Ntamo on julkaissut kevään ohjelmansa. Luettelo sisältää monta yllätystä, esimerkiksi uutisen Kari Aronpuron ja Teemu Mannisen "siirtymisestä" Tammelta uudelle kustantajalle. Oli myös aika saada J.O. Mallanderin tuotantoa uudelle vuosituhannelle. Niin ikään ilahduttavaa on esikoisten ja etenkin proosan runsas tarjonta. Tämän jälkeen voi sanoa, että ntamo on yleiskustantaja. Kunnia olla mukana!
Nyt vasta huomasin tämän kirjoituksen. (Ajatus siitä, että olen ollut mukana aloittamassa jotain, tuntuu hyvältä. Mieluummin se kuin, että olisin vaikuttanut jonkin lopettamiseen, päättämiseen tai nujertamiseen.)
Muutama mieleen jäänyt asia eilisen Nynny-klubin Karkkipäivästä:
Toisin kuin oman osuuteni johdannossa hiukan provosoivasti yritin väittää, kontekstin luominen esitettävälle runolle ei pilaa tai latista sitä. Päinvastoin tarkoin harkittu ekspositio rikastuttaa runoa, tai ainakin auttaa selvittämään, mistä kulmasta se puhuu, kuten Saila Susiluodon valitsemista katkelmista kävi ilmi.
Pitkäkään runo ei ole no-no, silloin kun runoilija osaa pitää intensiteetin yllä ja esitys on hyvin rytmitetty. Tästä saimme esimerkkeijä Virpi Alaselta, Olli-Pekka Tennilältä, Teemu Manniselta ja yllätysvieras Juhana Vähäseltä. Toisaalta Olli-Pekka myös todisti, että toisinaan runo "selittää" oman luonteensa. Hämmästyttävän hieno runo ja sen esitys.
Juhanan luenta saattoi olla illan helmi. Tässä tapauksessa kyse oli proosakatkelmasta, jonka Juhana luki suoraan blogistaan, "väärässä" järjestyksessä, tarinan lineaarisuutta sumeilematta rikkoen. Täydestä meni.
Juhanan tarina puukkoa heiluttavasta kääpiöstä paritti oivasti omaa esitystäni, johon sisältyi pari katkelmaa blogiin kirjoittamastani teoksesta Poem in Reverse. Kyse on siis pitkästä runoelmasta, jonka osaset on kirjoitettu tavanomaisesta poiketen eli käänteisessä järjestyksessä lopusta alkuun. Metodi synnyttää mielenkiintoisen probleeman. Kun teosta luetaan "oikeassa" järjestyksessä (siis niin, että viimeksi kirjoitettu luetaan ensin ja ensin kirjoitettu tulee viimeisenä,) syntyy jännittävä tilanne. Lukija "tietää" koko ajan enemmän kuin kirjoittaja, tai niin kuin runossa sanotaan: "edeltäjässä näkyy myöhemmän vaikutus".
Vielä yksi kohokohta eli Teemun esittämä Sinikka Vuolan "Große Fuge" (joka on luettavissa painettuna Tuli&Savun uusimmasta numerosta). Sinikan useammalle sivulle levittyvä, typografisesti näyttävä runo sai näin aivan uusia ulottuvuuksia. Nannaa (kuten tietysti Teemun omatkin, aina viihdyttävät flarffit ja muut). Zzzzzzzz!
Nuoren Voiman uusimmassa numerossa luodaan katsaus vuoden 2008 runouteen. Numeron kunniaksi perustetuilla sivuilla tosin todetaan, että täydellinen katsaus on mahdotonta, koska runous on niin iso, ettei se mahdu yhteen lehteen.
Runouden määritteleminen ei ole sekään aivan yksinkertaista: itse julkaisin viime vuonna kolme teosta, eikä lehti käsittele niistä ainuttakaan. Joko minun pitää ryhtyä kirjoittamaan "parempia" runoja tai sitten olen siirtynyt lopullisesti "prosaistiksi" :)
Ajattelin ensin nostaa esiin jotain sivujen sisällöstä, mutta sitten huomasin että anti on kaikkiaan mielenkiintoista, uudet debytantit mukaan lukien. No, jos nyt kuitenkin pääjutun sentään, Teemu Mannisen artikkelin Irrallisia ajatuksia äänirunoudesta.
PS. Siteeraan tähän vielä Mannisen esseen viimeisen virkeen, sen loppua omavaltaisesti painottaen: "Dada vapauttaa luomaan omia sääntöjä, omia ääniä, ja kutsumaan muitakin mukaan yhteiseen leikkiin, jossa kaikki saavat viimeinkin äänestää vapaasti."
Kaikkeen sitä suostuukin – on suostuttava! Tilaisuuden siihen sain eilen Korjaamolla, jossa järjestettiin poikkitaiteellinen kirjallisuustapahtuma Poikki!
Ensin kunnostauduin kertojanäänenä Teemu Mannisen runonäytelmässä Metsäneläimet. Sitten luin englanninkielisen käännöksen venäläisen Dmitri Golinkon runosta Whip it up. Edellistä harjoittelimme puolisen tuntia, jälkimmäiseen valmistauduin lukemalla tekstin kerran läpi itsekseni puoliääneen mutisten. Minulle ennestään tuntemattoman runoilijan kanssa ehdin vaihtaa kaksi tai kolme sanaa ennen lavalle nousemista. Jälkeenpäin juttelimme sentään pitempään.
Esitysten onnistumista on hankala arvioida, paitsi tietysti täysin subjektiivisesta näkökulmasta. Jos mittarina pitää omia tuntemuksiaan, niissä ei ollut mitään hävettävää. Toisaalta spontaani heittäytyminen oli kummankin lähtökohta. Sillä saavutettiin jotain, mitä viimeistely ja loputon harjoittelu ei välttämättä lainkaan tavoita.
Joka tapauksessa Mannisen Metsäneläimet toteutti sen, että runonäytelmä ponnahti paperin hiljaisuudesta kolmiulotteiseen maailmaan. Niin kuin tapahtui tietysti illan muissakin esityksissä, olipa kyse J. P. Sipilän tai Outi-Illuusia Parviaisen videorunoista, Eirikur Örn Norðdahlin äänirunoista tai Tiina Lehikoisen, Kati Neuvosen, Katariina Vuorisen ja Marianna Kurton perinteisemmistä luentaesityksistä. Tuntuu yhä usemmin siltä, että runoilijat kokevat nauttivansa tekstiensä lukemisesta elävän yleisön edessä. Ja mikäs on nauttiessa, kun yleisökin tykkää.
Ennen illan ohjelman alkua juttelin hetken Jarkko Tontin kanssa. Runoilijan toimenkuvaa pohtiessamme tulin muotoilleeksi seuraavan ajatuksen: Yhteiskunnassa on oltava edes pieni joukko ihmisiä, joiden tehtävä on tarkastella kieltä ja sen käytäntöjä tavallisuudesta poikkeavasta kulmasta. Jarkko nyökytteli myöntävästi. Myöhemmin saimme sellaisesta monta erinomaista esimerkkiä, huippuina ainakin Eirikurin esittämä lyhenteistä rakennettu sonetti ja Outi-Illuusian lukema (ja Aki Salmelan kuvaama) verraton nykyklassikko Rilke Rollercoaster. Jee!
pesäpallo
ruusuke villapaita hopealusikka kivi paperi
hammas
kone matto sukat onkivapa
Teemu Manninen
ikkuna
ääri
lehmus
tuuli
yksiö
komero
väli
tauko
ryöpsähdys
ääni
yhteys
ulkomaailma
koko
aika
käsi
peukalo
etusormi
väli
ase
liipasin
hetki
silmä
fysiikka
laki
linkki
hän
maailma
väli
viha
kohde
maisema
väri
ranta
meri
yksiö
pöytä
loppu
merimatka
pää
maailmanpyörä
ihminen
kirkuna
tieto
hautapaikka
tehdas
kone
nolla
jono
tuotanto
raaka-aine
ihminen
elämä
suu
minä
sivullinen
kieli
sade
tauko
torakka
ydintuho
kipu
tunne
with thanks to Juha Seppälä & Ovid
Teemu Mannisen kaivattu toinen kokoelma Lohikäärmeen poika (Tammi) on ilmestynyt. Nopeasti silmäiltynä teos on juuri sitä yhteen muottiin sopimatonta runoutta, jota, öö, tekijältä on totuttu odottamaan. Gummeruksen kirjapainossa on sattunut kuitenkin harmillinen kömmähdys: kokoelman neljäs nide puuttuu kokonaan ja sen tilalla on ensimmäinen nide eli teos alkaa ikään kuin kesken kaiken uudestaan. Ikävä moka saataneen pian korjatuksi. Tässä esimakua runosta "Tyyneysrukous":
Nyt mä lopetan tän pelleilyn.
Alan ajatteleen asioita fiksummin.
Jos mun päässä napsahtelee ja on outoja asioita,
mä heitän ne vaan meneen enkä kuuntele niitä.
Mä en jaksa olla enää outo,
mä alan elämään tässä maailmassa ihan kokonaan,
enkä enää jossain omassa mielikuvitusmaailmassani.
En enää dramatisoi ja suurentele asioita.
En ajattele enää omaa napaani,
vaan muiden napoja.
Tekstit
Kaikki kommentit
