Herätys!

Tavallaan ymmärrän prosaistien murheet sellaisina kuin ne HS:n huhtikuisen Kuukausiliitteen jutussa esitellään, esimerkkinä seuraavan romaaninsa kamppaileva Anna-Leena Härkönen, mutta olen myös aavistavinani, miksi jotkut meistä ovat valinneet (periaattessa) lyhyemmän muodon eli runouden, tuntemattomaan heittäytymisen ilman kirjasyksyn tai kustantantajan asettamia kuolemanrajoja. Kysyä pitää, olisiko runoilijoiden sanouduttava irti kirjailijakunnasta ja kirjallisuusinstituutiosta siinä merkityksessä, että kirjailijan, siis myös runoilijan tehtävä on tuottaa kustannettavia teoksia markkinoiden armoille ja sanoa ykskantaan: Tämä mitä teemme ei ole hyödyn eikä toimeentulon asia, vaan jatkuvan luomisen tila. Sanon tämän tietoisena siitä, ettei raja kulje runouden ja romaanikirjallisuuden välissä. Ihmetyttää vain se tapa, jolla mainitussa jutussa jälleen kerran latistetaan kysymys siitä, mitä kirjailijat tosiasiassa tekevät.