lauantaina, joulukuuta 27, 2008

Be careful what you wish for

Joku googlasi sanan "isotissi" ja löysi tämän runoni vuoden takaa:

Tammikuinen tarina

Yön ääni on iso tissi ja toinen,
sateen suru kädellisten puserossa.

Pian kylpee lintu vesissä,
mutta tuulee orvokkeja merelle.

Vuosi lienee riittävän pitkä aika runon irrota tekijästään. Itselläni ei ole pienintäkään käsitystä tai muistikuvaa siitä, mistä runo on lähtenyt liikkeelle. Julkaisutiedoista (la klo 00:08) päätellen olen istunut yksin kotona ajatellen aistimaailman ihanuuksia. En moiti tekijää, enkä juuri runoakaan. Ei parannu maailma tällaisista, kunhan auttavat kuluttamaan ikuisuutta. Erityisesti pidän viimeisen rivin täytesanasta "mutta", joka lienee kerrankin löytänyt paikkansa.

Edit: Salaisuuksilla on tapana selvitä, niin tässäkin tapauksessa. Riitti, kun vilkaisin mitä olin kirjoittanut luontoa kuvailevaan vuosiprojektiini kyseisenä iltana:

Talitiainen piipittää yön pimeydessä. Heti perään toinen vastaa sille jostain kauempaa.

Englanniksi talitiainen on "great tit", siis "iso tissi", jos hiukan mukaillaan:

A great tit keeps calling in the middle of the night. Soon enough, a second tit answers.

Niin, että sellaista. Siis puhdas luontokuva, sydämen asialla. End of story.

2 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Öh, talitintti on todellakin Great Tit, ja kuvitella että olen ajatellut kuulleeni freudilaisen erehdyksen ja olen kaikki nämä vuodet sanonut että tilt.

Kaikkea sitä mieli tekeekin...

Karri Kokko kirjoitti...

Hauskaa. Mitä mahtoivat ajatella tilttisi kuulleet sinun lipsahduksestasi? Toisaalta onhan meillä tiltaltti, englanniksi Chiffchaff, mikä on kyllä väärin kuultu sanon ma.