"I have written before that any history of poetry is inevitably as history of change in poetry, and that an inevitable consequence is that the well-wrought urn is almost invariably a trivial accomplishment. Indeed, it’s a trivial goal. That which forwards the evolution of poetry, something that occurs raggedly & in fits & starts, is really the heart of writing practice, the pump that breathes life into verse & makes it relevant to our lives. This is why Charles Olson was a major poet and Robert Lowell a wasted minor talent at best. And it’s why I take vispo & video poems far more seriously than I do, say, dramatic monolog. Not that that guarantees that they will amount to anything." - Ron Silliman on Innovation in Poetry

Keskustelua yksinpuhelusta

Ron Silliman kysyy blogissaan, onko runous tarkoitettu luettavaksi ja mainitsee yhtensä esimerkkinä Kenny Goldsmithin monologikirjan The Soliloquy. Hassua, mutta sain juuri mainitun teoksen tänään postissa. Tilasin kirjan käytettynä Amazonilta, mutta kuinka ollakaan se näyttää täysin koskemattomalta, ilman merkkejä tavanomaisesta käytöstä (kuten lukemisesta). Niteen ainoat "tahrat" ovat kolme tai neljä leimaa, joissa ilmoitetaan, ettei teos ole enää Dayton Metro Libraryn omaisuutta. Onko mahdollista, että ohiolaisen kaupungin asukkaat ovat noudattaneet Goldsmithin toivetta ja siirtyneet "lukijakunnasta" (readership) "ajattelijakuntaan" (thinkership)?

Be here now

"...that you can just read what's there and that will tell you everything you need to know about my work." – Ron Silliman

Talvi on sitten virallisesti alkanut.

Silliman noteeraa Haavikon kuoleman.

Kustantajani dbqp on näköjään huolehtinut teokseni list'n / h'ear markkinoinnista saattamalla sen myös Ron Sillimanin käsiin.

Ron Silliman on ällistynyt Yhdysvalloissa julkaistavan runouden tasosta. Samanlaiseen tulokseen voi päätyä Suomessa. Viitisenkymmentä kirjoittajaa tarjoilee kultaa ehkä viidellesadalle lukijalle (mikä sekin voi olla optimistinen arvio). Miten tämä on mahdollista? Mitä tämä tarkoittaa? Mitä tällaisesta yhtälöstä seuraa?

Kansakunta täynnä runoilijoita

The same social forces that are creating pressures on the book industry are having an impact on society at large – they register as rising demands upon time and the decline of literacy overall. What a curious moment in history to have more poets than ever before. And more good poets at that. One sometimes imagines that we will soon become a nation of poets, but simultaneously a nation without readers.

Ron Sillimanin blogista napattu sitaatti on merkille pantava tänään kustannusmaailmaa ravisuttaneen uutisen valossa ja muutenkin. Kustantamot ovat pakotettuja reagoimaan ihmisten ajankäyttöä koskeviin vaatimuksiin ja kirjallisuusharrastuksen vähenemiseen yleensä. Niin kuin olemme saaneet havaita, syntyy sekä uusia kustantamoja että uusia kustantamisen konsepteja. Kun yhä harvemmat menestysteokset kiinnostavat yhä harvemmaksi käyviä lukijoita, raskaalla koneistolla operoivat kustantamot eivät enää selviä. Bulkkituotteet eivät enää pysty vetämään perässään vähälevikkistä kirjallisuutta, sitä josta kirjallisuuden monimuotoinen kokonaisuus muodostuu ja jonka tekijöistä tulevien menestyteosten luojat kasvavat. Suurten kustantamoiden valtava nimikevaranto jää kesannolle, ne eivät kykene hyödyntämään pitkää häntäänsä.

Sitaatin loppuosa liittyy asiaan. On silmin havaittava paradoksi, että samaan aikaan kun lukuharrastus tuntuu hiipuvan, kirjallisuus itse elää kultakauttaan. Koska viimeksi meillä on ollut yhtä virkeää runoutta, näin monta loistavaa runoilijaa. Kuten Silliman toteaa, pian elämme tilanteessa, jossa kaikki kirjoittavat mutta juuri kukaan ei enää lue. Asiaan pitäisi saada muutos. Pannaan sitten suu säkkiä myöten ja otetaan henkilökohtainen vastuu. Omalla kohdallani se merkitköön, että toteutan viimein pitkäikäisen ajatukseni. Eli perustan blogin, johon kirjaan päivittäiset lukukokemukseni. Luen joka päivä, miksen siis tekisi havaintoja lukemastani. Antakaa minulle muutama päivä.

Reading Ron Silliman