Saanko tunnustella, ei ollut omaa tyyliä, yksinäisyyteen
tuomittu, välähtipä vain mieleeni, kuinka voit, tuttu tunne.

Siksi vietän unettomia öitä, mutta mitä tämän pitäisi esittää,
ihmisiä ympärillä, niin varmaan olikin, päästä lähelle.

Jokainen kuva kertoo tarinan, sellaisia riittää nykyään,
ei ainakaan minulle, mieluiten ihmisiä, tunteellinen hupsu.

Melko täyteläistä, jostain hän sitä taikoi, jäikö hän vielä,
sain viestisi, junan saapuessa asemalle, tullut ja mennyt.

Näytän sinulle jotakin, keksin sen yöllä, näytti erilaiselta
Ranskan lippu, korkeat huoneet, musta varjo, klassikko.

Kuumin yö, ei pääse näyttämään kykyjään, itsepähän
parhaiten tiedät, moni on varpaillaan, tarkkaan valitut.

Haluan nähdä ainakin nämä, koska se tapahtui, kuka hän
on, kuka kertoi, kuinka tutustuitte, en saisi kertoa.

Onnentyttö, hänen mallinsa, pani minut näyttämään
kauniimmalta kuin olenkaan, alamaissa, aina liikkeellä.