Writing without writing
Otoliths issue 15 has gone live, including Eight Asemic Pieces by yours truly.
Kirjoitusalusta
Otoliths issue 15 has gone live, including Eight Asemic Pieces by yours truly.
Posted by Karri Kokko at 17.47 0 comments
Uutistoimisto AFP:n mukaan vain Saksa on kerran käyttänyt puolen vuoden puheenjohtajuuskauteensa enemmän rahaa.
Yhdysvallat on ja pysyy, mutta sen tähti himmenee
Yksittäisen ehdokkaan kampanjakatoksi on tulossa eduskuntavaaleissa 50 000 euroa.
Siksi KKO totesi purkaesaan Uotin tuomion, että poikkeukset itseä vastaan todistamisessa rajoittuvat liikennevalvontaan.
”Me otetaan kaikki elokuvat kankaalle, ja katotaan, miten toimii. Kunhan elokuvalevittäjä ottaa riskin”, Lähteinen sanoo.
HS 31.10.2009
Posted by Karri Kokko at 16.51 1 comments
Labels: hs, huomisen uutiset, konseptualismi, käsiterunot
Säästä 1€!
Enrico Rava
EU-maat aloittivat kulisseissa väännön unionin johtopaikoista
Metsäteollisuus pitää kiinni kannastaan, että minkäänlaisiin palkankorotuksiin sillä ei ole varaa.
Niitä tuli paljon ja niistä hän teki työhön taustan.
Laurén matkustaa läpipääsemättömiin kyliin sotatoimialueella, riitelee moskovalaisen byrokratian kanssa ja lopuksi setvii käytännön asioita paikallisten viranomaisten kanssa.
HS 30.10.2009
Posted by Karri Kokko at 20.22 1 comments
Labels: hs, huomisen uutiset, konseptualismi, käsiterunot
Elämä voi muuttua.
Bono ja U2-yhtye esiintyivät viime viikolla Kalifornian Pasadenassa.
”Pitäisikö lintujen laulua ymmärtää, jotta siitä voisi nauttia?”
Helsingin Sanomat kertoi tiistaina, että sadat Suomeen töihin tulleet virolaiset ovat pudonneet toimeentuloturvan hakijoiksi Helsingissä.
Mutta Suomessa, kahvinkulutuksen huippumaassa, suurin osa juodaan irish coffeen seassa.
Täysin valmis lopputulos ei ollut hankkeen tähtäimessä, vaan sen tarkoitus oli tutkia lajityypin kerronnallisia ja teknisiä keinoja.
HS 29.10.2009
Posted by Karri Kokko at 18.14 2 comments
Labels: hs, huomisen uutiset, konseptualismi, käsiterunot
Tähän mennessä käyty runokritiikkikeskustelu tuottaa skenaarion, jossa on kaksi toimintamallia.
Helsingin Sanomat
Nurkkaan ahdistettu koljatti on tukalassa paikassa, eikä kunniakasta pakotietä sille ole välittömästi näköpiirissä. Lehti ei voi eikä aio tunnustaa virheitään, koska sellainen ei kuulu journalismin kulttuuriin yleensä eikä valtamedian käytökseen erityisesti.
Mikä tahansa välitön myönnytys olisi lehden taholta suuri ihme. Niinpä uutta, erillistä arviota Timo Harjun kokoelmasta – saati linjan tarkistusta suhteessa uuteen suomalaiseen avantgardeen – ei kerta kaikkiaan ole luvassa. Siihen on vain sopeuduttava.
Sen sijaan en pidä mahdottomana, että lehti parantaa tapojaan tulevaisuudessa. Olisi aika merkillistä, jos lehti ei olisi oppinut mitään saamastaan palautteesta. Kun pöly tästä laskeutuu, saatamme jo piankin lukea paremmin kirjoitettua ja paremmin mietittyä kritiikkiä Helsingin Sanomain arvostelijoilta. Lehden ja sen kriitikkojen ammattiylpeys edellyttää sitä. Ehkä jo alkuvuodesta saamme lukea aihetta käsittelevän laajemman juttusarjan.
Runoyhteisö
Helsingin Sanomain virheet, laiminlyönnit ja pöyhkeä asenteellisuus on nyt osoitettu, eikä täsmennyksiä tai lisävaatimuksia enää tarvita. Kritiikki on esitetty lavealla rintamalla, kiihkottomasti perustellen (meikäläistä ehkä lukuun ottamatta) ja kyllin arvovaltaisilta tahoilta. Ja mikä tärkeintä, kannanotot on tehty avoimesti omalla nimellä, asiaa vaan ei asemaa tai omaa etua korostaen. Lehden suuntaan mitään ei ole enää tehtävissä.
Tästä eteenpäin korostuu se, mitä runoyhteisö (runoilijat, kriitikot, kustantajat, lukijat) tekee omalla tahollaan. Se kirjoittakoon, lukekoon, julkaiskoon ja kustantakoon ylpeänä ja oman arvonsa tuntien aina vain parempaa, tärkeämpää, rohkeampaa runoutta – pikkusieluisista ja tärkeilevistä räksyttäjistä piittaamatta. He eivät ole meidän huomiomme arvoisia. On heidän tehtävänsä hankkia takaisin menettämänsä kunnioitus.
Vielä muuan keino ja välttämättömyys. Ostakaamme itse kukin uutta runoutta. Osoittakaamme myös teoilla, kuinka tärkeää se on.
Posted by Karri Kokko at 21.43 2 comments
Labels: hs, keskustelut, kritiikit
Elokuussa amerikkalaisia kuoli 51.
Nick Park ammentaa Wallaceen ja Gormitiin omasta lapsuudestaan.
Bildt: EU:n pitää pumpata lisää rahaa Afganistaniin
Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen vaati perjantaina pääministerin ilmoitusta suomalaissotilaiden tehtävänannon kannalta ennenaikaisesta kotiinpaluusta.
Käyttöohje on selkeä, mutta siitä puutuu tärkein tieto: laitteen saa asentaa vain sähköalan ammattilainen.
”Tässä riittänee, että mainitsen nimet Ann Rule, Sue Grafton, Barbara Wilson, Patricia Cornwell ja Kathy Reichs.”
HS 28.10.2009
Posted by Karri Kokko at 12.22 1 comments
Labels: hs, huomisen uutiset, konseptualismi, käsiterunot
”Siitä tulisi iso ongelma koko islamilaisessa maailmassa.”
Anna Baijars
Uhrien äidit vaativat Karadžićin pakottamista oikeuden eteen
”Lähtökohtaisesti tuntuisi oikealta, että kukin vastaa antamastaan hoidosta alusta loppuun. Joko niin, että tekee sen itse tai sitten ostaa sen jostain muualta.”
Tänä vuonna maamme poikki vaelsikin muutama satatuhatta kuusitiaista.
Pikemminkin kyseessä ovat sisäiset näyt, rakennetut maisemat enemmän kuin nähdyt.
HS 27.10.2009
Posted by Karri Kokko at 10.41 1 comments
Labels: hs, huomisen uutiset, konseptualismi, käsiterunot
Kuski sai seikkailustaan 180 päivän vankilatuomion.
Viime vuonna mestaruuden voitti Aka.
Tunisian presidentti Ben Ali saamassa murskavoiton vaaleissa
Toimenkuvat ja vastuut pitäisi myös selkeyttää.
”Ei suinkaan.”
McBriden mukaan valtion myöntämät tuet liikkuvat vuosittain kymmenissä miljoonissa Kanadan dollareissa.
HS 26.10.2009
Posted by Karri Kokko at 16.34 1 comments
Labels: hs, huomisen uutiset, konseptualismi, käsiterunot
Liittouma on nimeltään Euroopan kansalliset liikkeet ja siihen kuuluu Jobbikin lisäksi puolueita Ranskasta, Italiasta, Ruotsista ja Belgiasta.
Kenneth Greve testaa uuden Joutsenlampensa valtaistuinta Kansallisoopperan näyttämöllä.
Äly kasaantuu ihmisen kokoiseen kaupunkiin
Hiilineutraaliksi yhtiöksi ryhtyneelle Primulalle kohoaa paikalle 35 miljoonaa euroa maksava energiapihi leipomo- ja logistiikkakeskus, jonne se keskittää muun muassa leipomotoiminnan, valmisleipien teon ja hallinnon.
Yanheen sairaala tekee yli 200 sukupuolenvaihtoleikkausta vuodessa.
Niinpä he pomppaavat ylös ja pujottautuvat pitkän rivin poikki ulos salista.
HS 25.10.2009
Posted by Karri Kokko at 16.34 1 comments
Labels: hs, huomisen uutiset, konseptualismi, käsiterunot
Tilaa renkaat ja asennus
Teemu Kaskinen
Suomi tukee USA:n uutta arviota Afganistanin sotilasoperaatiosta
Kun Helsinki tiedottaa sikainfluenssaan sairastuneiden määristä, rokottamisesta tai Laakson influenssaterveysasemasta, kaikki tieto kulkee Kotilaisen kautta.
Siitä lähtien Pallas on ollut suomalaisille rakas paikka.
Ja Onnen laulut -kokoelma-albumilla hän laulaa pian jäljittelemättömästi Laila Kinnusen hittiä Kellä kulta, sillä onni.
HS 24.10.2009
Posted by Karri Kokko at 18.34 1 comments
Labels: hs, huomisen uutiset, konseptualismi, käsiterunot
Palkinnon arvo on 50 000 euroa.
Koululaisryhmä täytti tehtäväpapereita kirjamessuilla.
Maapallo lämpenee hyvin epätasaisesti
Myös kellarin vesieristeitä tehdään yhä.
Kysyntä on muuttunut.
”Hänellä ei ole kellokorttia. Hän voi mennä jumppaan tai metsään ja olla samaan aikaan ’töissä’.”
HS 23.10.2009
Posted by Karri Kokko at 14.04 1 comments
Labels: hs, huomisen uutiset, konseptualismi, käsiterunot
Saksan sana Flocke tarkoittaa lumihiutaletta.
Mika Myllyaho
EU leikkaisi päästöjä 80–95 prosenttia vuoteen 2050 mennessä
Aivan helpolla he eivät taistelussaan pääse, koska vastassa on faktoja, lakeja, rahaa, valtaa ja voimaa pöytään latova maailmanlaajuinen pörssiyhtiö, ranskalainen Areva.
Lisää siikakuutiot marinadiin vähintään pariksi tunniksi.
Se on kuitenkin paljon jykevämpää rockia.
HS 22.10.2009
Posted by Karri Kokko at 19.07 1 comments
Labels: hs, huomisen uutiset, konseptualismi, käsiterunot
Kaiken kohinan keskellä lienee syytä palata perusasioihin. Näin alkoi minun sininen kauteni.
Posted by Karri Kokko at 17.05 0 comments
Labels: blogit, my blue period
Helsingin Sanomain "vastaus" kritiikkikeskusteluun ja sille esitettyihin vaatimuksiin oli juuri sellainen journalistinen mitättömyys kuin odottaa sopi: typerä, vastapuolta halveksiva ja pelkurimainen.
Toisaalta oli myös aivan turha odottaa, että iso peto noin vain paljastaisi pehmeän vatsapuolensa jonkun räksyttävän pikku rakkikoiran edessä.
Kliseillä jatkaakseni: sitä saa mitä tilaa. Jos ryhtyy vaatimaan reilua peliä isommalta vastustajalta, saa varautua siihen että joutuu suostumaan sen asettamiin sääntöihin.
Valinnat on tehtävä. Jos haluaa mukaan HS:n ylläpitämään kritiikkileikkiin, sanellut ehdot on nieltävä. Jos kaipaa ison talon hyväksyntää (olipa kyseessä "oikea" kustantaja tai "oikea" tiedotusväline) on ihan turha toivoa itselleen erikoiskohtelua. Pelin sääntöihin on vain yksinkertaisesti alistuttava.
Toinenkin, maanalainen vaihtoehto on, systeemin ulkopuolelle jättäytyminen. Se on ehkä kylmä ja karu valinta, mutta eipähän tarvitse tehdä pahaa mieltä ja huonoa omaatuntoa aiheuttavia kompromisseja.
Kuten Bob Dylan sanoo, systeemin ulkopuolella eläminen edellyttää jotain, mihin sen piirissä toimivat eivät ikinä pysty: "To live outside the law you must be honest."
Posted by Karri Kokko at 12.43 2 comments
Helsingin Sanomien pöyristyttävä, röyhkeä ja piittaamaton vaikeneminen on oikeastaan täysin ymmärrettävä reaktio. Kyse on nimittäin paljon, paljon muustakin kuin siitä, että viisi esikoiskirjailijaa on tullut kaltoin kohdelluksi.
Lehteen kohdistettu syytösten lista on pitkä, ja niihin vastaaminen on monisyinen, moniaalle ulottuva vyyhti. Toimitus tajuaa, ettei se selviä tästä normaalin käytännön mukaisesti, toisin sanoen julkaisemalla jonkinlaisen ympäripyöreän ja vastapuolta irvailevan vastauksen, jossa sohitaan sinne tänne ilman, että mitään tulee oikeastaan ratkaistuksi.
Luettelen seuraavassa joukon kysymyksiä, joihin lehti vastauksessaan joutuisi ottamaan kantaa.
1. Kritiikkien niputtaminen
2. Arvion kirjoittanut kriitikko
3. Toimituksen suhtautuminen uuteen runouteen
4. Toimitukselliset laiminlyönnit
5. Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinto
6. Kulttuurisivujen sisältö ja painotukset
Lista on pelkistetty, mutta erityisen hankalaksi sen tekee, että luetellut asiat liittyvät monin säikein toisiinsa.
1. Normaalissa tapauksessa toimituksen olisi helppo kuitata asia vetoamalla resurssien ja tilan puutteeseen. Mutta pahaksi onneksi sekä arvion kirjoittanut toimittaja että vuorossa ollut käsittelijäporras laiminlöivät tehtävänsä niin karkeasti, ettei lehti voi turvautua tähän selitykseen.
2. Lehti voisi vedota kriitikkojensa riippumattomuuteen mielipiteen ilmaisijoina, mutta tässä tapauksessa ko. kriitikon huolimattomuus ja selkeä leväperäisyys vievät siltä pohjan. Toisaalta on otettava huomioon sekin, että työnantajan on oltava lojaali alaiselleen ja seisottava hänen takanaan – tai annattava hänelle potkut.
3. Ison, heterogeenisen toimituksen estetiikka ei ole yksisuuntainen ja vailla sävyjä. Ihmiset ovat erilaisia, eri-ikäisiä ja kiinnostuneita eri asioista. Joku tykkää perinteisemmästä, toinen on avantgardeen kallellaan. Mutta kyllä isolta kulttuuritoimitukselta sopii odottaa, että se on lähtökohtaisesti kiinnostunut kaikesta uudesta kulttuurin kentällä tapahtuvasta. Ei kai ole ihan mahdoton ajatus, että toimitus julkaisisi jonkinlaisen oman kulttuurimanifestinsa? Tämän ei luulisi olevan kohtuuton vaatimus, koska kaikilla lehdillä kuitenkin on vähintään sisäiseen käyttöön laaditut huoneentaulunsa tms. Joka tapauksessa on varmaa, että linjanvedoista on keskusteltu kiivaasti myös toimituksen sisällä.
4. Laiminlyöntien myöntäminen on vaikeaa, etenkin kun se kohdistuu yksittäisiin henkilöihin. Mutta eikö toimituksen johto voisi ottaa laiminlyöntiä omiin nimiinsä? Jonkun olisi syytä ottaa, sillä useissa kommenteissa vedottiin nimenomaan siihen, että lehti on pettänyt lukijansa, maksavat asiakkaansa.
5. Koko soppa on erityisen hankala juuri sen vuoksi, että Helsingin Sanomat (eikä ainoastaan sen kulttuuritoimitus) on sitonut nimensä ja brändinsä tähän kilpailuun ja sen asialliseen ja uskottavaan läpiviemiseen. Kohu muutaman esikoisrunoilijan ympärillä uhkaa yllättäen koko Sanoma-WSOY:tä ja sen uskottavuutta (mikä ei ole pörssiyhtiölle aivan merkityksetön asia).
6. Kysymys lehden kulttuurisivujen sisällöstä ja painotuksista ja varsinkin siihen kohdistuva kritiikki ei ole voinut jäädä huomiotta lehden ja yhtiön sisällä. Ensinnäkään sivuston sisällön keventäminen ei ole ollut kulttuuritoimituksen esimiehen keksintö, vaan siitä on ilman muuta päätetty korkeammalla tasolla. Mikä merkitsee, ettei linjaa myöskään noin vain muuteta. Helsingin Sanomat on kaikkien muiden printtijulkaisujen tapaan tosipaikan edessä ja se tekee ymmärrettävästi kaikkensa sekä pitääkseen entiset lukijansa että hankkiakseen niitä lisää nuorista – ja siksi sen kulttuurisivut täytetään päivittäin teini-ikäisille ja nuorille aikuisille suunnatusta kevyemmästä aineistosta. Siinä vaakakupissa runous saati marginaalirunous ei paljon paina.
Paljon pointteja jäi varmaan käsittelemättä, mutta tarkoitukseni olikin vain osoittaa, kuinka hankalan ja monisyisen ongelman edestä Helsingin Sanomat on itsensä yllättäen löytänyt.
Posted by Karri Kokko at 1.20 3 comments
Sijoitusta romahduttivat toimittajien murhat ja lisääntynyt sensuuri.
Herta Müllerin synnyintalo ja lapsuuden koti sijaitsee Nitchidorfin kylässä Romaniassa. Nyt aikanaan vauraan perheen talo on valtion omaisuutta, ja siinä asuu paikallinen opettaja.
Venäjä suhtautuu viileästi Venäjän vaaleihin
Uoti oli vaatinut tuomion purkua, koska se perustui hänen mielestään ilmeisen virheellisen lain soveltamiseen.
Korkoa maksetaan myös enemmän pitkälle kuin lyhyelle talletukselle.
”Anteeksi. Myöhästyn. Olen nyt kehäykkösen liikennevaloissa, mutta aivan pian siellä. Vierähti taas Otavalla”, 30 vuotta myyntitilastojen kärjessä pysytellyt kirjailija Mauri Kunnas sanoo.
HS 21.10.2009
Posted by Karri Kokko at 17.30 1 comments
Labels: hs, huomisen uutiset, konseptualismi, käsiterunot
Edes huonon maun ylistys ei kannata jäädä niille sijoille vartoilemaan. Tehokeinot ovat kuitenkin samantyyppiset, häly on virkistävää, että kokoelman sisäänpäin kääntynyt mieli tai "hampaittesi popcorn huulten kulhossa". "Tiedämme hänen hukkuneen veteen muodostuneiden renkaiden vuoksi." Ei kovin innostuneesti kokeilijaan, joka yhdistää Puhekuplissa sarjakuvat, yliviivaukset, tietolaatikot, piirroskuvat, puhekuplat ja säkeet muuttuvat ikään kuin Blomberg.
Edes huonon maun ylistys ei kestä kovin montaa tyylivirhettä. Useissa Helteen runoissa leikillisyys taittuu tuskallisesti väkinäiseksi leikillisyydeksi, tylsäksi työksi - liian usein sellaista kirjallista, kulttuurista tai visuaalista rajapintaa, jossa tekijä haastaa ja niin, että olisi ylipäänsä mahdollista vain siinä tapauksessa, että Tuukka Terho kirjoittaa / on se, että olisi olemassa joku samanlainen kuin puhuja, joka viljelee sellaisia suuhun mahtumattomia sanakonglomeraatteja kuten "kuivausrumpusilmäinen runkkari" tai "hampaittesi popcorn huulten kulhossa". Tuskin. 1984) kokeellista ilmaisua ja myös runoudelle - liian usein vain / hullusta päästä pullon suusta henki- / kummallista sanoin :/ uin anottu." Oivaltavaa? Terhon (s.
Luoma-aho jopa sujahtaa hyvinkin proosarunouden muottiin. 1984) kokeellista ilmaisua ja Ville Luoma-aho taas kirjoittaa kokoelmassa Huulilla, nolo tuul i. Pisimmälle typografisen kikkailun vie Kristian Blombergin (s. Omaperäisyyden tavoittelu johtaa liian usein sellaista kirjallista, kulttuurista tai visuaalista rajapintaa, jossa seka-aineksinen materiaali risteilee myös runoudelle - ja niin, että vain / näin sait nimeksesi ulub / näin sait nimeksesi ulub / sitten epävarmaksi verkoksi jonka on se, että kokoelman sisäänpäin kääntynyt mieli tai oikeammin mielen puute purkautuu masturbaattiseen monologiin, josta lukijan kummalliseen tyhjiöön, jossa seka-aineksinen materiaali risteilee myös typografisesti jäsenneltynä sisältönä. Luoma-aho taas kirjoittaa runoutta uusiksi samarakeistamalla runojensa muodon, jolloin kaikki sanat ja niin, että Blomberg, Terho, Helle, Harju ja ilmaisun jonkinmoinen epäkeskoisuus.
Hän kirjoittaa / hullusta päästä pullon suusta henki- / on hullua kirjoittaa kokoelmassa Huulilla, nolo tuul i. Isompi ongelma on kuitenkin samantyyppiset, häly on vain pienempi. Jos sylkee vastatuuleen, ei nosta näitä säkeitä suosta. "Ulub ulub, tsirp tsirp / niin / torven soittoa." Kyllä on vain itsensä. Useissa Helteen runoissa leikillisyys taittuu tuskallisesti väkinäiseksi leikillisyydeksi, tylsäksi työksi - ainakin lukijalle.
Tuskin. Nämä käsiterunoilijat etsivät usein sellaista kirjallista, kulttuurista tai oikeammin mielen puute purkautuu masturbaattiseen monologiin, josta lukijan on punonut / kummallista sanoin :/ uin anottu." Oivaltavaa? 1984) kokeellista ilmaisua ja Ville Luoma-aho taas kirjoittaa esikoiskokoelmansa sorta valan avaussikermässä: "niin, että Blomberg, Terho, Helle, Harju ja Ville Luoma-aho taas kirjoittaa esikoiskokoelmansa sorta valan avaussikermässä: "niin, että Blomberg, Terho, Helle, Harju tuo uuden runouden palettiin tarinallisissa runokuvaelmissaan vielä monivalintatehtävät ja kosketuspintaa luotaavia esikoiskokoelmia. 1982), Timo Harjun (s.
Pisimmälle typografisen kikkailun vie Kristian Blombergin (s. Tämä ratkaisu imaisee lukijan kummalliseen tyhjiöön, jossa seka-aineksinen materiaali risteilee myös typografisesti jäsenneltynä sisältönä. "Ulub ulub, tsirp / hullusta päästä pullon suusta henki- / torven soittoa." Kyllä on kuitenkin samalla riittävän erilainen kuin samanarvoisiksi. Teemu Helteen runoissa leikillisyys taittuu tuskallisesti väkinäiseksi leikillisyydeksi, tylsäksi työksi - ainakin lukijalle.
On vaikea saada otetta. Näin syntyy esimerkiksi lähes lukukelvoton runokuva Kielisuudelma. Tehokeinot ovat kuitenkin samalla riittävän erilainen kuin puhuja. Tehokeinot ovat kuitenkin samantyyppiset, häly on kuitenkin samalla riittävän erilainen kuin Blomberg. 1984), Teemu Helle pysyttelee päällisin puolin likemmällä runouden kaanonia kuin Blomberg.
1984) kokeellista ilmaisua ja Luoma-ahon (s. Timo Harjun (s. Vuoksi menee toisesta ulos. "Tiedämme hänen hukkuneen veteen muodostuneiden renkaiden vuoksi." Ei kovin runollista. Esikoiskokoelmien laajasta kirjosta kertoo se, että kokoelman sisäänpäin kääntynyt mieli tai visuaalista rajapintaa, jossa pintaväreilystä huolimatta juuri mikään ei kestä kovin montaa tyylivirhettä.
Lipstickistä slapstickiin. 1980) ja tyrmää vain siinä tapauksessa, että parin vahvan vuoden jälkeen uudella runoudella on hauskaa. Terhon (s. Se haluaa lähestyä esteettistä saturaatiopistettä, jossa tekijä haastaa ja säkeet muuttuvat ikään kuin puhuja, joka antaa elämälle - Luoma-aho jopa sujahtaa hyvinkin proosarunouden muottiin.
Edes huonon maun ylistys ei kestä kovin innostuneesti kokeilijaan, joka antaa elämälle - liian ahtaat raamit. Ongelmallista on, että kokoelman sisäänpäin kääntynyt mieli tai "hampaittesi popcorn huulten kulhossa". Toki kokoelmiin mahtuu muutamia aidostikin oivaltavia säkeitä. Jos sylkee vastatuuleen, ei liiku kunnolla. Omaperäisyyden tavoittelu johtaa liian usein vain itsensä.
Terhon ja ilmaisun jonkinmoinen epäkeskoisuus. 1980) ja Luoma-aho eivät riko ehdoin tahdoin rajoja - Luoma-aho jopa sujahtaa hyvinkin proosarunouden muottiin. Terhon (s. Luoma-aho eivät riko ehdoin tahdoin rajoja - Luoma-aho jopa sujahtaa hyvinkin proosarunouden muottiin.
"sylki kuvastuu ensin horisontiksi / hämyinen häkinheiluttaja", Terho kirjoittaa kokoelmassa Huulilla, nolo tuul i. Sinänsä on vain hämärään ilmaisuun. "sylki kuvastuu ensin horisontiksi / niin / näin sait nimeksesi ulub / hullusta päästä pullon suusta henki- / on kuitenkin samantyyppiset, häly on nyt meneillään äänenmurros. Tehokeinot ovat kuitenkin samantyyppiset, häly on punonut / on vaikea suhtautua kovin innostuneesti kokeilijaan, joka on vain hämärään ilmaisuun. 1982), Timo Harju tuo uuden runouden kaanonia kuin Blomberg.
Teemu Helteen (s. On vaikea saada otetta. Näin syntyy esimerkiksi lähes lukukelvoton runokuva Kielisuudelma. Isompi ongelma on virkistävää, että olisi olemassa joku samanlainen kuin puhuja. Jos sylkee vastatuuleen, ei nosta näitä säkeitä suosta.
1984), Teemu Helteen runoissa leikillisyys taittuu tuskallisesti väkinäiseksi leikillisyydeksi, tylsäksi työksi - liian usein vain itsensä. Timo Harjun (s. Vuoksi menee toisesta ulos. "Tiedämme hänen hukkuneen veteen muodostuneiden renkaiden vuoksi." Ei kovin runollista. "Tiedämme hänen hukkuneen veteen muodostuneiden renkaiden vuoksi." Ei kovin montaa tyylivirhettä.
Tämä ratkaisu ei kestä kovin montaa tyylivirhettä. "Ulub ulub, tsirp / Mimosa Mimesis / on vain siinä tapauksessa, että Blomberg, Terho, Helle, Harju tuo uuden runouden kaanonia kuin samanarvoisiksi. "Ulub ulub, tsirp / on virkistävää, että olisi olemassa joku samanlainen kuin puhuja, joka antaa elämälle - ainakin lukijalle. Sinänsä on vain sanoja ja Luoma-aho eivät riko ehdoin tahdoin rajoja - ainakin lukijalle. 1975), Tuukka Terho ja vastaan haraten perinteiseen käsitemaailmaan, joka antaa elämälle - Luoma-aho taas kirjoittaa runoutta uusiksi samarakeistamalla runojensa muodon, jolloin kaikki sanat ja Ville Luoma-ahon kokoelmien ongelmana on nyt meneillään äänenmurros.
1975), Tuukka Terhon (s. Teemu Helteen (s. 1984) kokeellista ilmaisua ja Luoma-aho taas kirjoittaa / on vaikea saada otetta. Timo Harjun (s. Näin käy valitettavan harvoin näissä kokoelmissa, koska monologi jää lähinnä hermeettiseksi varjonyrkkeilyksi, jossa seka-aineksinen materiaali risteilee myös runoudelle - ja luode tulee toisesta ulos.
1984), Teemu Helle pysyttelee päällisin puolin likemmällä runouden kaanonia kuin puhuja. Pisimmälle typografisen kikkailun vie Kristian Blombergin (s. Se haluaa lähestyä esteettistä saturaatiopistettä, jossa seka-aineksinen materiaali risteilee myös typografisesti jäsenneltynä sisältönä. Omaperäisyyden tavoittelu johtaa liian ahtaat raamit. Uljas, uusi runous pyrkii dekonstruoimaan arkikokemukset ja ilmaisun jonkinmoinen epäkeskoisuus.
Koska eilinen kritiikkikeskustelu näyttää laantuneen, en näe enää syytä olla saattamatta julki HS:n verkkosivuille lähettämääni mutta julkaisematta jäänyttä kommenttiani. Ainakin toivon, että päätökseni hälventää sen johdosta mahdollisesti syntyneitä spekulaatioita:
Jukka Petäjän kirjoittamaa ja HS:n julkaisemaa sylkäisyä voi syyttää monesta, mutta ei sentään ihan kaikesta. Pieneen tilaan on saatu mahtumaan ihan kohtuullinen joukko niistä epä- ja ennakkoluuloista, joita uutta suomalaista avantgarderunoutta ja sen julkaisukanavia kohtaan yleisesti tunnetaan.
Tämänkaltaiset avoimen vihamieliset ja halveksuvat reaktiot eivät tule tyhjästä, vaan nousevat vääjäämättä esiin taiteen murroskohdissa, eräänlaisena turvallisuushakuisena voimana outoa ja vaarallista kohtaan.
Älkäämme siis suoko kriitikolle sitä tunnustusta, että hän olisi keksinyt kaikki ajatuksensa omasta päästä. Hän on ehkä omaa katkeruuttaan kostava ”syyllinen” mutta myös monen hiljaisen myötäilijän puolesta itsensä alttiiksi asettanut ”uhri”.
Karri Kokko
ntamon ja poEsian julkaisema kirjailija
Posted by Karri Kokko at 19.46 8 comments
Alun perin vaaleja turvaamaan lähetettyjen suomalaisturvaajien pitäisi palat lokakuun lopulla.
Henri Sigfridssonin konsertti aloittaa Espoon kansainvälisen pianoviikon.
Kehitysmaat ovat ilmastoneuvotteluissa arvaamaton ja mahtava ryhmä
Arvio on suomalaisessa politiikassa poikkeuksellisen reteä.
Sorsalinnut ovat löydöissä enemmistönä.
Yksinkertaista ja mainiota!
HS 20.10.2009
Posted by Karri Kokko at 19.46 1 comments
Labels: hs, huomisen uutiset, konseptualismi, käsiterunot
Tänään HS:ssa käyty kritiikkikeskustelu on nostanut esiin monta hienoa asiaa. Mielestäni niistä tärkeimpiä on havainto, ettei Jukka Petäjän sutaisu palvele runoutta, mutta ei myöskään lukijaa (jonka asema kai tulisi olla lehden erityisessä suojeluksessa). Toiseksi arvostan lehteä moittivien kommentoijien rikkumatonta linjaa: arvostelu esitetään perustellen ja ehdottomasti omalla nimellä.
Jo nämä kaksi pointtia riittävät perusteiksi perinpohjaiselle itsekritiikille lehden sisällä. Eri asia on, saammeko kuulla toimituksen omaa tilintekoa asiasta, mutta sitähän sopii toivoa.
Se, että lehti jätti julkaisematta oman kommenttini, on tässä sivuseikka, eikä päätöksestä metelöiminen aja varsinaista asiaa. Senpä tähden katson viisaimmaksi olla julkaisematta tekstiä myöskään tässä. (En sitä paitsi suinkaan usko olleeni ainoa kirjoittaja, jonka kommentti on jätetty julkaisematta.)
Tarkemmin ajatellen voi olla, että lehti hämmentyi asenteestani. Kirjoitukseni on nimittäin tulkittavissa myös kriitikon puolustuspuheeksi, ehkä ironiseksi mutta kumminkin. Eihän Petäjä oikeastaan munannut vain itsään ja lehteään, vaan lausui julki koko joukon uutta runoutta kohtaan yleisesti tunnettuja ennakkoluuloja.
Posted by Karri Kokko at 22.26 2 comments
Tosin tiedeministeriössä kassin sisältö oli tulkittu papaijoiksi, käy ilmi uutistoimisto Ritzaun tekemästä selvityksestä.
Tanskalainen Peter Aalbæk Jensen on tuottanut toista sataa elokuvaa. Jensen vetää Zentropa-tuotantoyhtiötä, jonka hän ja Lars von Trier perustivat 1992.
Keskusvaraston tyhjennys
Ensimmäisenä joukosta Helsinki-Vantaan lentokentälle saapui iltapäivällä oikeuden puheenjohtaja, laamanni Lars Karlsson, jota vastassa olivat televisio- ja lehtikuvaajien kamerat.
”Kun muiden sairauksien mahdollisuus on suljettu pois, lääkkeitä voi käyttää niin paljon kuin niitä tarvitsee.”
On vaikea suhtautua kovin innostuneesti kokeilijaan, joka viljelee sellaisia suuhun mahtumattomia sanakonglomeraatteja kuten ”kuivausrumpusilmäinen runkkari” tai ”hampaittesi popcorn huulten kulhossa”.
HS 19.10.2009
Posted by Karri Kokko at 13.34 1 comments
Labels: hs, huomisen uutiset, konseptualismi, käsiterunot
Pääministeriä voi odottaa pitkällinen päänsärky ja 750 euron sakot, Britannian tv-yhtiö BBC kertoi.
Picasson teokset ovat Aila Viitaselle tuttuja jo vuosien takaa, mutta ne kiinnostavat häntä yhä.
HJK sai himoitsemansa kullan
Vertaa.
Kappelin pääsalissa ei ole vielä kattoa, mutta päätyseinässä hahmottuu jo kuvanveistäjä Kukkosen teos Ristin tie.
HS 18.10.2009
Posted by Karri Kokko at 20.00 1 comments
Labels: hs, huomisen uutiset, konseptualismi, käsiterunot
Eräiden arvioiden mukaan lainsäätäjä on ristilippukiellolla tarkoittanut lähinnä hakaristiä, mutta jostain syystä laki on kirjoitettu väljemmin.
The Beatles: Rock Band -peli seuraa yhtyeen uraa ja kuvittaa sitä aikakaudelle uskollisilla animaatioilla.
Poliisi hajotti vaaliprotestin Moskovassa
Keva julkisti selvityksen perjantaina.
”Madame, tämä on Afrikka!” lipunmyyjä hymähtää.
”Halonen soitti ja sanoi, että hän tekee Kalevalan, tuletko esittämään Väinämöistä. Aloitettiin heti harjoitukset”, Vakkilainen kertoo.
HS 17.10.2009
Posted by Karri Kokko at 16.38 1 comments
Labels: hs, huomisen uutiset, konseptualismi, käsiterunot
Yhä edelleen yli 450 miljoonaa intialaista elää köyhyysrajan alapuolella alle eurolla päivässä.
Jukka-Pekka Saraste
Pakistanin hallitus maksaa nyt hintaa heikkoudestaan
Sen sijaan hän oli vuosia opettajana ja tutkijana Joensuun yliopistossa.
Rautakaupoissa sitä myydään edullisesti metreittäin.
Museonjohtaja Janne Gallen-Kallela-Sirén vertaa Afganistanin sotaa 1940-luvun taisteluun natseja vastaan.
HS 16.10.2009
Posted by Karri Kokko at 15.17 1 comments
Labels: hs, huomisen uutiset, konseptualismi, käsiterunot
Arvostelijoiden, venäläisten vaalitarkkailijoiden ja kansalaiskyselyjen mukaan demokratia on pikemminkin hiipunut Medvedevin kaudella.
Taiteilija Dzamil Kamangerin, Irakin kurdin teos ”Suomen passi” on punottu helmistä kurdien perinteisellä tekniikalla. Se on ”hyvä passi”, jolla pääsee mihin tahansa.
Jättipotti nosti lottokuumetta Kiinassa
Parhaillaan uutta WC:tä rakennetaan retkeilijöiden suosimalle Luulammen kämpälle.
”Haute couturessa ja haute cuisinessa on paljon samaa. Elementtien käsittely on vaativaa. Molemmissa pohja ja traditiot pitää hallita täydellisesti”, Santanen sanoi ennen suklaamessujen avajaisia tiistaina Pariisissa.
Ja hekin ovat väärässä.
HS 15.10.2009
Posted by Karri Kokko at 16.02 2 comments
Labels: hs, huomisen uutiset, konseptualismi, käsiterunot
Terrakotta-armeija on Kiinan itäisessä Shaanxin maakunnassa sijaitseva yli 7000 yksilöllisen sotilaspatsaan armeija.
Yrjö von Grönhagen (oik.), runonlaulaja Timo Lipitsä ja hänen itkuvirret taitanut vaimonsa sekä tunnistamaton poika Suistamolla vuonna 1936. – Kuva Hannu Sinisalon hallussa olevasta Carelia 1936 -albumista.
Tšekin omapäinen presidentti Klaus hyppyyttää koko Eurooppaa
Raaseporin kunnanhallituksen puheenjohtaja Ulf Heimbergin mukaan asiasta tehdään parhaillaan poliittisia tiedusteluja.
”Sekään ei auttanut, vaan jouduimme ostamaan uuden lipun.”
Nyt Espoon modernin taiteen museo EMMA nostaa Wirkkalan veistokset pääosaan näyttelyssä Tapio Wirkkala – kuvanveistäjä.
HS 14.10.2009
Posted by Karri Kokko at 15.35 1 comments
Labels: hs, huomisen uutiset, konseptualismi, käsiterunot
He eivät ole olleet yhteydessä Osamaan vuoden 2001 syyskuun jälkeen.
Eija-Liisa Ahtiala
Laaja mafiaverkosto tuomiolle Kiinassa
Hakkuut tapahtuivat vuosi sitten Hirsilaitavaaran alueella.
Ekologian tärkeitä tutkimusteemoja taas ovat olleet ekosysteemien monimuotoisuus ja monimutkaisuus.
Biennale Musican neljä viimeistä päivää todistivat, ett rahan puutteesta huolimatta voidaan luoda korkeatasoinen ja jännittävä nykymusiikkitapahtuma.
HS 13.10.2009
Posted by Karri Kokko at 21.33 1 comments
Labels: hs, huomisen uutiset, konseptualismi, käsiterunot
Kokeilkaa vaikka: Ach-die-ei-nen
Hannu Kivioja esittää Marcelia Q-teatterin Proust-näytelmässä.
Asiantuntija vanhusten lääkekehittäjille: Tehkää ensin avattava lääkepurkki
Tiedot käyvät ilmi pian julkaistavasta, koko EU:n kattavasta lobbaustutkimuksesta.
Suolaa pitäisi välttää myös niiden, joilla on jonkinasteista munuaisten vajaatoimintaa.
LaChapelle ei ole häpeillyt lainkaan dramatisoida Eltonin itsemurhayritystä Someone Saved My Life -kappaleeseen Ken Russell -tyyppiseksi kitsch-psykedeliaksi tai luoda Philaelphia Freedom -kappaleen taustalle kuvakollaasia vanhasta pehmopornosta.
HS 12.10.2009
Posted by Karri Kokko at 18.36 3 comments
Labels: hs, huomisen uutiset, konseptualismi, käsiterunot
Rekkoihin maalattujen tekstien mukaan ne kuljettivat hedelmiä ja vihanneksia.
Suomentaja Liisa Ryömä asuu ja työskentelee sata vuotta vanhassa hirsitalossa Loviisassa. Kääntämisen lisäksi kesä kului taloa remontoidessa.
Nuorten esiinmarssi alkoi vihdoin
Neuvottelukontakteja perutaan ja siirretään rauhassa monen viikon päähän.
Monessa maassa tämä ei olisi mahdollista.
HS 11.10.2009
Posted by Karri Kokko at 20.48 1 comments
Labels: hs, huomisen uutiset, konseptualismi, käsiterunot
Ranska on ketjun suurin markkina Yhdysvaltain jälkeen – ja kasvussa.
Gustav Djupsjöbacka
Itsemurhaiskijä räjäytti bussin Pakistanissa – kymmeniä kuoli
Miehen kassissa oli anastettua omaisuutta lähes 600 euron edestä.
Kanaria näyttäytyy kirjassa hauskana, eksoottisena ja leppoisana paikkana.
Instituutiosta luopuminen, niin, se ei voi olla helppoa, vaikka riidat olisivat kuinka kalvaneet yhtyettä?
HS 10.10.2009
Posted by Karri Kokko at 17.53 1 comments
Labels: hs, huomisen uutiset, konseptualismi, käsiterunot
Hänellä on musta vyö karatessa.
Al-Qaida julisti ”pyhän sodan” Kiinalle
”Meneekö myöhään?”
Reidet ja takamus ovat pyöreät.
Ei se ihan kirjaimellisesti mene, mutta mitä muuta voi ajatella kirjan ympärillä käydystä ja sen sivuillakin jatkuvasta absurdista taistelusta.
HS 9.10.2009
Posted by Karri Kokko at 19.12 1 comments
Labels: hs, huomisen uutiset, konseptualismi, käsiterunot
Ellei hän sitten asetu ehdolle.
Fyren-lehden näkemys pohatan makeasta elämästä ja naisesta palkintoesineenä vuodelta 1916. – Siltalan kirjan kuvitusta.
Obaman hallinnon toivotaan pysäyttävän laittoman asekaupan
Lunta pyrytti varsinkin pohjoisessa.
Näin niiden ei tarvitse odottaa vuosikausia ensimmäisten viskierien valmistumista tuloja saadakseen.
”Runeberg! Minusta Aleksis Kivi, koska se on niin kuin kivi tuo kuva. Se on kalliolle tehty. Se on ehkä tehty kivikaudella.”
HS 8.10.2009
Posted by Karri Kokko at 14.38 1 comments
Labels: hs, huomisen uutiset, konseptualismi, käsiterunot
Hänen mukaansa meret auttavat ymmärtämään tulevia säämalleja.
Rose omistaa Grant Streetillä sunnuntai-illat uusille nimille.
EU loikki yki esteiden kohti Lissabonin sopimusta
Iskusta epäillyt viisi ruotsalaista miestä jäivät poliisin haaviin lähellä Rautavaaraa Pohjois-Savossa aamuseitsemän aikaan.
Asiakkaat eivät ole kuitenkaan saaneet tilauksiaan heinäkuusta lähtien kuukaudenkaan odottelun jälkeen, eikä yrityksen henkilökuntaan saa yhteyttä.
[Nyt Baldwin ja Ramsden ovat tulleet Suomeen, rakentamaan EMMAan takautuvan, retrospektiivisen näyttelyn.]
HS 7.10.2009
Posted by Karri Kokko at 19.51 1 comments
Labels: hs, huomisen uutiset, konseptualismi, käsiterunot
Ainakin 22 ihmistä kuoli, heidän joukossaan YK:n erityisedustaja Sérgio Vieira de Mello, ja yli sata haavoittui.
1960-luku. 1970-luku. 1980-luku. 1990-luku. 2000-luku.
Marokko, Thaimaa ja Costa Rica vetävät yhä enemmän siirtolaisia
Vanhanen piipahti eilen Tukholmassa, jossa puheeksi Ruotsin pääministerin Fredrik Reinfeldin kanssa tulivat myös EU:n nimityskuviot.
Ardin aivot olivat simpanssin aivojen kokoa.
”Esitys menee edelleen, jopa enenevässä määrin.”
HS 6.10.2009
Posted by Karri Kokko at 14.09 1 comments
Labels: hs, huomisen uutiset, konseptualismi, käsiterunot
Lisäksi räjähdysaineita ja ammuksia voi löytää tietyiltä alueilta.
Monika Fagerholm
Nilkkaa nuuhkiva alkometri pitää Bari Lynne Williamsin raittiina
Tällekin vuodelle odotetaan lisää kasvua.
Holder on näytelmäkirjailija.
Marraskuun yhdeksäntenä tulee kuluneeksi kaksikymmentä vuotta siitä, kun Berliinin muuri kaatui.
HS 5.10.2009
Posted by Karri Kokko at 13.21 1 comments
Labels: hs, huomisen uutiset, konseptualismi, käsiterunot
Hän on opettanut islamilaisella tv-kanavalla, että kahden silmän paljastaminen rohkaisee naisia meikkaamaan ja tekemään itsestään haluttavia.
Joulupukki odottaa turisteja pajassaan ympäri vuoden.
Maanvyörymät veivät kokonaisia kyliä Indonesiassa
Lavalla on juuri mainittu, että Tammisaaren synnytysosastolla synnyttävistä 99 prosenttia imettää.
”Kaikkien odotettiin noudattavan samaa kaavaa, olevan kiinnostuneita samoista asioista.”
HS 4.10.2009
Posted by Karri Kokko at 19.32 1 comments
Labels: hs, huomisen uutiset, konseptualismi, käsiterunot
Letterman on seurustellut nykyisen vaimonsa kanssa vuodesta 1986 ja juontanut nykyistä ohjelmaansa Late Show’ta vuodesta 1993.
Eva Ollikainen
Padangin rauniokaupungista tuli tuhansien hauta Indonesiassa
”Ei”, sanovat kuntapäättäjät.
Pari kertaa aikaisemminkin valinta on osunut Helkaan.
”Eihän tämä Shakespearea ole, mutta olen aivan äimänä miten hyvin tämä onnistui, varsinkin kun olen tökkinyt näppäimistöä umpimähkään”, vitsailee vanhimmaksi simpanssiksi väitetty Cheeta uskomattoman kasvukertomuksensa viimeisillä sivuilla.
HS 3.10.2009
Posted by Karri Kokko at 12.23 1 comments
Labels: hs, huomisen uutiset, konseptualismi, käsiterunot, v acconci
Mooren mukaan tulokset eivät ole tarpeeksi vahvoja, jotta voitaisiin suositella, että vanhemmat lopettaisivat tyystin karkin ja suklaan antamisen lapsilleen.
Noomi Rapace
Kiina näytti maailmalle mahtiaan suurvaltana
Suomen talousvyöhykkeellä on putken reitillä meren pohjassa alle kolmekymmentä miinaa ja muita sotatarvikkeita kuten lentopommi.
Vaakatasossakin orkidea viihtyy.
”Mutta se oli siunaus, koska sain vapauden tehdä mitä haluan, esimerkiksi lopullisen leikkauksen. Mutta se oli myös kirous, koska odotukset nousivat järjettömän korkealle.”
HS 2.10.2009
Posted by Karri Kokko at 19.24 1 comments
Labels: hs, huomisen uutiset, konseptualismi, käsiterunot, v acconci
Laliberte nosti sirkuksensa Montrealista maailmanmaineeseen, ja nykyisin hänen omaisuutensa arvoksi lasketaan 1, 7 miljardia euroa.
Henrik Meinander
Katoavan Berliinin kauppias
”Täällä on paljon makuja, joita ei ole Suomessa”, Hänninen huokaa.
Vastassa on toinen maailma.
Muut pääparit jäävät hieman hänen varjoonsa.
HS 1.10.2009
Posted by Karri Kokko at 21.07 1 comments
Labels: hs, huomisen uutiset, konseptualismi, käsiterunot, v acconci