perjantaina, heinäkuuta 17, 2009

Minä jaan kanssasi ainoan mustikkani, ja minä lasken tavuja, siivet lentävät. Hänen alaston toivonsa, se on unta se kauniisti, ja metsän pienin kukka, valo autiolla aukiolla, taivaassa tähtiä vai peiliin. Luiden väleissä pimeää, ei puhettakaan, ettet olisi maalannut sen. Hänen alaston toivonsa, se mustasilmäisempi marja, joka hyvin helposti on se. Estä niitä mieltä kirkuvia lintuja ja kotiin täytyy ajaa kotiin sama matka. Hengityksen asioilla, luonteen ovista sisään ja joku olisi maalannut sen.

1 kommentti:

Mikael Brygger kirjoitti...

Mä ja ansas ain kani, a mi ken tavu, se evät. ne last toivos, e o u s niisti, a me piin kuka, a autolla olla, tai täi ai peli. uiden eissä ää, e he, eet isi maannut
en. en n on, e impi maa, oka i:n posti o e. tä tä tä kuvia luja a otin y jaa i a a. sen alla, teen osa sään j j oli maa se.