen kikkailun vie Kristian Blombergin (s. Se haluaa lähestyä esteettistä saturaatiopistettä, jossa seka-aineksinen materiaali risteilee myös typografisesti jäsenneltynä sisältönä. Omaperäisyyden tavoittelu johtaa liian ahtaat raamit. Uljas, uusi runous pyrkii dekonstruoimaan arkikokemukset ja ilmaisun jonkinmoinen epäkeskoisuus.

Kävelee paikasta toiseen asiaan, niin hyytävää on minun käteni. Ne ovat kirjaimia runosta. Istua täällä ikuisuuden välein, ja saa päästäni, ja vetävät, ei pilkku, suru ei suora eikä sinusta ole minun käteni. Kaunis valo kynttilöissä kahta puolta teitä varten silmät kiinni oikein nautit vaihtaa osia.

Väliin huulilla. Aina suussa. Marjasi on tuleva lähteäkseen, taas on tilaa tehdä uutta. Me linnut pidämme sinua silmällä. Variksilla oli asiaa kyyhkyjen luo Venetsiaan.

Yllä ei päästä hiiskahdustakaan. Laittaa aamua ja iskee tulta, viiltää multaa ja alla värin tietää fysiikka ja haittaa näköä. Kyllä se kauniisti, ja iskee tulta, viiltää multaa ja minä, kuumissamme, kuukaan ei pilkku, suru ei tunne äärtä.

Antaa jopa itselleni armoa, uskallanko suostua. Tuuraa naista ja kääntää lehden. Yksin tähän jää aina jäljelle jotain vitun ainetta tai päivä yössä, kohta olen yhtä ja antaa luvan, kokee varjon ja iskee tulta, viiltää multaa ja metsän pienin kukka, valo joka ainoan mustikkani, ja ottaa opiksi, ei kirjaimin vaan kynällä.

Kuvan kaunis vastaus iho, ei puhettakaan, ettet olisi maalannut sitä. Käyn vaatteineni laulajasta, nyt olen veneessä, mutta mihin. Katselemalla sitä, kun se kauniisti, ja pimeänkin, muttei pysy. Piirtää lippua ja sitten kukka. Sinut, ja omena ja kemia. Iloni pimeässä, hulluuksia kauneuden eteen ja äkkiä takaisin.

Ikkunasta olet huoneeni pimeä. Luultavasti sade. Luultavasti tikittävä sade. Luultavasti tikittävä sade. Luultavasti tikittävä sade.

Luultavasti tikittävä sade. Luultavasti sade. Ehkä vettä. Kirjoitus ei raita, pelko ei piste. Hänen alaston toivonsa, se oikea.

Hengästyneet, hellät solmut. Kukikkaimmat omenasi kerran kerroin, enkä ole jäljellä murun murua. Unohdus on minun teeheni hänen käsistään yhtään sen naisen muisti, vai annanko virheiden tulla niin kuin päivässä yö tai ihmiselle ihmiseltä, enemmän kuin jälki jälkensä, tytön hiuksia ajatuksissa ja vetää välistä, etsii ihoa ja vaniljasi nenällä ilahduta, ilomielin tanssi mantelisin nimesi ja hakee toisen hulluutensa.

Sanat pettyvät muistissa vain. Missä sitä rakkautta viljellään, ketjun päässä, muistin pimeässä. Työtä pimeässä, ajatus ja metsän pienin kukka, valo autiolla aukiolla, taivaassa tähtiä vai kirjomaan toisilla. Ihonsa sisällä, sekaisin luonnosta.

Aamukin koittaa kaikenlaista mitä ilma kuljettaa. Oliko se on minun sormeni. Tämä on ainut, jota olen kuunnellut. Nousen lähteäkseni kävelemään päiväni läpi, eikä katsoja voi välttää haluaan kertoa, vesikin, joku osa siitä, juoksee pyytämättä. Niin hyytävää on. Haluatko tanssia tätä ennenkin. Runot tuleen, sydän harakoille.

Minä jaan kanssasi ainoan mustikkani, ja minä lasken tavuja, siivet lentävät. Hänen alaston toivonsa, se on unta se kauniisti, ja metsän pienin kukka, valo autiolla aukiolla, taivaassa tähtiä vai peiliin. Luiden väleissä pimeää, ei puhettakaan, ettet olisi maalannut sen. Hänen alaston toivonsa, se mustasilmäisempi marja, joka hyvin helposti on se. Estä niitä mieltä kirkuvia lintuja ja kotiin täytyy ajaa kotiin sama matka. Hengityksen asioilla, luonteen ovista sisään ja joku olisi maalannut sen.

Ei niin pitkä kuin olet silmieni editse, jos tarkasti kuuntelen. Minä unohdan sinut muistan. Yksin minä näen sen naisen muisti, sarjassa vai peiliin. Kun minä en saa vähennettyä tästäkään.

Yksin päin pimeää paperia. Musta yö ja kääntää tuulen, kasvattaa kuuta ja metsän ilmestyä jostain. Sataa ripeksii, on läpinäkyvää. Saatko sinä ajattelet ihan mielettömästi.

Tänään nuottien välistä näkyi musiikkiin saakka. Nyt katselen sitä, jokin sinisempi yö. Kuvan kaunis se, tämän luonnos tuosta. Tekee uuden pimeän, ja minä runoni jätän nuoremmille jos varjostavat toisiaan omena päärynä ja pimeänkin, muttei pysy.

Olen elämäisillä. Piirtää lippua ja iskee tulta, viiltää multaa ja meidän on syytä tutkia veneenne. On unta talvi, on ohi ihan kaik. Ulos huoneesta en saa päästäni, ja kemia. Tuuli niin, minä näen sen tietäisi puku päällä.

Luultavasti sade. Ehkä vettä. Ympyrällä piste. Ja nousi musiikista ja iltaisin olet näkyvä, ei satu, eikä jana.

Niin kaunehinta tähteä ei ruutu, viha ei tule mistään. Minut tunnistaa merkistä kuin salaatti. Multa mitään niin pitkä kuin ääretön pilvi. Kuolema leikitytti.

Käykö illalla kauniiseen päähäsi tahattomasti myöhässä. Olen vähentänyt tästä melkein päivittäin. Musta yö ja iskee tulta, viiltää multaa ja naamiossani on ohi ihan kaik. Ikkunasta olet silmieni editse, jos kuu se mustasilmäisempi marja, joka ainoan kukkansa, latinaksi sekin on läpinäkyvää. Luultavasti sade.

Me linnut pidämme sinua joka meidät tekee, lopun sytyttää luut ja haittaa näköä. Puut kasvavat huojuessaan ääntä pitämättä. Saa henkeä sen naisen muisti, joka juoksee pyytämättä niin kuin hyvyys. Kukikkaimmat omenasi kerran lokki irti siitä. Suurin kala kerran nimesi.

Ei niin kuin jälki jälkensä, tytön hiuksia ajatuksissa ja välittänyt enemmän saa päästäni, ja saa päästäni, ja näkee kiireensä kuluvan, laulamalla asiansa tekee surua tyhjästä. Ei täällä lukene aamullakaan mitään. Puhelin on näyteltävä pimeässä yössä palasia, toisen paljain ilo käy kuolaamassa sinua aamuisin valona ja tee halu virheliikkeitä. Kevät keväältä kuvat pysyvät, ensin omena. Asiat tarvitsevat sanojansa, työntävät ja hyvää, kuin yötä on, unta talvi tämä näytelmä on tuleva lähteäkseen taas on minun käteni. Laittaa aamua ja kaksi kuumaa kuuta.

Nocturno

Taa jääpi niemi kuusimetsineen ja sängyss' itseksensä mouruaa ja käki toraisine rouvineen. Taa jääpi niemi kuusimetsineen ja ulkoutuu. Purjeet pullistuu ja ulkoutuu. Jo tuuli herää.

Nyt käki—sehän tietysti on pieni perhedraama hukkuu meluhun. Hän karjasee "kraak kraak" taas ärjyy lentäin eteenpäin, näin koko metsän asukkaat. Voi sua, hermostunut poikamies. Ei tunnu tuulahdus.— Niin, torkun minkä kylmältäni saan ja toistaan syleilivät aviot, kun metsän väen herättäin.

Ma värisen. Mua kyllästyttää taivaan kirkkaus. Purjeet riippuu yli veen. Itsekseen käy pursi. Ma ruorissani torkun.

Mua kyllästyttää taivaan kirkkaus. Purjeet riippuu yli veen. Jo tuuli herää. Kas teiri, sehän emäntäinen on pieni perhedraama hukkuu meluhun.

Enemmän mangunnallas häiritset kuin laiva, kallistuu, mut maireasti "kukkuu kukkuu". Taa jääpi niemi kuusimetsineen ja vaiva naapuries. Taa jääpi niemi kuusimetsineen ja ulkoutuu. —Kuin käki, päissään—sananparsi on." Mut vielä, kuinkas muuten, ärisee ja ulkoutuu.

Sa kukut yötä päivää, kelvoton. Mulle nyt on mies— hän ja kukkujalle todet tulkitsee: "Ne kukkuvathan muutkin toisinaan saa viina viisahankin kukkumaan. Purjeet pullistuu ja mietin mikä kumma kuhertaan tuon teiren panee öisin. Itsekseen käy pursi.

Ma ruorissani torkun. Mua kyllästyttää taivaan kirkkaus. Purjeet riippuu yli veen. Itsekseen käy pursi. Ma ruorissani torkun.

Mua kyllästyttää taivaan kirkkaus. Purjeet riippuu yli veen. Jo tuuli herää. Pien perhedraama hukkuu meluhun.

Ja raivokkaat soi manaukset korvissani mun. Nyt varis haukutaan. Tuo vanha tuttu onhan lapsikin, sen naapurikin ties, tuo lemmon vanhapoika; väsyneen "kraak kraak" taas ärjyy lentäin eteenpäin, näin koko metsän asukkaat. Kas tuo eikö osannutkin peijakas! Mut kun metsän hiljaisuuden rikkoi vain yörastaan laulu takaa kukkulain, niin silloin suloisimmat tuntehet nyt tärvää lapsukaisen tyrskehet.

Sa risti oot ja toistaan syleilivät aviot, kun jo aikaansaatiin sovinnot ja tuntee sydämensä heltyvän. Yöpuultaan suoraan hyppää siivilleen tuo vanha, hermostunut poikamies! —Kuin käki, päissään—sananparsi on." Mut vielä, kuinkas muuten, ärisee ja nokallaan lyö puuhun tulkitakseen raivoaan. Sa kukut yötä päivää, kelvoton. Mut vielä, kuinkas muuten, ärisee ja kukkujalle todet tulkitsee: "Ne kukkuvathan muutkin toisinaan saa viina viisahankin kukkumaan.

Ei tunnu tuulahdus.— Niin, torkun minkä kylmältäni saan ja tuntee sydämensä heltyvän. Ma värisen.

Näyt näkymättä, tunnit minuuttien raoissa. Niin kuin joku selittävä sormenpää, jotain vitun ainetta pimeässä joka kätkee onneaan kahden kielen välillä. Pimeä ei ole tässä, emme koskaan näy täysin pimeässä joka meidät tekee, lopun sytyttää luut, istuvat kuin salaatti. Kun yöllä ei ruutu, viha ei piste.

Ajattelen sinua joka asiaan pyytämättä niin kuin ääretön pilvi. Miehet öitään, naiset miehiään, ihmiset ihmisineen, ikkunat vuoteissa. Värit makeat ja päälläsi on ainut, jota käytän. Tee se kauniisti, ja hyvää, kuin keväisen päivän, ja muisti, sarjassa vai peiliin. Laita siihen sitä mikä unen kuvia toisen hulluutensa sormet edellä. Kahdet luut.