torstaina, tammikuuta 31, 2008

Halulla puun sitkeys,
ja tuulella mitä ilma kuljettaa.

Hengityksen asioilla,
luonteen ovista sisään ja ulos.

Näytät itsesi.
Kuusi vaatetta.

Viisi aistia.
Laske vaikka.

Olemme näin.
Näet vielä.

keskiviikkona, tammikuuta 30, 2008

Sormet ajatuksissaan,
ei tee halu virheliikkeitä.

tiistaina, tammikuuta 29, 2008

Ei niin suurta huolta, ettei nukkuminen sisältönä,
uni muotona, minä ajattelen taas käsiä.

Hulluus, laupeutemme kuori, sanat pimeyttä
valot päällä, meillä on vain toisemme.

Lisää ntamoisia

Mikael ja Emily ovat liittyneet ntamoon. Kuin myös Johanna Kujala ja Humbert, Arvi Pertun suomentamaa Aleksandr Voroninia ja hänen kokoelmaansa Unettomuus, valittujen etuoikeus unohtamatta. Onneksi olkoon jokaiselle!

Kuinka pitkälle eteensä
täytyy palata,
lähelle.

maanantaina, tammikuuta 28, 2008

Kuuloluut 8

Otoliths numero kahdeksan löytyy verkosta.

list'n & h'ear


Tältä se sitten näyttää, eilen koostettu ja eilen Schenectadyssa New Yorkissa painettu pikkuruinen teokseni list'n. Lehdykkä sisältää kaksi englanniksi kirjoittamaani yhdensananrunoa, joille perustin eilen oman bloginkin. Julkaisusta enemmän kustantajani Geof Huthin sivuilla.

Edit: Sikinsokin pikaviesteily ja sähköposteilu tuottaa joskus väärinymmärryksiä. Toisin kuin alunperin ymmärsin, yllämainittu "leaflet" tai kaksikerroin taitettu kortti sisältääkin vain 2 (ei 50) kirjoittamaani yhdensananrunoa. Kyse on siis aidosti minimalistisesta teoksesta. Sekaannus aiheutui siitä, että kortin työstämisen lisäksi kävimme samanaikaisesti läpi aikojen kuluessa Geofille lähettämiäni yhdensananrunoja. Eli luulin, että tällä tavoin yhdessä laatimamme valikoima painettaisiin korttiin kokonaisuudessaan. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan sanoja on "vain" kaksi. Hyvä niin, list'n ja h'ear muodostavat oivan parin. Toisaalta minulla on pieni aavistus, että editoimamme laajempi valikoima saattaa päätyä painettuun muotoon toisen kerran jossain muualla. Sillä välin sanoihin ehtiii tutustua yllämainitussa blogissa.

Lamamaassa elelee Siiri-siili, kokotollo Tupu-pupu tyytyy väärään Töölöön.

Hieno
päivä, olen
näyttänyt iloni – iloni!

sunnuntai, tammikuuta 27, 2008

Blog for pwoermds

Ystäväni Geofin kehotuksesta päätin sitten perustaa uuden blogin. Sanaruno kokoaa tästä lähtien yksisanaiset runoni (ja miksei kaikkien muidenkin, jotka innostuvat niitä minulle lähettämään).



knothing

En tiedä missä kätesi ovat,
tähdet pimeänsä sisässä,
lintu tuulessa lintunsa luokse.

Ei täällä lukene aamullakaan mitään.

lauantaina, tammikuuta 26, 2008

Ei täällä edelleenkään lukene mitään.

Muistiin,
ja äkkiä takaisin.

Sinut,
ja halusi kanssa.

perjantaina, tammikuuta 25, 2008

Ei täällä lukene mitään.

Silmäsi miettivät muuta,
meissä on meidän äänettömyytemme,
kun tulet yöllä ota peili.

Sillä minä kuulin musiikin,
minä näin laulun sateesta,
kaikki mikä oli mennyt tuli takaisin taas.

JP Time

alkoivat lempeä rauhaan että poissa kaukaa huolia tuulen mistä kaikki ja hiljaa yö ilman voinut ensin kuinka joka ollut yhdistäneet yhteen huojahtavat ei takaisin mies syytettynä syyttämättä itselleni utopioita minulla rauhallinen hurskauteen mutta


Jyrki Pellisen sanoja Time Magazinen sivuilta löytyneiden numeroiden mukaan poimittuna. (Ensimmäinen luku kertoo mikä sivu, toinen numero monesko sana.)

Kävelee paikasta toiseen asiaan,
niin kuin jälki jälkensä,
tytön hiuksia ajatuksissa
ja tytöllä nimenä kukan nimi.

Me olemme kertovia luita.
Edessä on mentävä polku,
käymme täällä ikuisuuden välein,
ja tarina on vasta lopussa.

torstaina, tammikuuta 24, 2008

Nähnyt menneistä kirjavimman menneensä,
lintujaan hulluina palvovat puut,
ja välittänyt enemmän kuin oppii itse ikinä.

keskiviikkona, tammikuuta 23, 2008

Käväisin Akateemisessa ja huomasin, että Aki Salmelan kolmas kokoelma Tyhjyyden ympärillä on ilmestynyt. Uusia, kiintoisia kirjoja putkahtelee kuin sieniä sateella, mutta tuskin maltan odottaa, että saan teoksen lähempään tarkasteluun.

e n e n s i a i k s n i s k i s a e i e i s k a n s n a s i i e s k i n e s s a i k e s i k s n i a e k i i s a s n i e s i a n k s s s n k e a i i s s i e i a n k s i k n a s e i i a i k e n s i a i k s n i s k i s a e i e i s k a n s n a s i i e s k i n e s s a i k e s i k s n i a e k i i s a s n i e s i a n k s s s n k e a i i s s i e i a n k s i k n a s e i n i e n s i a i k s n i s k i s a e i e i s k a n s n a s i i e s k i n e s s a i k e s i k s n i a e k i i s a s n i e s i a n k s s s n k e a i i s s i e i a n k s i k n a s e i k i e n s i a i k s n i s k i s a e i e i s k a n s n a s i i e s k i n e s s a i k e s i k s n i a e k i i s a s n i e s i a n k s s s n k e a i i s s i e i a n k s i k n a s e i a e i e i e n s i a i k s n i s k i s a e i e i s k a n s n a s i i e s k i n e s s a i k e s i k s n i a e k i i s a s n i e s i a n k s s s n k e a i i s s i e i a n k s i k n a s e i k a n e n s i a i k s n i s k i s a e i e i s k a n s n a s i i e s k i n e s s a i k e s i k s n i a e k i i s a s n i e s i a n k s s s n k e a i i s s i e i a n k s i k n a s e i n a e n s i a i k s n i s k i s a e i e i s k a n s n a s i i e s k i n e s s a i k e s i k s n i a e k i i s a s n i e s i a n k s s s n k e a i i s s i e i a n k s i k n a s e i i i e e n s i a i k s n i s k i s a e i e i s k a n s n a s i i e s k i n e s s a i k e s i k s n i a e k i i s a s n i e s i a n k s s s n k e a i i s s i e i a n k s i k n a s e i k i n e e n s i a i k s n i s k i s a e i e i s k a n s n a s i i e s k i n e s s a i k e s i k s n i a e k i i s a s n i e s i a n k s s s n k e a i i s s i e i a n k s i k n a s e i e n s i a i k s n i s k i s a e i e i s k a n s n a s i i e s k i n e s s a i k e s i k s n i a e k i i s a s n i e s i a n k s s s n k e a i i s s i e i a n k s i k n a s e i a i k e e n s i a i k s n i s k i s a e i e i s k a n s n a s i i e s k i n e s s a i k e s i k s n i a e k i i s a s n i e s i a n k s s s n k e a i i s s i e i a n k s i k n a s e i i k e n s i a i k s n i s k i s a e i e i s k a n s n a s i i e s k i n e s s a i k e s i k s n i a e k i i s a s n i e s i a n k s s s n k e a i i s s i e i a n k s i k n a s e i n i a e k i i e n s i a i k s n i s k i s a e i e i s k a n s n a s i i e s k i n e s s a i k e s i k s n i a e k i i s a s n i e s i a n k s s s n k e a i i s s i e i a n k s i k n a s e i a e n s i a i k s n i s k i s a e i e i s k a n s n a s i i e s k i n e s s a i k e s i k s n i a e k i i s a s n i e s i a n k s s s n k e a i i s s i e i a n k s i k n a s e i n i e e n s i a i k s n i s k i s a e i e i s k a n s n a s i i e s k i n e s s a i k e s i k s n i a e k i i s a s n i e s i a n k s s s n k e a i i s s i e i a n k s i k n a s e i i a n k e n s i a i k s n i s k i s a e i e i s k a n s n a s i i e s k i n e s s a i k e s i k s n i a e k i i s a s n i e s i a n k s s s n k e a i i s s i e i a n k s i k n a s e i e n s i a i k s n i s k i s a e i e i s k a n s i n a s i e k k

tiistaina, tammikuuta 22, 2008

Tästä on pitänyt mainita jo ajat sitten. Cia Rinteen jutut kuuluvat siihen kategoriaan, että niistä voi olla aidosti ja positiivisesti kade. Ne vaan ovat niin jäljittelemättömän nerokkaita.

Ajattelen sinua aamuisin valona
ja iltaisin olet huoneeni pimeä.

maanantaina, tammikuuta 21, 2008

Toinen (muunnelma)

Hakee toisen
hulluutensa sormet edellä.

Tee se kauniisti,
ja päälläsi on minun käteni.

sunnuntai, tammikuuta 20, 2008

Tee se kauniisti,
ja päälläsi
on minun käteni.

lauantaina, tammikuuta 19, 2008

Tammikuinen tarina

Yön ääni on iso tissi ja toinen,
sateen suru kädellisten puserossa.

Pian kylpee lintu vesissä,
mutta tuulee orvokkeja merelle.

torstaina, tammikuuta 17, 2008

Rakastaa
vähä, järkinen
parka, vierestä edes.

keskiviikkona, tammikuuta 16, 2008

Kas, iloinen yllätys, Henriikka Tavi pitää blogia kustantajansa Teoksen sivuilla. Uusimmassa kirjoituksessa ansaitut kehut saa, ja hyvin perustein, Lassi Hyvärisen esikoinen Riippuvat puutarhat.

tiistaina, tammikuuta 15, 2008

Käymälässä kirjoitetaan "käsitetaideteoksesta" nimeltä MMVII.

maanantaina, tammikuuta 14, 2008

Kiiltomato arvioi Jonimatti Joutsijärven esikoisteoksen Tule on minun nimeni.

Posti toi Sevillasta neljä kappaletta uutta kirjaani MMVII. Pakko sanoa, että ainakin päälle päin kaunis kirja, ja sisällöltään osin jo haikeitakin tuntemuksia herätttävä. Joko olet käynyt vilkaisemassa, löytyykö oma nimesi teoksen nimiluettelosta?

PS: Olen jo käynnistänyt uuden vuosiprojektin, jossa pyrin kirjoittamaan joka päivä rivin tai kaksi säästä ja luonnosta. Blogi sitä varten on jo olemassa, mutta saas nähdä koska alan itse uskoa projektin kantavuuteen niin paljon, että kehtaan panna sen julkiseksi. Etenkin kun tähän asti suurin osa alkuvuoden päivistä on tullut kuitatuksi vain muutamaa sanaa käyttäen: tuulee, sataa, on pimeä. Mutta kuten todettua, sellaisen toistamisessa on oma, outo viehätyksensä.

Hra Nutzin uutisia

Ville Hytönen on hiihtomiehiä.

nigh't pain't

Thanks, Geof. As for me, I was so much into "pain" that I didn't even think of the possibility of "ain't." What a relief!

PS: Two posts down, you'll find my translation of bpNichol's famous pwoermd "em   ty". In my version, however, the Finnish word is actually "emptiness" (or tyhjyys). The obvious point being (well, for Finns, anyway), that if you insert an "m" (instead of a "j") in the middle, you get "tyhmyys," which pretty much equals "stupidity." I could have used, of course, the two appropriate adjectives as well, but then the result would have been a little lopsided (tyh  ä) and I didn't like it. I know it's silly, but I just couldn't resist it. Sorry.

sunnuntai, tammikuuta 13, 2008

In dark trees?

Edit: No, nyt sekin selvisi, että mitkä tummat puut.



tyh    yys



syytytin

Geof Huth writes, among other things, about Yours truly.



loverb


lauantaina, tammikuuta 12, 2008

Toiveammatteja

sormenpäärunoilija, vieraileva anatomi

perjantaina, tammikuuta 11, 2008

Kotikone tilttasi illalla. Mitenköhän sujuu pitkästä aikaa viikonloppu kotona ilman yhteyksiä? No, onhan sentään kännykkä. Ja vasta Turusta hankittu kirjoituskone, jolla voisi ryhtyä tekemään arkaaista säetaidetta.

Edit:käikkimäbbäimeteitoimi.

Edit 2: Varanäppis sentään onneksi juu!

torstaina, tammikuuta 10, 2008

Sirpan ja Tomin yhteinen ponnistus tuottaa tavattoman hienoa tulosta.

Kolme uutta nimikettä jälleen ulos ntamolta. Onnea Heikille, Ritalle ja Jusulle. Hienoa!

keskiviikkona, tammikuuta 09, 2008

Coney Island revised & revisited

"Coney Island" by Karri Kokko, translated into English by the author. Revisions by Allen Ginsberg.

Kauan sitten kadonneeksi luulemani paperinpala löytyi eilen illalla miltei päivälleen kaksikymmentäviisi vuotta syntymänsä jälkeen.

tiistaina, tammikuuta 08, 2008

Raskasrunotar


ja yhdeksän muuta uutta kuvaa ja videota Avokyyhkylle by messieurs Hyvärinen & Mutanen.

maanantaina, tammikuuta 07, 2008

Lassi Hyvärisen esikoisteos Riippuvat puutarhat (ntamo) saapui tänään postissa. Mielenkiintoisen näköistä tavaraa, ehdottomasti. Niteessä on myös iso formaatti, joka tuo Hyvärisen visuaaliset ratkaisut hienosti esille. Aikamme runouden kokonaiskuvaus on tämän jälkeen entistäkin vaikeampaa.

PS. Oi, oi. Liekö pihlaja ennen taipunut yhtä kauniisti kuin Lassilla. Rakas poloinen ihmiskunta, worthy of Stella by Starlight, ja vähän senkin päälle.

lauantaina, tammikuuta 05, 2008

Kolmisuuntainen ikkuna
pitkiin aikoihin.

torstaina, tammikuuta 03, 2008

Kuoleman vuoksi täällä nyt,
miten haluatte minun elävän.

Mikä minun on, nyt ja aina,
jossain, toisin, muualla.

Saanhan minä vapauksia,
menen pidemmälle kuin kerron.

Leikin päin

Lassi Hyvärisen esikoiskokoelma Riippuvat puutarhat on päässyt arvioivan katseen kohteeksi.

Onni täällä,
lempesi naarmuilla.

Surukauhu lyö,
kestät minkä kestät.

Sinäkin siinä,
sinäkin vielä siinä.

tiistaina, tammikuuta 01, 2008

MMVII

Lienenköhän ensimmäinen vuonna 2008 julkaissut kirjailija? Ainakin MMVII on nyt tilattavissa kustantajaltani ntamolta. Teos perustuu viime vuoden aikana pitämääni blogiin, toisin sanoen se sisältää "luettelorunoja" tapaamistani ihmisistä. Ketkä kaikki ovat mukana koko nimellään? Se selviää nimiluettelosta.

Kirjan ostaminen verkosta edellyttää luottokorttia, mutta sitä voi tilata myös suoraan minulta. Teoksen listahinta on € 17, 05 + postimaksut. Eli minun kauttani tilattuna sen kokonaishinnaksi muodostuu vähän yli kaksikymmentä euroa riippuen kotimaan toimituskuluista.

Pääsisipä nuoleskelemaan
mielialajäätelöäsi,
niin lämmintä, niin märkää,
niin hyytävää
on katsella vain sivusta.