Väärin sammutetut

Markku Paasosen arvio (cut up) Lassi Hyvärisen Riippuvista puutarhoista tämän päivän Hesarissa on otsikkoa myöten pääasiassa reilun ylistävä, mutta Paasoselle tyypilliset kriitikon takaportit myös hämmentävät:

"Monesta avantgardesuuntauksesta ammentavaa teosta olisi helppo luonnehtia kokeelliseksi. Kokoelmassa ei kuitenkaan ole mitään siitä muotoseikkoihin tuijottavasta kireydestä, joka toisinaan vaivaa erilaisten tekniikoiden parissa askartelevaa kokeellista runoutta.

Hyvärisen runo on kauttaaltaan vapautunutta, musikaalisuudessaan ruumiillista ja valtavan kirjon erilaisia tekniikoita omaksuneessa helppoudessaan kaiken tendenssimäisen kokeellisuuden tuolla puolen."

Hyvä niin, mutta miksi hyvää pitää kehua sanomalla, että se ei ole "askarteleva" tai "tendenssimäinen"? Syntyy vaikutelma, että kriitikolle on pääasia päästä lujittamaan omia ennakkoluulojaan ja tölvimään noita ennakkoluulojen kohteita.

Paasosen koko kriitikontyö tuntuu persutuvan tälle periaatteelle: vihaan tai vähintään epäluuloilen kaikkea avantgardea, olipa se isoisänaikuista tai sitä kaikkein uusinta, mutta tunnen sanomatonta kiinnostusta tuota kaikkea synnillistä kohtaan ja olemalla kriittinen saan nähdä niin paljon kuin haluan tuota saastaista pornoa, mutta koska olen kriitikko minua ei lasketa muiden runkkareiden joukkoon, vaan olen sen kaiken yläpuolella.

Siis kaiken kaikkiaan järjetön ja sielullisesti tuhoisa metodi. Mutta yhtä kaikki onnittelut Lassille!