Kritiikkikeskustelun välitilinpäätös

Tähän mennessä käyty runokritiikkikeskustelu tuottaa skenaarion, jossa on kaksi toimintamallia.

Helsingin Sanomat

Nurkkaan ahdistettu koljatti on tukalassa paikassa, eikä kunniakasta pakotietä sille ole välittömästi näköpiirissä. Lehti ei voi eikä aio tunnustaa virheitään, koska sellainen ei kuulu journalismin kulttuuriin yleensä eikä valtamedian käytökseen erityisesti.

Mikä tahansa välitön myönnytys olisi lehden taholta suuri ihme. Niinpä uutta, erillistä arviota Timo Harjun kokoelmasta – saati linjan tarkistusta suhteessa uuteen suomalaiseen avantgardeen – ei kerta kaikkiaan ole luvassa. Siihen on vain sopeuduttava.

Sen sijaan en pidä mahdottomana, että lehti parantaa tapojaan tulevaisuudessa. Olisi aika merkillistä, jos lehti ei olisi oppinut mitään saamastaan palautteesta. Kun pöly tästä laskeutuu, saatamme jo piankin lukea paremmin kirjoitettua ja paremmin mietittyä kritiikkiä Helsingin Sanomain arvostelijoilta. Lehden ja sen kriitikkojen ammattiylpeys edellyttää sitä. Ehkä jo alkuvuodesta saamme lukea aihetta käsittelevän laajemman juttusarjan.


Runoyhteisö

Helsingin Sanomain virheet, laiminlyönnit ja pöyhkeä asenteellisuus on nyt osoitettu, eikä täsmennyksiä tai lisävaatimuksia enää tarvita. Kritiikki on esitetty lavealla rintamalla, kiihkottomasti perustellen (meikäläistä ehkä lukuun ottamatta) ja kyllin arvovaltaisilta tahoilta. Ja mikä tärkeintä, kannanotot on tehty avoimesti omalla nimellä, asiaa vaan ei asemaa tai omaa etua korostaen. Lehden suuntaan mitään ei ole enää tehtävissä.

Tästä eteenpäin korostuu se, mitä runoyhteisö (runoilijat, kriitikot, kustantajat, lukijat) tekee omalla tahollaan. Se kirjoittakoon, lukekoon, julkaiskoon ja kustantakoon ylpeänä ja oman arvonsa tuntien aina vain parempaa, tärkeämpää, rohkeampaa runoutta – pikkusieluisista ja tärkeilevistä räksyttäjistä piittaamatta. He eivät ole meidän huomiomme arvoisia. On heidän tehtävänsä hankkia takaisin menettämänsä kunnioitus.

Vielä muuan keino ja välttämättömyys. Ostakaamme itse kukin uutta runoutta. Osoittakaamme myös teoilla, kuinka tärkeää se on.