sunnuntaina, toukokuuta 18, 2008

Kertomus pohjattomasta onnesta ja yksinäisyydestä

Tuomi on luultavasti vakuuttavin todiste Luojan olemassaolosta. On vaivatonta polkaista tyhjästä Jumalan Karitsa, mutta Johannes Kastajan liittäminen osaksi tarinaa vaatii jo ihmeellisiä kykyjä. Tässä teille Bach, hyvät ihmiset, mutta olkoon menneeksi, saatte vielä Mozartinkin. Entä Jyrki Pellinen, tuo kaupunkiamme kävelevä olento, voiko häntä pitää luonnonvalinnan ja selviämistaistelun seurauksena? Tuomi valkea kukkii ehkä kymmenen päivää vuodessa. Joskus yksin, toisinaan rinta rinnan kaltaistensa seurassa. Tuomen nähdessään, kukassa, voisi pillahtaa itkuun. Jotain samaa kauneutta kokee, kun katsoo kumppaninsa sisälle. Mutta sekään ei Luojalle riittänyt. Lintujen oma kirsikka, sen piti levittämän ympärilleen tuoksua, jota enkelit kuuluvat sipaisevan taipeisiinsa lähtiessään käymään Maassa. Jaa miksikö Maassa? Sanovat, kun täällä on niin kaunis tähtitaivas.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tähtein takana, silmäin perillä, sudenhetken avaruus.