keskiviikkona, syyskuuta 30, 2009

Tule myymälään kokeilemaan!

Sami Sykkö

Vuoden valtiomies väsyttää kuulijansa

Paikalla olivat myös 26-vuotiaan uhrin vanhemmat, joilta turkulainen lakimies kiristi kahdeksan miljoonan euron lunnasrahat.

Kirjeitä käytetään ilman kirjoittajan nimeä.

”Tyylilajini on surrealismi, mutta aiheet kumpuavat joskus jopa pelottavan läheltä, itse koettuina.”

HS 30.9.2009

tiistaina, syyskuuta 29, 2009

Hänen kuolinsyynsä ei kuitenkaan ollut tiedossa.

Roman Polanski

Nyt puhuu arabikatu

Ministeriössä kavahdetaan keskustelua kansalaispalkasta, mutta kentällä toimivat sosiaalityöntekijät tunnistavat sen.

Niistä on jo muutamia kymmeniä havaintoja.

Kuivin jaloin viime vuonna selvisivät Teatro Massimon lisäksi myös Arena di Verona, San Carlo di Napoli, Teatro Lirici di Cagliari, Academia Santa Cecilia, Petruzzelli di Bari ja Regio di Torino.

HS 29.9.2009

maanantaina, syyskuuta 28, 2009

Hallituksen johtava meteorologi Nathaniel Cruz sanoi, että edellinen sade-ennätys oli 33 senttiä 24 tunnin aikana kesäkuussa 1967.

Ilmakuva Etu-Töölössä sijaitsevasta Temppeliaukion kirkosta.

Megaskuupin vuotaja tuohtui sotilaiden puolesta

”Ei laiva voi niin vain upota ja vielä Saaristomerellä”, ajattelin.

Yksilölliset vaihtelut ovat hurjia.

Ja kun iloitaan, niin mennään reippaasti ylinäyttelemisen puolelle.

HS 28.9.2009

sunnuntai, syyskuuta 27, 2009

Kuumaa elokuuta ovat seuranneet kovat läntiset myrskytuulet.

Paavo Haavikko

Sodan ja uskonriitojen repimä Jemen ajautuu kohti romahdusta

Nurmikolla ei ole roskia, koulun alue on hyvässä järjestyksessä ja ruokalassa syödään nuorten itsensä aamulla nostamia perunoita.

Sivuilla julkaistiin runsaasti kuvareportaaseja ja taustoittavia juttuja aroistakin aiheista.

”Okei.”

HS 27.9.2009

lauantaina, syyskuuta 26, 2009

Näkökulmia tästä elämästä.

Aleksi Laiho soittaa Laiho-kitaraa.

Vihattu mies, joka uskoo demokratian rantautuvan myös Venäjälle

Vireillä on noin 160 turpeentuotantoon liittyvää ympäristölupahakemusta.

Tosin osa matkustajista ilmoittaa avuntarpeesta vasta tullessaan lentokentälle, kertoo Helsinki-Vantaan matkustajaohjauspäällikkö Timo Koivisto.

Petrušina on yksi nykysarjakuvan tienraivaajista Venäjällä.

HS 26.9.2009

"Hän sanoi, että jos soitat jotain mikä tuntuu menevän pieleen, soita se uudestaan. Ja vielä kolmannen kerran samalla tavalla."

torstaina, syyskuuta 24, 2009

Kolmanneksi suurin puolue liberaalidemokraatit haluaisi lopettaa kalliin Trident-ohjelman kokonaan.

Antti Herlin pitää työhuonettaan Munkkiniemen kartanossa, jonka hänen isänsä osti 1965 Koneen pääkonttoriksi.

Talebanien johtoon nousi uusi mies

Tukholmasta Helsinkiin matkanneen Mariellan päämoottorit sammuivat lauantain ja sunnuntain välisenä yönä keskellä Itämerta.

Tuensaajat selviävät vuoden vaihteessa.

Arell ja Ruohonen tapasivat Johannesburgissa maanantaina.

HS 24.9.2009

keskiviikkona, syyskuuta 23, 2009

Silminnäkijöiden mukaan bussi olisi kiihdyttänyt selvästi nopeuttaan juuri ennen onnettomuutta.

Adolf Hitler epäonnistuneen attentaattiyrityksen jälkeen kesällä 1944 (vas.), luokkakuvassa 1899, SA-univormussa 1928/29 ja tavallisessa puvussa 1936 (vas.).

Harvinainen jättiläiskalmari ui tutkijoiden verkkoon

Lausunto tiivistää hyvin ammattiyhdistysliikkeen oman keskustelun vaalirahoista.

”Aluksi oli turhan optimistinen ja odotin tatuointien olevan poissa jo tänä kesänä.”

Rakkautta & anarkiaa –festivaalin afrikkalaisen elokuvan sarjassa pääosissa ovat sota ja rikos.

HS 23.9.2009

tiistaina, syyskuuta 22, 2009

”Jos hän lopettaa polttamisen pysyvästi, hänen elinikänsä saattaa pidentyä noin 10-15 vuoden verran”, sanoi August.

Toiseksi kallein on Röllin sydän, animaatio vuodelta 2007, jota piirrettiin Venäjällä.

Suomalaisia rauhanturvaajia ammuttiin singoilla Afganistanissa

Myös yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen sähköiset hakujärjestelmät tulisi yhdistää, jotta hakijoilla olisi paremmat mahdollisuudet hahmottaa koko koulutustarjonta ja panna hakutoiveet järjestykseen.

Hanke onnistui niin hyvin, että sen vetäjä Petr Vavilov sai Neuvostoliiton palkinnon.

Hän on kuvannut muun muassa Tom Kalinin Swoonin, Mary Harronin I Shot Andy Warholin sekä useita Spike Leen ja pari Michel Gondryn elokuvaa.

HS 22.9.2009

maanantaina, syyskuuta 21, 2009

Se ei kuitenkaan ole myöntänyt olevansa vastuussa sairastumisista, koska myrkyt dumppasi sen alihankkija.

Mari Ahokoivu tiesi jo varhain haluavansa sarjakuvataiteilijaksi.

Shanghaissa kitketään käännöskukkaset kylteistä

Piispojen toive on lähes toteutunut, kun seuraa menoa Tornion ja Haaparannan välisellä valtakunnan rajalla.

”Sattuuko?”

Kohtauksen suurenmoisuus on yhtä lailla kypsän, viisaan ja taitavan Verdin musiikillisen ja orkesterillisen nerouden ilmentymä.

HS 21.9.2009

sunnuntai, syyskuuta 20, 2009

Australian hallituksen odotetaan esittävän anteeksipyynnön marraskuussa.

Ystävyyttä Senaatintorilla 1993: Puna-armeijan kuoro ja Leningrad Cowboys.

Lockerbie-iskusta tuomittu yrittää puhdistaa nimensä ennen kuolemaa

Vanhanen kertoi lauantaina Helsingin Sanomille, että on saanut tukea muulloinkin kuin presidentinvaaleissa 2006, jolloin hän sai Kaikkosen junaileman 23 360 euron jättipotin.



Amerikkalainen isäkin soitti samassa viulusektiossa, mutta on nyt eläkkeellä.

HS 20.9.2009

lauantaina, syyskuuta 19, 2009

Pojat mahdollisimman nopeasti kotiin, sanoi pääministeri Silvio Berlusconi Brysselissä.

Jos viisivuotias ymmärtää elokuvan, sen ymmärtävät vanhemmatkin, Hayao Miyazaki, 68, arvelee.

Pariisi yrittää asuttaa romanikerjäläiset

Aura on takana.

Kuvallinen anti on kauneinta postikortti-Suomea.

”Nämä kotimaan kuviot on katsottu sen verran nopeasti, että musiikille kannattaa hakea jatkuvuutta ulkomailta”, perustelee kvintetin trumpetisti Jukka Eskola, 31.

HS 19.9.2009

perjantaina, syyskuuta 18, 2009

Vuoden 2007 tietojen mukaan maassa oli yli 65 000 vankia.

Tähtisopraano Renée Fleming ja New Yorkin filharmonikkojen uusi musiikillinen johtaja Alan Gilbert keräsivät suurimmat aplodit.

Pariisilaissairaalan vanhukset hoitavat viinitarhaa

Yhteinen kieli viranomaisten kanssa puuttuu.

Onko kyse siitä kellertävästä punkerosta, joka kasvaa kanalan lähellä?

Lindblom on myös tuottanut kirjallista aineistoa Koiviston vaalikampanjoihin ja toiminut säestäjänä, kun Manu on innostunut laulamaan.

HS 18.9.2009

torstaina, syyskuuta 17, 2009

Jotta ne eivät alkaisi jarruttaa hallituksen työskentelyä, saivat sosiaalidemokraatit ja konservatiivinen Uusi kansanpuolue kumpikin ministerin hallitukseen.

Lauri Tähkä

Kovan loppukirin ottanut Barroso alkaa koota uutta EU-komissiota

Vaali nostatti kuumia tunteita liberaalien ja konservatiivien välillä.

Käytetyn veden laatu vaikuttaa mäskin ominaisuuksiin.

Elokuvana Il Divo on jotakin aivan muuta kuin sellaiset sovinnaisen realistiset poliittiset elämäkertaelokuvat kuten brittien The Queen tai yhdysvaltalaisten W.

HS 17.9.2009

keskiviikkona, syyskuuta 16, 2009

Oh on jo kavunnut Mount Everestille ja 12 muulle yli 8 000 metrin nyppylälle.

Janne Reinkainen, Tommi Korpela ja Eva Klemets esiintyvät Mental Finlandissa.

Olli-Pekka Kallasvuo: Nokian liiketoiminta on murroksessa

Lisää lukijoita saivat erityisesti kaupan asiakaslehdet Pirkka, Yhteishyvä ja Me/YkkösBonus-lehti.

Tosin esimerkiksi maitohappobakteereilla täydennetty Valion Gefilus Taikajuusto oli kalliimpaa kuin tavallinen juusto.

Mutta suunnilleen peri vuosikymmentä siitä on, kun Cronqvist ja Heiskanen tapasivat yhteisen vedostajan kautta Tukholmassa.

HS 16.9. 2009

tiistaina, syyskuuta 15, 2009

”Oppimiskokemus oli se, ettei asioita voi jättää valtiolle tai tuomioistuimille.”

Mika Kaurismäki

Merkel ja Steinmeier nahistelivat vaaliväittelyssä kuin vanha pariskunta.

Kaavoitusjohtaja Timo Määttä kertoo, että jokaiselle eläintontille on tulossa riittävästi tilaa esimerkiksi hevosten laiduntamiselle.

Silloin päämuunnelma on yksi haara, ”laji”.

Galeries Lafayettessa on esillä myös Lynchin I See Myself –litografianäyttely arkkitehti Pascal Grasson suunnittelemassa galleriassa.

HS 15.9.2009

maanantaina, syyskuuta 14, 2009

Norjaan ei voida muodostaa porvarillista enemmistöhallitusta, elleivät liberaalit ja kristilliset muuta kantaansa.

Kyllikki Villa: Pakomatkalla. Toinen lokikirja. Loisto. 187 s. 7 e.

EU-komission nimityspeli pyörii jo kulisseissa täyttä vauhtia.

Iijoen alajuoksulle 60 kilometrin matkalle rakennettiin viisi voimalaitosta vuosina 1961-1971.

Siksi niitä eksyy ihmisten matkaan tavallista enemmän.

Se oli tasaisin, taitavin ja varmin.

HS 14.9.2009

sunnuntai, syyskuuta 13, 2009

Tyttären näkemys isästään

Saaren kartanossa syykuussa 2009. Photo Josefin Strandell

Japanilaissukkula vie asemalle muun muassa syväjäädytettyä avaruusruokaa, leipää, saippuaa ja muita tarvikkeita.



Inter kolautti pahasti Hongan mestaruushaaveita

Viralliselta nimeltään tutkimus on Ahelo (Assesment of Higher Learning Outcame).

Sama koskee lastenhoitoa: on tosiasioiden tunnustamista, että alle kolmivuotiaan lapsen kotihoito on lähes aina paras vaihtoehto.

Viidakon valtiaan asuttamaa Afrikkaa on pidetty kolonialistisena, rasistisena ja seksistisenä kuvitelmana maanosasta, jossa Tarzan-hahmon luonut yhdysvaltalaiskirjailija Edgar Rice Burroughs ei koskaan käynyt.

HS 13.9.2009

Surujen haavoista
lempeään huojuvan vaahteran muisti.

(Omista tiedostoista löydetty runo)

lauantaina, syyskuuta 12, 2009

Kyyhkynkään nopeus ei ollut huimaava: Winstonin tiedonsiirtonopeus vastasi tavallista laajakaistaa.

Suomessa on noin 42 000 kuusikymmenvuotiasta naista. Pirkko Saisio ja Marja Packalén ovat heistä kaksi ja samalla osa suuria ikäluokkia.

”Suomalaistalebani” pidätetty Pakistanissa

Maahanmuuttoviraston mukaan pelkästään syyskuun kahden ensimmäisen viikon aikana uusia hakemuksia on kirjattu noin 70.

Melkein 80 kilometrin pituinen ja yli 50 kilometrin levyinen Sevan-järvi on Armenian meri: syvimmillään kymmeniä metrejä, vaikka diktaattori Josif Stalin ehti laskea järven pintaa kaistapäisillä kastelu- ja vesivoimaprojekteilla.

Kaveripiireissä eroista puhuttiin vain vähän ja ohimennen.

HS 12.9.2009

perjantaina, syyskuuta 11, 2009

Barroso tarvitsee yksinkertaisen enemmistön meppien äänistä.

Taina Latvala

Obama yritti puhaltaa henkeä terveysuudistukseen.

Näissä jäseninä olisivat kaikki kunnat.

Pääjärjestäjä Super Mukavan lisäksi mukaan ovat lähteneet sisutusliike ID, osuuskunta Ateljeekatu, design-liike Ovelia sekä sisustuksen ja muotoilun erikoisliike Boulevard.

Se, mitä aikuisten on ollut vaikea katsoa vakavalla naamalla (tuttuja, ei enää nuoria näyttelijöitä rankistelevissa meikeissä, päheissä buutseissa ja vatsan kohdalta kiristävissä nahkabyysissa) on neljäs- ja viidesluokkalaisista lähinnä outoa, ehkä vaivaannuttavaakin.

HS 11.9.2009

torstaina, syyskuuta 10, 2009

Pyhä Olavi


Kävin katsomassa Pyhän Olavin kirkkoa Tyrväällä. Hienot värit, paljon maalaamatonta puuta, irtonaiset lattialankut. Kuutti Lavosen 29 maalauksesta kolme esittää ristintiellä kaatunutta Jeesusta. Osmo Rauhala kuvaa ihmisen eläimen kautta tekemättä kummastakaan vain ihmistä tai vain eläintä. Jumala on jalanjäjet hiekassa. Tässä tilassa minä viihtyisin.

Britannian pitkäaikaisin hallitsija Viktoria nousi valtaistuimelle 18-vuotiaana.

Kustaa Saksi

EU:n parlamentti grillasi jakokaudelle pyrkivää Barrosoa.

Valtaosa Kunnallisen työmarkkinalaitoksen Helsingin Sanomille kertomista kunnista toteuttaa lomautukset vasta loppuvuodesta, vaikka Kuopion, Varkauden, Jämsän ja Turun suunnitelmat jo tiedettiin.

Aihe on yllättävä, ja Meriluoto kertookin valmistelleensa tutkimussuunnitelmaa todella perusteellisesti, ennen kuin se perinteisessä opinahjossa ”nielaistiin”.

”Ajauduin sarjakuvaan pikku hiljaa, kun etsin omaa tapaani kertoa tarinoita. Tein yksittäisiä kuvia, jotka liittyivät toisiinsa, mutta ensimmäisen kerran löysin yhteyden sarjakuvaan, kun tapasin suomalaisen Pauliina Mäkelän Tukholman SPX-sarjakuvafestivaaleilla”, Östergren selittää.

HS 10.9.2009

keskiviikkona, syyskuuta 09, 2009


Jyrki Pellistä ja muuta suomalaista kirjoituskoneella kopioitua runoutta.

Eniten uhreja on Sierra Leonessa.

”Jokainen kappale on oma kärsimyksensä”, yli 30 vuoden uran laulaja-lauluntekijänä tehnyt Nick Cave toteaa.

Naisterroristit Neitsyt Mariana raivostuttivat Israelissa.

Seuraavina ovat Tanska, Islanti, Ruotsi ja Australia.

Sähkölämmittäjille kolme parasta tarjousta antoivat Kraft&Kultur, Vaasan Sähkö ja Vapo.

Vuoden keramiikkataiteilija Kirsi Kivivirta valmistaa myös tilaustyönä uniikkeja keraamisia sisustuslaattoja ja istuimia.

HS 9.9.2009

tiistaina, syyskuuta 08, 2009

24 runoa

Julkaisin 24 uutta aseemista runoa Blonde on Blondessa (yli kahden vuoden tauon jälkeen).

Vain harvat ihmiset ovat aiemmin käyneet kraaterissa.

Amerikkalaiset yllätetään Korkeajännityksessä.

Finnair hakee kumppaneita lentokoneiden huoltoon.

Kirja vetää yhteen Kehittyvien maakuntien Suomi (KMS) -yhdistyksen ja Nova Groupin ympärillä tapahtuneen vaalirahoituskuvion vaiheet.

Tutkakuvien mukaan hyönteismassoja lähti aamupäivällä koillisen ilmavirtauksen mukana mantereelta Suomenlahdelle, toteaa Helsingin yliopiston fysiikan laitoksen meteorologi Matti Leskinen.

Suuren äänen sijaan ne hyväilevät intiimillä laulavuudellaan.

HS 8.9.2009

maanantaina, syyskuuta 07, 2009

Elokuvan päätteeksi hän nakkasi käsineensä yleisön joukkoon.

Pertti Mustajoki: Berliininmunkki ja muita kirjoituksia painonhallinnasta. Duodecim D-pokkari. 192 s. 8 e.

”Avoviemäristä” nimeltä Kennebec tuli jokiensuojelun mallitapaus Yhdysvalloissa.

Ranskassa on kerätty yli 10 000, ja Suomestakin professori Anu Hopia uskoo löytyvän noin 7 500 ruokamyyttiä.

Pitkälle jalostettuja eineksiä, punaista lihaa ja alkoholia hän neuvoo välttämään.

Epäkaupallisuus ei ole pelottanut glömpiläisiä.

HS 7.9.2009

sunnuntai, syyskuuta 06, 2009

Hongkongissa näytettiin televisiossa, miten väkijoukkoja hajotettiin kyynelkaasun avulla.

Jörn Donner ja Ingmar Bergman tiedotustilaisuudessa Fannyn ja Alexanderin valmisteluvaiheessa 1980.

EU-ministerit huolissaan Naton pommituksista Afganistanissa.

Esimerkit kuvaavat Suomen aloitteesta 2002 käynnistyneen kumppanuusohjelman tuloksia Välii-Amerikassa.

Suojelupoliisi on myöhemmin saanut nämä ohjeet käsiinsä, mutta kirjassa ei kerrota, miten ne ovat Supolle tulleet.

Nyt hänen töitään on esillä samassa museossa, johon on ripustettu viime vuosisadan alun kuuluisien venäläisten avantgardistien teoksia.

HS 6.9.2009

lauantaina, syyskuuta 05, 2009

Jos siis Japanin nykyinen ja seuraava pääministeri ovat samasta puusta veistetyt, heidän puolisonsa ovat kaikkea muuta.

Havainnekuva valmiista Musiikkitalosta.

Trainspotting-sukupolvi tekee kuolemaa.

Kapakat täyttyvät.

Äiti maksoi.

Esiintyjänä hän ei ole täydellistä kaksikielisyyttään korostanut, jos ei peitellytkään.

HS 5.9.2009

perjantaina, syyskuuta 04, 2009

Runo Vito Acconcin tapaan

Otetaan huomisen päivän (5.9.) Helsingin Sanomat ja poimitaan sieltä seuraavat tekstinpätkät:

1. Osa B, sivu 2, äärimmäisenä oikealla olevan palstan viimeinen virke

2. Osa C, sivu 1, toiseksi ylimpänä olevan kuvan kuvateksti

3. Osa B, sivu 3, suurin otsikko

4. Osa A, sivu 6, kolmas virke vasemmalta ylhäältä lukien

5. Osa D, sivu 2, toiseksi suurimman jutun kahdeksas virke

6. Osa C, sivu 3, suurimman jutun neljännen kappaleen viimeinen virke

keskiviikkona, syyskuuta 02, 2009

Siinä näkijä missä tekijä

Pekka Himasen saamalle tehtävälle ja sitä kuvittavalle fraseologialle on helppo nauraa, semminkin kun hankkeen takana ovat juuri tietyt kolme ministeriä. Itse ajatuksessa eli suomalaisen kulttuurin tukemisessa ei ole kuitenkaan mitään vikaa, päinvastoin sen kuuluukin olla valtion erityisessä suojeluksessa.

Olen jopa taipuvainen suomaan Himaselle työrauhan, sillä huonompiakin vision tavoittelijoita on keksittävissä. Tässä kohtaa ylilyönnit ovat sallittuja, elleivät peräti suositeltavia. Tulen itse tasapaksujen komiteamietintöjen aikakaudelta, eikä kukaan sellaisia tarvitse.

Sitä paitsi se, että kulttuuriin satsaaminen kannattaa, on sekä talouden että yhteiskunnan tosiasia. Niin halutessaan joku yksityinen hyväntekijä pystyisi taikomaan ihmeitä suomalaiselle kirjallisuudelle.

On siitä Amerikoissa pieni esimerkkikin. Muutama vuosi sitten muuan perijätär testamenttasi Poetry-lehdelle sata miljoonaa dollaria. Mitä tapahtui? Valtavirtaa edustanut perinteikäs runouslehti on ryhtynyt lähestymään marginaalia ja julkaissut tänä vuonna ensin visuaalista runoutta ja sitten konseptualismia ja flarfia käsittelevän teemanumeron. Lehden ylläpitämä ryhmäblogi Harriet on sekin seuraamisen väärti.