keskiviikkona, huhtikuuta 23, 2008

Aika harva.
Kieltä on.
Ei minusta.
Ei muista.

Posted by Karri Kokko at 23.06

Labels: ,

2 kommenttia:

Aurinkomorsian kirjoitti...

Tää onkin jylhästi solmussa. Ensin muodostuu toivomus: että olisi paroleita jotka eivät kerro tahi kumpua minästa eivätkä muista. Se on kuin suoraan keskiajan kovimmilta uskonnollisilta kilvoittajilta, ja varmasti toteumat ovat "harvassa".

Mystistä imperatiivia vasten tulee armollisempi lukutapa. Se onkin itse "aika" joka ei ole tiivistä. Ja samassa raukeassa katsannossa puhuva havainnoija onkin jo kadottamassa itsensä kun aivan passiivissa ei enää mitään muista. Muisti siis katoaa. Silti jää langueta. Ainakin muitten mielestä jää.

24. huhtikuuta 2008 klo 12.59
Karri Kokko kirjoitti...

Kiitos hienoista huomioista. Sanojen "aika" ja "muista" kaksoismerkityksillä leikittely on tietysti vaarallista, mutta tässä tapauksessa se ihme kyllä onnistui. Mietin jopa että pitäisikö viimeinen rivi olla yksikön ensimmäisessä persoonassa, mutta kuten huomautit, puheenomaisempi passiivi on sittenkin parempi. Se jotenkin nyrjäyttää toiselle tasolle. Ensimmäisessä versiossa myös ensimmäisen rivin sanat olivat toisin päin, mutta silloin olisi jäänyt pois "aika" merkityksessä "melko". Myös toisen (ja miksei kolmannenkin) rivin voisi kääntää toisinpäin, mutta sitten eka ja toka yhteen luettuna olisi niin suora... Mutta jännää mitä muutamalla sanalla voi saada aikaan (haikuja ilman haikujen rasitteita).

24. huhtikuuta 2008 klo 14.52

Lähetä kommentti

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)