Ilo(i)sia sanapareja
ikkuna
ääri
lehmus
tuuli
yksiö
komero
väli
tauko
ryöpsähdys
ääni
yhteys
ulkomaailma
koko
aika
käsi
peukalo
etusormi
väli
ase
liipasin
hetki
silmä
fysiikka
laki
linkki
hän
maailma
väli
viha
kohde
maisema
väri
ranta
meri
yksiö
pöytä
loppu
merimatka
pää
maailmanpyörä
ihminen
kirkuna
tieto
hautapaikka
tehdas
kone
nolla
jono
tuotanto
raaka-aine
ihminen
elämä
suu
minä
sivullinen
kieli
sade
tauko
torakka
ydintuho
kipu
tunne
with thanks to Juha Seppälä & Ovid
Tekstit
2 kommenttia:
Tervehdys!, ja kiitos huomionosoituksesta. Parittelu ja iloisuus tulevat Kirstinältä, ei ole käsillä, mutta jostakin kokoelmasta ennen pahamaineista "Luonnollista tanssia". Hänenkin ilolleen oli ominaista, että parit olivat jotenkin surullisia. (Juuri tässä piillee ilon ongelma.)
Sun teoksen kohdat, kuten "meri/ranta" ja "Ydintuho/torakka" ei musta ole niinkään riemullisia kuin analyyttisia. Merelle on kolkkoa päättyä, rajautua, olla ei-valtamerellinen. Ja toisekseen: tulevatko nämä ainekset Juha Seppälästä? Oisi korkea aika vaihtaa jumalia. (Ja toki rannalle meri on kahtalainen ongelma: kateuden esine ja violator, välitön uhka...)
Meän pilarinihan kumpuavat ilahduttavalla mekaanisuudella pohjatekstistä, näköjään kustannettu 1958, ja järjestelmästä. Tuotos on sikäli yllättävä, että tuntuu puhuvan asioja kun eivät ole tulleet koskaan mieleen, ja asioja, jotka eivät pohjatekstissä artikuloidu. Voisimme kuvitella viettävämme aavistuksen luonnollista pidemmän elämämme loput päivät kontemploiden mitä nämä pilarit ilmoittavat, mihin liittyen: sikäli ne ovat tietäviä torneja. (Pohjatekstissämme on kahdeksan jaksoa, joten pylvähiä ilmestyy kolme lisää, jahka sopiva päivä lokakuulta löytyy.)
Juha Seppälä. Tiettyyn rajaan asti, emmekä muista missä raja on, hänen tuotantonsa luettiin. Kuullun konsensuksen mukaan pienet kaskut historian suurmiehistä olivat krouveja ja skarppeja. Alettiin pitää enemmän niistä joista "minä" joutuu kuohuksiin. Mutta todellisuudessa ne romaanit ovat paksuna teini-ikäiselle asteelle jäävää tunnetta. Seppälän tunne on paksua itsesääliä. Hänen maineikas niukkuutensa on harvemmin tosi. Lyhyt proosa leikkaa helposti hankittavia pintapuolisia faktoideja asioista ja saavuttaa näennäisen vahvan otteen leväyttämällä ne hieman tyylin korkeutta muka yllättävästi vaihdellen silmille. Hän on pelkkää ammattiviihdettä: pintapuolisen sielun pintapuolinen nautintoaine.
No juu. Tänä valoisana vuodenaikana oisi siis korkea elämä ja aika vaihtaa jumalia.
Korkea elämä ja aika, juu. Seppälää en jumalaksi kuitenkaan tunnusta, onpahan yksi noita joiden uusi kirja tulee ainakin vilkaistua. Ja nyt se sattui olemaan pinon päällimmäisenä.
Suhde on ollut aina hankala, enkä ole päässyt selvyyteen hänen agendastaan. Minusta tulee näkyä, ollaanko sitä Paavalin vai Pietarin puolta. Joku siinä hiertää ja kiehtoo. Vähän niin kuin ihminen, josta ei muuten välitä mutta josta ei saa katsettaan irti. Tähän perustuu Hollywood, siis vanha Hollywood, ennen meitrikseja.
Kirstinän iloitsevista sanapareista tein jo yhden Ilmaisimpaan asiaani. Löysin jostain netistä semmoisen ohjelman joka muuntelee sinne syötettyjä sanoja, tässä tapauksessa valtio ja hallitsija. Kone sai aikaan neljä ja puoli sivua. Mikä minä olin sanomaan ei, siispä julkaisin.
Nämä seppälät poimin ihan suoraan uuden romaanin, mikä se nyt oli, ensimmäisestä luvusta. Siitä vaan miettimättä kaikki sellaiset substantiivit (tai sen kaltaiset) jotka esiintyivät kiinni toisissaan. Ja joka sana yksikön perusmuotoon: eli meri ja ranta olivat varmaan meren rannassa ja nolla ja jono nollien jono.
Ei luultavasti päädy blogin ulkopuolelle. Kuuluu sarjaan Kokko ei tiedä mitä tehdä joten se antaa muiden tehdä puolestaan. Auttaa kummasti.
Lähetä kommentti