Kansakunta täynnä runoilijoita

The same social forces that are creating pressures on the book industry are having an impact on society at large – they register as rising demands upon time and the decline of literacy overall. What a curious moment in history to have more poets than ever before. And more good poets at that. One sometimes imagines that we will soon become a nation of poets, but simultaneously a nation without readers.

Ron Sillimanin blogista napattu sitaatti on merkille pantava tänään kustannusmaailmaa ravisuttaneen uutisen valossa ja muutenkin. Kustantamot ovat pakotettuja reagoimaan ihmisten ajankäyttöä koskeviin vaatimuksiin ja kirjallisuusharrastuksen vähenemiseen yleensä. Niin kuin olemme saaneet havaita, syntyy sekä uusia kustantamoja että uusia kustantamisen konsepteja. Kun yhä harvemmat menestysteokset kiinnostavat yhä harvemmaksi käyviä lukijoita, raskaalla koneistolla operoivat kustantamot eivät enää selviä. Bulkkituotteet eivät enää pysty vetämään perässään vähälevikkistä kirjallisuutta, sitä josta kirjallisuuden monimuotoinen kokonaisuus muodostuu ja jonka tekijöistä tulevien menestyteosten luojat kasvavat. Suurten kustantamoiden valtava nimikevaranto jää kesannolle, ne eivät kykene hyödyntämään pitkää häntäänsä.

Sitaatin loppuosa liittyy asiaan. On silmin havaittava paradoksi, että samaan aikaan kun lukuharrastus tuntuu hiipuvan, kirjallisuus itse elää kultakauttaan. Koska viimeksi meillä on ollut yhtä virkeää runoutta, näin monta loistavaa runoilijaa. Kuten Silliman toteaa, pian elämme tilanteessa, jossa kaikki kirjoittavat mutta juuri kukaan ei enää lue. Asiaan pitäisi saada muutos. Pannaan sitten suu säkkiä myöten ja otetaan henkilökohtainen vastuu. Omalla kohdallani se merkitköön, että toteutan viimein pitkäikäisen ajatukseni. Eli perustan blogin, johon kirjaan päivittäiset lukukokemukseni. Luen joka päivä, miksen siis tekisi havaintoja lukemastani. Antakaa minulle muutama päivä.

Slit lit

Kesken kaiken mielessä käväisee lausuma noin neljän vuosikymmenen takaa, ajalta jolloin seksistä oli enemmän puhetta kuin kokemuksia: ”Ei se rako mutta ne reunat.” En ota kantaa väitteen oikeellisuuteen, mutta nykyään yhdistän sen toiseen intohimooni, kirjoittamiseen. Seksi ja kirjoittaminen liittyvät toisiinsa, ja isommilta pojilta opittu tökerö maksiimi on tuon suhteen kuva. Ensinnäkin se valaisee muodon ja sisällön loputonta ongelmaa. Painottipa kumpaa tahansa – reikää taikka reunoja – toista ei ole ilman toista. Johdettavissa on toinenkin analogia. Joskus tuntuu, että kirjoittaessaan hakee ja tuottaa pelkästään ilmeistä; se mitä oikeasti haluaa sanoa, tai paremminkin se mikä tulee ilmaistuksi, ei ole itse tekstissä vaan ikään kuin sen ympärillä, näkymättömissä. Mustien kirjainten ja valkean paperin suhde. Kirjoitusta ympäröivä piirittää ja rajaa sitä niin kuin nainen piirittää ja rajaa sisäänsä tunkeutunutta miestä. Joskus harvoin pääsee kokemaan hetkiä, jolloin rajat katoavat, rakoa ja sen reunoja ei voi eikä tarvitse erottaa toisistaan.

"The idea of authorship will change and become more of a process than a product."

Ben Vershbow in "The Future of Reading" by Steven Levy (Newsweek Nov 26, 2007 Issue)