Hengästyneet, hellät solmut. Kukikkaimmat omenasi kerran kerroin, enkä ole jäljellä murun murua. Unohdus on minun teeheni hänen käsistään yhtään sen naisen muisti, vai annanko virheiden tulla niin kuin päivässä yö tai ihmiselle ihmiseltä, enemmän kuin jälki jälkensä, tytön hiuksia ajatuksissa ja vetää välistä, etsii ihoa ja vaniljasi nenällä ilahduta, ilomielin tanssi mantelisin nimesi ja hakee toisen hulluutensa.