Ei "kaunis", ei "oikea"
Sain vasta nyt tietää, että Helsingin Sanomat on julkaissut arvion uusimmasta kirjastani Vapaat kädet juhannuksen jälkeisenä maanantaina eli samana päivänä kun aloitin kesälomani. Tilasin kopion jutusta lehden verkkosivuilta yhden euron hintaan. Saatte sen tässä ilmaiseksi.
Melkein valmis sonetti
Karri Kokko: Vapaat kädet. PoEsia (Kirja kerrallaan & Lasipalatsi). 100 s. 15 e.
Edesmennyt Susan Sontag puolusti esseessä kauneutta ja moitti taiteen kriitikkoja, jotka tyytyvät arvioimaan teokset hyvän tai huonon sijasta kiinnostaviksi. Juuri sellainen on Karri Kokon uusi runokokoelma Vapaat kädet. Kiinnostava, ei kaunis.
Osittain oikein hyvä.
Kauneus on runoissa häivähtävää, ja sekin taitaa olla ironista.
Moni runo on kiinnostava kielen vääntelyn takia, samoin runon olemusta ja syntyä pohtivat runot. Kokko vaihtelee kielen rekisteriä lyhyen kuulaista tunnelmapaloista tahalliseen kökkökieleen.
Kielirunoutta? Aivan varmasti. Elämän ja kielen sattumanvaraisuus kuuluu keskeisiin, toistuviin aiheisiin. Ajatusten virtaa ja kielen ketjua pitää usein kasassa vain harkittu runomuoto.
Tätä ennen Kokko julkaisi kollaasikokoelman ja Varjofinlandia-nimisen kirjan, joka on eräänlainen masentavimpien lauseiden tauoton kooste. Nyt hän ponnistaa kohti "oikeita" runoja. Onhan jo perinne kirjoittaa senkaltaisia lauseita kuin "viipyilen kaupungilla, viipyilen voidakseni käyttää sanaa viipyilen" ja "jos nyt lopettaisin tähän, tämä voisi olla melkein valmis sonetti".
Kielitietoisuudesta huolimatta läsnä on silloin tällöin minäpuhuja, joka on milloin epävarma, milloin kaikesta hulluudesta huvittunut. Mukana on teräviä havaintoja ja kaikenlaista joutavaa. Kieli on välillä terävää, välillä tyhjäkäyntiä. Moni runo maistuu edelleen vahvasti kollaasilta ja hakukonerunoudelta.
JUKKA KOSKELAINEN
HS 25.6.2007
Tekstit
8 kommenttia:
mä olen vähän huolissani kun ton koskelaisen jutut on aika väsyneitä nykyään. onhan se kuitenkin perusinnokas tyyppi, minkä näkee vaikka jostain celanin kääntämisestä. nimittäin, jos se ei tykkkää jostain kirjasta, kuten tuosta välittyi vaikutelmana, miksi se vääntelehtii ja haukottelee, eikä osoita ongelmia. jos niitä kerran on. tai siis, miksi kriitikko kuvittelee, että on jokin esteettinen ilmiö, "jo perinne", joka on ilmiselvästi ja intuitiivisesti virheellinen, mutta peruuttamaton. ja sitten vielä tulee kirjoittaneeksi tästä ilmiöstä tuollaisella asenteella: "Enhän minä voi tätä estää, mutta kun on vähän pakko syödä, tämä silti maistuu pahalta." väärät lähtökohdat kirjoittaa kritiikkiä. ymmärrän ettei koskelainen tai joku muu tykkää vapaista käsistä, eihän se ihan ilmiselvä kirja ole, mutten ymmärrä tuollaista laiskaa loskakritiikkiä. että lähestytään jostain ennakkoluulosta, jota ei mitenkään perustella, ja jonka läpi ei lainkaan yritetä lukea. kyllähän tuolla tavalla kirjoittaen pystyisi varmaan elättämään itsensä kritiikkejä sanomalehtiin vapaasti improvisoiden...
tuli vaan mieleen.
noh, en tiedä oliko se koskelaisen kritiikkikään noin ongelmallinen kuin ensi alkuun luin. mutta herättipä kysymyksiä.
Yritin laittaa arvion esille mahdollisimman neutraalisti, mutta eihän se ole mahdollista, otsikkonikin menin muuttamaan yön yli nukuttuani.
Kun sinä Jonimatti nyt avasit ikkunan, katson voivani lisätä muutaman sanan. Itsekin kritiikkiä kirjoittaneena ymmärrän hyvin, että jutun alkuun haluaa jonkinlaisen avaimen, jonka kautta näkemystä on hyvä lähteä purkamaan. Tällainen avain löytyy Koskelaiseltakin. Mutta että Susan Sontag, ja joku hänen esittämänsä maksiimi siitä miten kriitikon tulee ja ei tule käyttäytyä. Kamoon. Siis jos 1500 merkin juttuun laittaa yhden erisnimen, eikö tuolla nimellä pitäisi olla edes joku yhteys käsiteltävään tekstiin, sellainen että kertoo arvion lukijalle jotain itse teoksesta. Nyt viittaus kertoo ainoastaan kriitikon itsensä lähtökohdista.
Entäs sitten johtopäätös? Että VK on "kiinnostava", muttei "kaunis". Tiedän ettei pelkkä kauneudesta kirjoittaminen tee itse teosta kauniiksi, mutta olen kyllä sitä mieltä, ettei ensimmäinen runojani kuvaava sana ole myöskään kauniin vastakohta eli "ruma". Itse asiassa kauneus, sen luonteen pohdinta ja sen ilmentäminen jos mikä on teokseni keskeinen teema. Siitä puhutaan ensimmäisessä ja siitä puhutaan viimeisessä runossa. Miten tämä voi jäädä lukijalta huomaamatta?
Tiedän kyllä vastauksen. PoEsia kirjan julkaisijana tarkoittaa, että runojen täytyy olla "kielirunoutta" ja siten olla ainakin osin koneella tai liimaamalla tuotettua. Se taas ei ole "oikeaa" runoutta. Eikö tällaisesta kahtiajaosta voisi jo päästä ja keskittyä lukemaan sitä mitä on?
Muuten olen sitä mieltä, että jos kriitikon mielestä runoilijan tuotanto "maistuu edelleen vahvasti kollaasilta ja hakukonerunoudelta", todistustaakka on ja pysyy edelleen kriitikolla.
No, juu, olen samaa mieltä. Itse asiassahan saan olla helpottunut saatuani Hesarilta ja sen itseäni fyysisesti nuoremmalta mutta henkisesti "vanhemmalta" kriitikolta näinkin lempeän ja myönteisen käsittelyn. Olihan teokseni "osittain oikein hyvä". Ei kun jatkamaan ponnisteluja.
Kun nyt kerran pääsin vauhtiin...
Tein muutamia laskutoimituksia. Jos kokoelman 15-osainen nimiruno luetaan 15 erilliseksi tekstiksi, Vapaat kädet sisältää yhteensä 84 runoa. (Summa nousee vähän yli sadan, jos sikermittäin julkaistut pikkurunot lasketaan erikseen).
Hakukonerunoja eli Googlen avulla tuotettuja runoja kokoelmassa on tasan kaksi ja nekin ovat saman tekstin eri muunnelmia (Mikä kukka ja Mikä kukka 3). Muunnelmista jälkimmäisessä on lisäksi käytetty ohjelmaa, joka muuttaa sanojen järjestystä sattumanvaraisesti.
Googlen tai muiden hakutoimintojen käyttämistä faktojen tarkistamiseen, viitteiden tai kirjallisuuden löytämiseen yms. en pidä "hakukonerunoutena".
Kysymys "kollaasista" on vähän hankalampi. Silti kokoelmassa ei ole ainuttakaan sellaista runoa, jonka olisin tietoisesti rakentanut erilaisista, toisiinsa sopimattomista lähteistä kopioimalla ja yhteen liimaamalla. Sen sijaan olen kyllä käyttänyt sitaatteja, suoria tai hiukan modifioituja lainauksia hyvinkin erilaisista lähteistä, vieläpä samassa runossa. Mutta ne ovat "vain" sitaatteja; niiden tarkoitus ei ole tuottaa "kollaasia". Tällaisia "sitaattitekniikkaan" perustuvia runoja on yhteensä 11.
Alluusiot ovat tietysti erikseen. Haastan kenet tahansa kirjoittamaan yhdenkin tekstin, josta ei löydy (tietoisia tai tiedostamattomia) viittauksia muihin teksteihin.
Lopuksi vielä tunnustus: olen soveltanut myös "harhautustekniikkaa". Vapaissa käsissä on runoja, jotka näyttävät tai "maistuvat" kollaaseilta tai hakukonerunoilta, mutta eivät ole sitä.
kriitikkoja puolustaakseni (ja lukijoita muistuttaakseni) huomatkaa, että arvio Kokon välillä ällistyttävästäkin (tämä on vilpitön kehu) teoksesta on mahtunut 1400 merkkiin (välilyöntyineen). itse olen juuri tuskaullut, kun pitää erään 90-luvulla fanittamani yhtyeen arvio saada erääseen tamperelaiseen musiikkilehteen mahtumaan 2500 merkkiin! ja se on vielä perusarviota tuplasti isompi tila!
tätä ajatellen koskelainen on aika hyvin onnistunut arviossaan ja eihän hän voi tietää kuka ja mikä on hakukoneella haettua. mun mielestä joka hemmetin ihminen on vain yksi iso hakukone, ja runoilija hakukone, joka tuppaa pääasiassa hakemaan sanoja.
kielitietoisuudesta noin vahvasti höpöttäminen tuntii hieman hassulta, sillä eiköhän kaikki julkaistu runous ole kielitietoista... muuten kyse olisi käytettävästi kielestä a.k.a. ikitutusta kielestä a.k.a. yleisestä kommunikoinnista.
ps. jos yllä on kiljoituzvilheitä, olen vain pirun väsynyt...
Joo, en minä ole pahoittanut mieltäni saati että olisin Koskelaisen arviosta huolissani, mutta vähän kyllä kismittää tuo, että kirjani ei muka ole kaunis...
Noista laskelmistani jäi vielä puuttumaan se tieto, että yksi runoista perustuu kokonaan sitaattiin. Näin se menee:
Tällä värisevällä hetkellä.
Tällä värisevällä hetkellä.
Tällä värisevällä hetkellä.
Tällä värisevällä hetkellä.
Tällä värisevällä hetkellä.
Tällä värisevällä hetkellä.
Tällä värisevällä hetkellä.
Tällä värisevällä hetkellä.
Tällä värisevällä hetkellä.
Tällä värisevällä hetkellä.
Tällä värisevällä hetkellä.
Sitaatti, johon "runoni" perustuu, on peräisin Uuno Kailaan dada-aiheisesta runosta. Että sellaista "langpoa".
jos siinä olisi ollut kauniimpi kansa, niin hra koskelainen olisi voinut ajatella sen kauniiksi :)
itse asiassa on aika mielenkiintoista sinällään, että kirjan ulkoasu voi jollain tavalla vaikuttaa lyhyen arvion tekevään (journal)istiin.
ja tuo sitaattiin perustuva runosi on erittäin kaunis! näin tuon lauseen täällä blogissakin ja pidin siitäkin.
Lähetä kommentti