Oh, Lilius

Kustantajani suoritti tililleni 24.3. 88,33 euroa. Se oli summa, jonka ansaitsin kirjoillani viime vuonna tekijänoikeuksia koskevasta lainsäädännöstä riippumatta, vain kahdenkeskiseen luottamukseen perustuen. (Apurahoina kuittasin saman vuoden aikana toki huomattavasti enemmän, yhteensä 8 500 euroa.) En mainitsisi asiasta elleivät saamani summat rimmaisi mukavasti Fortumin pomon Mikael Liliuksen vuosipalkan 860 000 euroa kanssa. Toisaalta voisin kadehtia myös Liliuksen palkan päälle saamaa 2,4 miljoonan euron osakepottia. Enpä silti taida, koska olen itse valinnut osani.

Suomen kirjailijaliiton jäsenten ansaitsema keskivuosiansio on runsaat 2 000 euroa. You do the math, kun liitossa on viitisensataa jäsentä. Yksinkertaisesti laskien Liliuksen kokonaisvuosiansiolla voisi kattaa koko Suomen kirjailijakunnan ansiot kolmeksi vuodeksi.

Pointti tässä ei ole Liliuksen saama kohtuuton rahamäärä eikä sen suhde kirjalijakunnan keskimääräisiin ansioihin. Pointti on se, että kirjailijaliiton vaalima tekijänoikeutta koskeva suoja koskee tosiasiallisesti vain sitä muutamaa prosenttia kirjalijakunnasta, joka elää myyntituloillaan, ei leveästi mutta kansakunnan tulotasoon nähden kuitenkin kohtuullisesti. Yhdeksänkymmentäseitsemän taistelee kolmen edestä. Tällaisessa ilmastossa liiton, ja Suomen, toiminnan tähtäin voi olla ainoastaan apurahajärjestelmän kehittämisessä. "Luokkataistelu" tekijänoikeuden parantamiseksi tai palkkioprosentin nostamiseksi on näennäistä ja loppujen lopuksi hyödyttää vain murto-osaa kirjailijakunnasta.