"I want to live in a world where an artist like Dan Flavin can go to the hardware store, buy a fluorescent fixture, pin it on a wall, do nothing to it, and have it considered to be a radically important gesture. No craft, no history, but something so clean and irrefutable about it makes you see the world differently forever."

Kenneth Goldsmith (parsing slow and fast poetries with Dale Smith)

Keskustelua yksinpuhelusta

Ron Silliman kysyy blogissaan, onko runous tarkoitettu luettavaksi ja mainitsee yhtensä esimerkkinä Kenny Goldsmithin monologikirjan The Soliloquy. Hassua, mutta sain juuri mainitun teoksen tänään postissa. Tilasin kirjan käytettynä Amazonilta, mutta kuinka ollakaan se näyttää täysin koskemattomalta, ilman merkkejä tavanomaisesta käytöstä (kuten lukemisesta). Niteen ainoat "tahrat" ovat kolme tai neljä leimaa, joissa ilmoitetaan, ettei teos ole enää Dayton Metro Libraryn omaisuutta. Onko mahdollista, että ohiolaisen kaupungin asukkaat ovat noudattaneet Goldsmithin toivetta ja siirtyneet "lukijakunnasta" (readership) "ajattelijakuntaan" (thinkership)?

Saako Google skannata kirjani?

Tämän päivän Hesarissa (kuten myös uudessa Parnassossa) julkaistu Googlen mainos herättää intohimoja jos kohta myös kysymyksiä:

Missä ihmeen helvetinpajassa käsittämätön teksti on laadittu?

Onko kyse Kenneth Goldsmithin uudesta käsitetaiteellisesta teoksesta?

Ja tarkoittaako tämä nyt sitä, että jos "kirjailija" tai "kustantaja" ei reagoi hakukoneyhtiön esitykseen, Google omistaa kaikkien kirjojen kaikki oikeudet tästä maailman tappiin asti, toisin sanoen kaikki rahat kaikista kirjoista menevät tulevaisuudessa Googlen taskuun?

Kahteen ensimmäiseen kysymykseen en osaa vastata. Tekijänoikeuskysymysten synnyttämä legalese on yksi niistä kielistä, joilla helvetin alimmilla tasoilla epäluovat ihmiset kommunikoivat. Ja mitä Goldsmithin teoksiin tulee, minusta tuntuu, ettei kaikkia niitä ole edes tunnistettu saati tarkoitettu tunnistettavaksi. Periaatteessa kuka tahansa voi ilmoittautua niiden tekijäksi.

Sen sijaan en lainkaan ymmärrä esimerkiksi Suomen Kirjailijaliiton Runebergin päivänä toimittamassa jäsenkirjeessä esitettyä huolta Googlen tarkoitusperistä. Jos sivuutamme mainostekstin koukerot, asia on hyvin yksinkertainen. Let's face it. Jos joku taho, eli tässä tapauksessa Google, lupaa tuottaa omalla kustannuksellaan tietokannan, joka pitää sisällään koko maailman kirjallisuuden, niin mikäs siinä. Näin kirjailijan ja kirjallisuuden lukijan näkökulmasta, voiko kannatettavampaa hanketta edes kuvitella?

Vertailukohtia löytyy, esimerkiksi mainitun Goldsmithin alulle panema ja ylläpitämä avantgardetaiteen verkkomuseo UbuWeb, joka on koottu talkoovoimin ja lupia kyselemättä. Ja mitä on tapahtunut? Onko yksikään sivuilla esitelty taiteilija tai hänen perikuntansa menettänyt senttiäkään sen johdosta, että Goldsmith on julkaissut hänen teoksiaan? Estääkö UbuWeb taiteilijoita kauppaamasta teoksiaan muualla? Ja menevätkö kaikki näistäkin kertyvät tulot Goldsmithin tilille? Oh, please.

Kirjailijaliiton kanta siitä, että "ensin kysytään luvat ja sitten vasta julkaistaan" on ensinnäkin vanhakantainen ja sitä paitsi älytön. Jos Googlen pitäisi neuvotella luvat jokaisen kanssa erikseen, tämä Aleksandrian kirjasto jäisi rakentamatta. Itse asiassa ajatus merkitsee sen polttamista jo etukäteen.

Parsippany High, Class of '73

The other day, something truly remarkable happened. Wandering around in the virtual, I stumbled upon a familiar name--or a slightly different version of it. After some Googling, however, I became assured I had found a friend with whom I had not been in contact for thirty-four years!

Jeffrey Jullich--or Geoffrey, as he was known to me at the time--and I went to the same high school in Parsippany, New Jersey. I was an exchange student, and we graduated together in the summer of 1973. During the passing years and decades, I thought about Jeffrey a lot. We weren't the best of friends at school, but many things bound us together. After all, Jeffrey had been an exchange student as well, spending his junior year in Sweden, of all places. He even knew some Swedish, and if my memory serves me, I think we even kidded around some på svenska. Jeffrey was also extremely talented in arts and languages, that much was evident, and I was just sure he would turn out to be something in that field.

So, years passed, and I kept thinking about this talented kid that I used to know in suburban New Jersey. A couple of years ago, I even Googled his name, but to no avail, since I had no idea he had, after leaving Jersey and becoming a New Yorker, changed the spelling of his first name.

Turns out, I was right in foreseeing his future. Jeffrey Jullich had indeed become a poet and an artist! I found his email address and right away sent him a short note. And, quite amazingly, in a couple of hours, there was a reply, a very friendly one at that. We started chatting and soon enough found out we even knew the same people. One of our mutual acquaintances was Kenneth Goldsmith, and he told me he had studied with Charles Bernstein, both of whom I met when they visited Finland a couple of years ago. Oh, and yes, his publisher, Jerrold Shiroma, is my "friend" in Facebook. In the seventies, in college, Jeffrey had even attended classes taught by Kenneth Koch and John Ashbery. Some company, huh?

It's a small world, isn't it.

Kenny G interview

Kasa viittaa UbuWebin perustajan Kenneth Goldsmithin haastatteluun Archinetissä. Nopea vilkaisu saa kiinnostukseni heräämään ja laajan tekstin viimeinen kappale varmistaa, että luvassa on paljon kiintoisaa luettavaa. Näin Kenny Googlen ja kumppaneiden aikomuksesta siirtää maailmankirjallisuus verkkoon:

Google scanning books? There's ulterior motives there man. It's sort of cool, but it's sort of not. I mean they're not doing it to benefit humanity. They're not practicing utopian politics. And I think the publishers have every right to be suspicious. You know, this is a huge corporation; they've got something else in mind. And again it's that other scale of economy that doesn't have anything to do with us really. And believe they ain't going to be scanning books that were produced in editions of one hundred that make absolutely no sense--guarantee! They ain't going to be scanning little books of Lyn Hejinian language poetry--I guarantee it.