Hajamietteitä ennen residenssiin siirtymistä

Kaikkia näitä uusia kirjoja katsellessa tulee mieleen, että onkohan tämän maan kulttuurin tilasta ja tulevaisuudesta huolissaan olevilla, virkansa puolesta tai muuten, pienintäkään käsitystä siitä, kuinka hienoa ja korvaamatonta runoutta tässä maassa tällä hetkellä kirjoitetaan ja julkaistaan.

Painavuuteensa nähden sen ansaitsisi tulla osaksi laajempaa tietoisuutta. Niin ei kuitenkaan ole tapahtumassa, kuten jo hallituksen kulttuuripoliittisista tahtotiloista tiedämme. En toisaalta sano, että pitäisi. Vanha hippi minussa vierastaa ajatusta, että porvaristo alkaisi sijoittaa meihin runoilijoihin niitä miljoonia, joita se nousukaudella viskoo galleristeille saadakseen sisustuselementtejä kotiensa kaunistukseksi. Tai että valtiovallan tulisi rakentaa meille musiikkitaloja tai designpalatseja. Me emme ole sellainen sijoitus.

Mutta sen sanon, että juuri nyt kirjoitettu runous lyö kirkkaasti kaikki muut taiteenlajit. Sen veroista ei kerta kaikkiaan ole. Mikä siis neuvoksi? Ei muuta kuin lisää rohkeutta. Runoudesta pitää tehdä aina vaan vaarallisempaa, piittaamattomampaa, maanalaista. Sitä ei pidä myydä. Se pitää antaa pois. Tai mikä vielä parempaa: se pitää tehdä niin näkymättömäksi ja vaikeasti saavutettavaksi, että syntyy puutostiloja.