keskiviikkona, heinäkuuta 29, 2009

Edelliseen postaukseeni viitaten

Kaupungilla käydessäni huomasin, että molemmat iltapäivälehdet olivat kirjoittaneet aiheesta jo tänään, ja ainakin Ilta-Sanomat oli saanut mm. Tuulaliina Variksen ja Tommy Tabermannin kommentoimaan Haukion kahta runoa. Kommentteja en lukenut otsikkotasoa pitemmälle, mutta myönteisiä näyttivät olevan. (Luin myös lehteen painetut kaksi runonäytettä, mutta linjani pitäen pidättäydyn sanomasta niistä mitään.)

Kapteeni Hytösen tahaton tai tahallinen "markkinointistrategia" näyttää kuitenkin onnistuneen, ja mikäs siinä. Ehkä jonain päivänä iltapäivälehdet tavoittavat menneisyytensä. Kuka enää muistaa ajan, jolloin esimerkiksi Ilta-Sanomat julkaisi säännöllisesti runokritiikkejä? (Aloitin kriitikonurani mainitussa lehdessä 1977, samaan aikaan kun Arto Kytöhongalla oli siinä oma viikottainen palstansa.) Yhdeksänkymmentäluvun alussa julkaisin Iltalehdessä sarjan käsitteellisiä sanomalehtitaideteoksia, esimerkiksi Mox Mäkelältä ja J. O. Mallanderilta. (Edellisen duuni vei lehden viikonvaihteen numerosta kuusi (!) sivua ja jälkimmäisen kaksi.) Vähän myöhemmin kirjoitin lehteen Thomas Pynchonin (tekaistun) haastattelun. (Se oli päivätty "Macondoon".) Ja lopulta myös tulevan ystäväni ja kustantajan Leevi Lehdon haastattelun. Oi niitä aikoja.

1 kommentti:

Jouni kirjoitti...

Kuka enää muistaa ajan, jolloin esimerkiksi Ilta-Sanomat julkaisi säännöllisesti runokritiikkejä?

Minä muistelisin lukeneeni niitä lapsena(?). Pessimisti minussa miettii että kuinkahan kauan menee siihen että päivälehdistä poistetaan ne vähäisetkin kulttuurikritiikit joita siellä vielä on ja tilalle tuodaan Madonnan uuden ulkonäön kauhistelua?

Sanavahtistus: dknuoorit