maanantaina, kesäkuuta 30, 2008

Muistin toista
tietä menneet käyvät toteen.

2 kommenttia:

Aurinkomorsian kirjoitti...

No tämä on kyllä kaunis ja sopisi useisiin hautakiviin. Ainakin jos rakkaamme todella oli useiden rakastama. Toisaalta päästä sisään "toteen", reaalisen alueelle, viittaa lacanilaiseen kielettömään ja kiistämättömään, toisaalta "totuuden tapahtumiseen" niin kuin se heideggirilaisessa runon ja kielen hahmotuksessa ymmärretään. Kaksihahmotteisuuksia on toki muitakin, ja olennaisempia.

Onko muistin toinen tie unohdus vai kuolema vai näitten vastakohta? Jotain mainion kokonaista tässä (kuten vain kuollessa ihmisissä (joiden seuraa useille voikin lämpimästi suositella (he kun usein ovat selviä ja ymmärtäväisiä eivätkä milloinkaan toisessa osoitteessa))) kyllä on. Mutta onko loppuun harkittua, ettei menisi yhdelle taikka kolmelle riville? Jopa tietyn humoristisen itsesäälinkin tähän voi lukea.

KK kirjoitti...

Jopas minua. Vaikka jotenkin saatan kyllä kuvitella tulevani muistetuksi epiteetillä minor epigrammist.

Kuolema ei ollut varsinainen lähtökohta. Alussa oli pelkkä "Muistot käyvät toteen" ja sitten sen perään "toista tietä", ajatuksena se, että (ainakin näin "vanhemmiten") vanhojen kokemusten merkitykset alkavat loksahdella kohdalleen. Ne muistot ja kokemukset tuntuvat myös tulevan yhä lähemmäksi, mitä kauemmaksi ajassa ne jäävät. Muisti on siis kaksisuuntainen, tai ainakin sillä on toisia, vaihtoehtoisia teitä.

Viime vaiheessa tuli sitten tämä halu leikitellä "toiseen" liittyvillä muistoilla - siitä itsesäälin sävy. Ja saadakseni sen esiin muutin kokonaan yksirivisen version ensin kolmeriviseksi ja lopulta tähän kieltämättä hiukan osoittelevaan ja naurettavaankin kaksiriviseen muotoon.

Tarkasti luettu, siis, ja siitä jälleen kiitos. Nyt, jälkeen ajatellen, kuusipolvinen, trokeinen rivi voisi olla Rossin Shakespearea. No, jos ei sisällöllisesti niin ainakin muodollisesti. :)