Unelmoitua
Omia tekemisiään on vaikea arvioida, mutta sen voin sanoa, että nautin kovasti esiintyessäni tänään Helsingin Narinkkatorilla ja lukiessani pari pätkää uudesta kirjastani Mitä ehkä. Etukäteen hiukan jännitti, kuinka tämäntyyppisen tekstin lukeminen onnistuisi, mutta olin tulokseen tyytyväinen. On mahdollista ilmaista jotain pelkällä äänellä ja rytmillä silloinkin kun syntaksin ja ajatuksellisen koherenssin vaatimuksista on luovuttu. Vähän sama kuin painottaisi maalausta ja maalin itsensä ominaisuuksia ilman että kuvalla olisi varsinaista (kuvattavaa) aihetta.
Samassa yhteydessä haastattelin myös Jyrki Kiiskistä, jota en henkilökohtaisesti tunne sen kummemmin, mutta joka osoittautui hyvin miellyttäväksi ja syvämietteiseksi. Samalla saimme kannetuksi kortemme kekoon yhteisen asian eli unelmien kirjaston puolesta.
Ennen tilaisuuden alkua keskustelin hetken nuoren taiteilijan, Pentti Aitan kanssa. Pentti on viettänyt koko viikon samaisella torilla suorittaen performanssia, jolle hän on antanut nimen Taiteilija tekee työtä. Se mistä kiinnostavassa performanssissa on kyse, selviää parhaiten taiteilijan nettisivuilta ja blogista. Saa nähdä, mainitseeko Pentti kohtaamisestamme, kun uusi päivitys ilmestyy.
Tekstit
