perjantaina, syyskuuta 12, 2008

Ilo(i)sia sanapareja

ikkuna
ääri

lehmus
tuuli

yksiö
komero

väli
tauko

ryöpsähdys
ääni

yhteys
ulkomaailma

koko
aika

käsi
peukalo

etusormi
väli

ase
liipasin

hetki
silmä

fysiikka
laki

linkki
hän

maailma
väli

viha
kohde

maisema
väri

ranta
meri

yksiö
pöytä

loppu
merimatka

pää
maailmanpyörä

ihminen
kirkuna

tieto
hautapaikka

tehdas
kone

nolla
jono

tuotanto
raaka-aine

ihminen
elämä

suu
minä

sivullinen
kieli

sade
tauko

torakka
ydintuho

kipu
tunne


with thanks to Juha Seppälä & Ovid

2 kommenttia:

Aurinkomorsian kirjoitti...

Tervehdys!, ja kiitos huomionosoituksesta. Parittelu ja iloisuus tulevat Kirstinältä, ei ole käsillä, mutta jostakin kokoelmasta ennen pahamaineista "Luonnollista tanssia". Hänenkin ilolleen oli ominaista, että parit olivat jotenkin surullisia. (Juuri tässä piillee ilon ongelma.)

Sun teoksen kohdat, kuten "meri/ranta" ja "Ydintuho/torakka" ei musta ole niinkään riemullisia kuin analyyttisia. Merelle on kolkkoa päättyä, rajautua, olla ei-valtamerellinen. Ja toisekseen: tulevatko nämä ainekset Juha Seppälästä? Oisi korkea aika vaihtaa jumalia. (Ja toki rannalle meri on kahtalainen ongelma: kateuden esine ja violator, välitön uhka...)


Meän pilarinihan kumpuavat ilahduttavalla mekaanisuudella pohjatekstistä, näköjään kustannettu 1958, ja järjestelmästä. Tuotos on sikäli yllättävä, että tuntuu puhuvan asioja kun eivät ole tulleet koskaan mieleen, ja asioja, jotka eivät pohjatekstissä artikuloidu. Voisimme kuvitella viettävämme aavistuksen luonnollista pidemmän elämämme loput päivät kontemploiden mitä nämä pilarit ilmoittavat, mihin liittyen: sikäli ne ovat tietäviä torneja. (Pohjatekstissämme on kahdeksan jaksoa, joten pylvähiä ilmestyy kolme lisää, jahka sopiva päivä lokakuulta löytyy.)

Juha Seppälä. Tiettyyn rajaan asti, emmekä muista missä raja on, hänen tuotantonsa luettiin. Kuullun konsensuksen mukaan pienet kaskut historian suurmiehistä olivat krouveja ja skarppeja. Alettiin pitää enemmän niistä joista "minä" joutuu kuohuksiin. Mutta todellisuudessa ne romaanit ovat paksuna teini-ikäiselle asteelle jäävää tunnetta. Seppälän tunne on paksua itsesääliä. Hänen maineikas niukkuutensa on harvemmin tosi. Lyhyt proosa leikkaa helposti hankittavia pintapuolisia faktoideja asioista ja saavuttaa näennäisen vahvan otteen leväyttämällä ne hieman tyylin korkeutta muka yllättävästi vaihdellen silmille. Hän on pelkkää ammattiviihdettä: pintapuolisen sielun pintapuolinen nautintoaine.

No juu. Tänä valoisana vuodenaikana oisi siis korkea elämä ja aika vaihtaa jumalia.

KK kirjoitti...

Korkea elämä ja aika, juu. Seppälää en jumalaksi kuitenkaan tunnusta, onpahan yksi noita joiden uusi kirja tulee ainakin vilkaistua. Ja nyt se sattui olemaan pinon päällimmäisenä.

Suhde on ollut aina hankala, enkä ole päässyt selvyyteen hänen agendastaan. Minusta tulee näkyä, ollaanko sitä Paavalin vai Pietarin puolta. Joku siinä hiertää ja kiehtoo. Vähän niin kuin ihminen, josta ei muuten välitä mutta josta ei saa katsettaan irti. Tähän perustuu Hollywood, siis vanha Hollywood, ennen meitrikseja.

Kirstinän iloitsevista sanapareista tein jo yhden Ilmaisimpaan asiaani. Löysin jostain netistä semmoisen ohjelman joka muuntelee sinne syötettyjä sanoja, tässä tapauksessa valtio ja hallitsija. Kone sai aikaan neljä ja puoli sivua. Mikä minä olin sanomaan ei, siispä julkaisin.

Nämä seppälät poimin ihan suoraan uuden romaanin, mikä se nyt oli, ensimmäisestä luvusta. Siitä vaan miettimättä kaikki sellaiset substantiivit (tai sen kaltaiset) jotka esiintyivät kiinni toisissaan. Ja joka sana yksikön perusmuotoon: eli meri ja ranta olivat varmaan meren rannassa ja nolla ja jono nollien jono.

Ei luultavasti päädy blogin ulkopuolelle. Kuuluu sarjaan Kokko ei tiedä mitä tehdä joten se antaa muiden tehdä puolestaan. Auttaa kummasti.