Mutta aikaa oli vielä, yöpöydällä ja hyvässä suhteessa
        kokonaan täydellinen ja pitkissä säärissä,
matkalla silmistä lattian poikki kävellessä katselin sinusta
        unia vain ja kuinka heittää säteensä aurinko.
Näytäthän minulle, näytäthän miten kovettuvat asioihinsa
        syventyneenä ne, onnenkin ja ilon aihelmat.
Sen sijaan että tallentaisin heidän elämäänsä kameralla
        syön heidän ruokaansa, joku huusi pimeässä
ja pakenin, tunnet minut ja vikani, joten pidäthän kiirettä,
        haluan pitää sinut empimättä näköpiirissä.
Uskonet minun ilahtuvan, aiheetta tai pimeässä, sillä opin
        tuntemaan vähän ja tarvitsemaan kaiken.