Kritiikistä ja keskustelusta

Tänään HS:ssa käyty kritiikkikeskustelu on nostanut esiin monta hienoa asiaa. Mielestäni niistä tärkeimpiä on havainto, ettei Jukka Petäjän sutaisu palvele runoutta, mutta ei myöskään lukijaa (jonka asema kai tulisi olla lehden erityisessä suojeluksessa). Toiseksi arvostan lehteä moittivien kommentoijien rikkumatonta linjaa: arvostelu esitetään perustellen ja ehdottomasti omalla nimellä.

Jo nämä kaksi pointtia riittävät perusteiksi perinpohjaiselle itsekritiikille lehden sisällä. Eri asia on, saammeko kuulla toimituksen omaa tilintekoa asiasta, mutta sitähän sopii toivoa.

Se, että lehti jätti julkaisematta oman kommenttini, on tässä sivuseikka, eikä päätöksestä metelöiminen aja varsinaista asiaa. Senpä tähden katson viisaimmaksi olla julkaisematta tekstiä myöskään tässä. (En sitä paitsi suinkaan usko olleeni ainoa kirjoittaja, jonka kommentti on jätetty julkaisematta.)

Tarkemmin ajatellen voi olla, että lehti hämmentyi asenteestani. Kirjoitukseni on nimittäin tulkittavissa myös kriitikon puolustuspuheeksi, ehkä ironiseksi mutta kumminkin. Eihän Petäjä oikeastaan munannut vain itsään ja lehteään, vaan lausui julki koko joukon uutta runoutta kohtaan yleisesti tunnettuja ennakkoluuloja.