Pirate Bayn rosvoista ja poliiseista

Radiossa päivänä muutamana haastateltiin kahta nuorta suomalaista musiikintekijää. Siskoksista toinen sanoi: ”Ehkä musiikin lataaminen netistä pitäisi sallia kokonaan, koska se vaan lisää levymyyntiä. Sitä paitsi suurimmat tulot tulevat kuitenkin keikoilta ja kiertueista.” Sitaatti ei ole sanatarkka, mutta ajatus meni jotenkin noin.

Tässä on sanottuna se, mikä on ollut jo pitkän aikaa monen oivallus. Paras tapa pistää kampoihin esimerkiksi levy-yhtiöiden tekopyhälle jankkaamiselle tekijänoikeuksista on myydä jotain sellaista, mitä yhtiöt eivät voi omistaa, toisin sanoen lavakarismaa, läsnäoloa ja elävän musiikin taikaa. Ei Madonnakaan tule Jätkäsaareen edistääkseen levyjensä myyntiä, vaan hän suostuu täyttämään levy-yhtiönsä kanssa allekirjoitetun sopimuksen kasvattaakseen keikkamyyntiä. Sitä paitsi, kun sadan euron konserttilipun päälle myydään kahden euron kiertue-t-paita kahdella kympillä, aletaan puhua katteista, jollaisiin verrattuna tekijänoikeusprosenteista neuvotteleminen on nappikauppaa.

Ja edelleen: tekijänoikeuksista taisteleminen hyödyttää eniten paitsi levy-yhtiöitä niitä, jotka keikkuvat myyntilistojen kärjessä. Kirjallisuuteen siirrettynä kuvio näkyy selvemmin: kirjailijoiden etujärjestöt taistelevat remeksien ja grishamien pussiin, kun taas 98 prosentille kirjailijoista kyse on marginaalisten euromäärien varjelusta. Ehkä kirjailijoidenkin pitäisi miettiä uusiksi varsinainen tuotteensa: Viime syksynä ruotsalaisen runouden paha poika Bruno K. Öijer heitti 50 loppuunmyytyä keikkaa ympäri maata ja todennäköisesti tienasi niiden ansiosta enemmän kuin olisi koskaan pelkkiä runoniteitä kappaamalla kyennyt ansaitsemaan.

Toisaalta keskusteluun olisi syytä tuoda myös kokonaan uusi tekijä, nimittäin aika. On eri asia murtautua levy- tai kirjakauppaan ja lastata rekka täyteen cd-levyjä tai bestsellereitä joko omaan käyttöön tai edelleen myytäväksi. Kyse on hyödykkeistä, joilla on sisältönsä lisäksi muutakin arvoa. Sen sijaan, jos kaikki musiikki, kaikki elokuvat ja kaikki kirjallisuus olisi vapaasti ladattavissa, tällaisesta rohmuamisesta ei olisi mitään hyötyä: ihminen ehtii elämänsä aikana kuunnella, katsoa tai lukea kuitenkin vain rajallisen määrän musiikkia, elokuvia tai kirjoja. Myönnän, että kyse on saivartelusta, mutta on siinä muutakin. On etsittävä uusia laskutuksen perusteita, jotka ottavat tämän niukkuudessaan ylittämättömän aikatekijän huomioon. Veikkaankin, että kustantajat keksivät pian siirtyä samantapaiseen laskutukseen kuin vaikkapa laajakaista- tai kännykkäyhteyksiä myyvät operaattorit. Suorita meille kiinteä kuukausimaksu, ja saat lukea, kuunnella tai katsella niin paljon kuin ikuisuudessasi ehdit.

(Videovuokraamoympäristöön siirrettynä: Jos elokuvan voisi ladata ilmaiseksi tai pientä korvausta vastaan verkosta, ihminen luultavimmin lataisi koneelleen vain ne elokuvat, jotka hän tosiasiassa ehtii katsoa. Jos taas fyysiset dvd-levyt olisivat vuokraamossa vapaasti tarjolla, ihminen todennäköisesti haalisi mukaansa enemmän elokuvia kuin on järkevää tai kohtuullista. Toisin sanoen aikatekijän lisäksi keskusteluun olisi otettava myös digitaalisen ja analogisen maailman ero suhteessa tavarafetisismiin ja fyysisten hyödykkeiden omistamiseen.)

Ja lopuksi tekijänoikeuksistaan huolehtiville taiteentekijöille ja muille sisällöntuottajille käytännön neuvo: Ennen kuin myyt hallussasi olevan digitaalisen aineiston eteenpäin, huolehdi siitä että ensimmäinen kirjoittamasi lasku tuosta aineistosta on paitsi realistinen myös riittävän suuri kattamaan kaikki työsi tulokselle asettamasi odotukset. Sen jälkeen työsi ei ole enää sinun, tai ainakaan siitä ei ole järkevää odottaa lisätuloja.

Teksti julkaistu alun perin Kemppisen blogin kommenttiosastolla.