Runouden ympärillä

Neljännen seinän toinen luenta alkaa olla loppusuoralla. Täytyy sanoa, että rankkaa mutta palkitsevaa touhua. Itsensä alttiiksi asettaminen on tietysti tuttua myös omien tekstien julkaisijana, mutta muiden runoja lukiessaan on sittenkin paljaampi. Ei ole mitään riepua, jonka taakse kätkeytyä (paitsi tietysti oikeassa olemisen synti). Saas nähdä kuinka pitkään sanottavaa riittää, ilman että väkisinkin alkaa toistaa itseään. Sitä voinee vastustaa vain muuttumalla itse.