Siinä näkijä missä tekijä

Pekka Himasen saamalle tehtävälle ja sitä kuvittavalle fraseologialle on helppo nauraa, semminkin kun hankkeen takana ovat juuri tietyt kolme ministeriä. Itse ajatuksessa eli suomalaisen kulttuurin tukemisessa ei ole kuitenkaan mitään vikaa, päinvastoin sen kuuluukin olla valtion erityisessä suojeluksessa.

Olen jopa taipuvainen suomaan Himaselle työrauhan, sillä huonompiakin vision tavoittelijoita on keksittävissä. Tässä kohtaa ylilyönnit ovat sallittuja, elleivät peräti suositeltavia. Tulen itse tasapaksujen komiteamietintöjen aikakaudelta, eikä kukaan sellaisia tarvitse.

Sitä paitsi se, että kulttuuriin satsaaminen kannattaa, on sekä talouden että yhteiskunnan tosiasia. Niin halutessaan joku yksityinen hyväntekijä pystyisi taikomaan ihmeitä suomalaiselle kirjallisuudelle.

On siitä Amerikoissa pieni esimerkkikin. Muutama vuosi sitten muuan perijätär testamenttasi Poetry-lehdelle sata miljoonaa dollaria. Mitä tapahtui? Valtavirtaa edustanut perinteikäs runouslehti on ryhtynyt lähestymään marginaalia ja julkaissut tänä vuonna ensin visuaalista runoutta ja sitten konseptualismia ja flarfia käsittelevän teemanumeron. Lehden ylläpitämä ryhmäblogi Harriet on sekin seuraamisen väärti.