lauantaina, lokakuuta 03, 2009

Letterman on seurustellut nykyisen vaimonsa kanssa vuodesta 1986 ja juontanut nykyistä ohjelmaansa Late Show’ta vuodesta 1993.

Eva Ollikainen

Padangin rauniokaupungista tuli tuhansien hauta Indonesiassa

”Ei”, sanovat kuntapäättäjät.

Pari kertaa aikaisemminkin valinta on osunut Helkaan.

”Eihän tämä Shakespearea ole, mutta olen aivan äimänä miten hyvin tämä onnistui, varsinkin kun olen tökkinyt näppäimistöä umpimähkään”, vitsailee vanhimmaksi simpanssiksi väitetty Cheeta uskomattoman kasvukertomuksensa viimeisillä sivuilla.

HS 3.10.2009

1 kommentti:

Reijo Valta kirjoitti...

"Se olisi todellinen merkki korruption vastaisesta taistelusta."

Barcelonan tähden Leo Messin agenttina toimii hänen isänsä.

Avojalakaset saivat lopulta anteeksi

Alueet valittiin, koska niillä on eniten niin sanottuja vaativia perheitä.

-

Viime kaudella Santasportissa pelannut hakkuri oli SM-liigan pistepörssissä sijalla 10.


Kaleva 3.10.2009