keskiviikkona, heinäkuuta 11, 2007

Numerot 497-500

vesimosaiikki

tomuaika

osaruoho

tavulämmin


Uusia yhdyssanoja on nyt koossa tasan viisisataa. Aikaa niiden tekemiseen on kulunut neljä viikkoa. Päivänsä ja yönsä voisi kuluttaa paremminkin, toisaalta 25 uutta syntyy helposti varttitunnissa. Ajattelin tehdä toisen mokoman lisää ja siihen vielä 24 kpl päälle, yhteensä kaksi potenssiin kymmenen.

Olen merkinnyt aikaansaannokseni "uusiksi sanoiksi", mutta voiko tällä tavoin tuotettua yhdyssanaa kutsua uudeksi? Ehkä pitäisi puhua kokonaan uusien asioiden luomisesta. Olivatko "tomuaika" tai "tavulämmin" olemassa ennen niiden nimeämistä?

9 kommenttia:

pni kirjoitti...

Vesimosaiikki.

KK kirjoitti...

Kappas. Tämä oli kyllä odotettavissa. Olen aivan varma että viidensadan joukkoon mahtuu jo keksittyjä tai käytössä olevia sanoja. Vesimosaiikki kuulostaa juuri sellaiselta. En kyllä ole aikonut googlata niitä kaikkia (näköjään muut tekevät sen puolestani). Sen verran voin paljastaa, että juuri tähän satsiin hain ispiraatiota Eeva-Liisa Mannerilta. Runossa "Bach" sanotaan muun muassa:

"tornit väreilevät, virtaava ruoho
solmii musiikkia valosta ja vedestä

Yön mosaiikki, ja valaistut lehdet"

Ja seuraavalla sivulla:

"Joku liikutti muistini tomua, johon aika piirsi symbolinsa"

Ehkä muutankin sen muotoon "yömosaiikki"?

jpsipilä kirjoitti...

palatakseni pohdintaasi (ja onnittelut huikeasta 500 sanasta) on huomioitava, että kyse ei ole täysin uusista sanoista, koska se vaatisi myös täysin uusia ilmiöitä ja niiden tunnistaminen veisi varmasti aikaa. mutta jotain hyvin uutta näissä on, ehkä juuri niiden merkitys. tämä merkityksen "uusi" ilmenee siinä, että jokainen lukija muodostaa näistä vielä eriävät merkitykset. sanasi eivät ole siis vanhoja, ikituttuja, vakiintuneita, joten niiden on pakko olla uusia (ainakin jollakin tasolla).

ehkä kysymys on vielä uusista asioista ja kenties jossain vaiheessa niistä muodostuu ihan oikeita uusia sanoja, kunhan niiden merkityksistä muodostuu oikeita uusia merkityksiä. tämän takia rakastan sarjaasi! se paljastaa koko kielijärjestelmän keinotekoisuuden ja siten myös ymmärryksen tietyn tason toiston vaatimuksen.

KK kirjoitti...

Jep, on all points. Itse oikein hätkähdin kun tajusin pystyväni tällä tavoin luomaan jotain "tyhjästä". Yleensä homma menee toisinpäin. Ensin keksitään jotain, jolle sen jälkeen annetaan nimi. Sävyeroja toki löytyy: "unikiven" voi melkein kuvitella oikeaksi, "lainatuuli" on jotain puhtaasti runollista. Olen kuitenkin päättänyt olla inklusiivinen eli en halua tehdä jokaisesta uudesta sanasta liian viimeisteltyä, hienoa, harkittua. Mukaan täytyy hyväksyä myös perushuttua. Joistakin olen aivan tavattoman ylpeä: ilovenhä, oikeusjärki, lattiaheroiini. Ne edustavat jotain, jonka olen ainutkertaisesti ja vastaansanomattomasti lisännyt tähän maailmaan.

KK kirjoitti...

Sen voisi vielä lisätä, että olen alkanut katsella ja kuunnella vanhoja yhdyssanoja uusin silmin ja korvin. Itse asiassa yhdyssanat ovat suomen kielen nerokkain tuote (saksasta). "Tähtitaivas" ja "kesäaamu" ovat ihan luontevia sanoja koska niissä on yhdistetty kaksi toisiaan jo valmiiksi "lähellä" olevaa asiaa. Mutta että "suonsilmä", "hunajapupu", ja "muotokuva". Mitä ne ovat? Ja varsinkin tuo viimeksi mainittu.

elina kirjoitti...

Toisaalta hienoa on se, että vaikka nämä ovat uusia sanoja tai asioita, osaset ovat kuitenkin hyvin tuttuja, täynnä jotain muualta kannettua, niin että tuntuu ikään kuin niiden mahdollisuus olisi ollut olemassa jo pitkään.

Itse olen viime aikoina hämmästellyt paria vanhaa yhdyssanaa, nimittäin "henkilökuntaa" ja "toimenpidettä", joskaan en tiedä onko jälkimmäinen varsinainen yhdyssana, koska sen loppuosa ei kai itsekseen oikein ole olevinaan olemassa.

jpsipilä kirjoitti...

kirjanpitäjä ?!?

KK kirjoitti...

Elina, olet oikeassa. Olen pitänyt tärkeänä, että rakennuspalikat ovat ennestään tuttuja. En ole oikeastaan lainkaan kiinnostunut, en ainakaan tällä hetkellä, kerta kaikkiaan uusien sanojen luomisesta. Juuri tämä kahden tutun sanan yllättävä yhteenliittymä on se mikä innostaa.

Samalla alkaa kiinniittää huomiota muihin asioihin. Mitä tapahtuu kun yhdyssanan osasten paikkaa vaihdetaan? Tietokone ja konetieto, paloauto ja autopalo. Tai mitä on tiedonkone ja koneentieto, palonauto ja autonpalo? Kuten esimerkeistä käy ilmi, aina genetiivirakenne ei toimi.

Metodistani vielä. En siis ajattele ensin jotain asiaa tai ilmiötä, jolle sen jälkeen etsin sanan, käsitteen tai ilmaisun. Sen sijaan mietin päiväni kulkua, katselen ympärilleni, vilkuilen televisiota tai selailen kirjaa ja poimin niistä "sopivia" sananpuolikkaita ja kirjoitan ne perä perään luetteloksi. Sen jälkeen ryhdyn makustelemaan löytöjäni ja testaan niille mieleen juolahtavia pareja. Heti kun yhdistelmä tuntuu kelvolliselta, kirjoitan sanan valmiiksi. Kaikki tapahtuu nopeaasti, enkä juurikaan tee jälkeenpäin muutoksia tai muuta lopullisten sanojen järjestystä. Tällä haluan välttää liikaa ajattelua ja jättää mahdolliset tiedostamattomat assosiaatiot tai niiden ketjut näkyviin.

KK kirjoitti...

Silmäilin tuossa sillä silmällä Haavikkoa, jolta näyttäisi olevan aika mahdoton nostaa rakennusaineita uusiksi yhdyssanoiksi. Jostain syystä. Aivan käsittämätöntä. Mutta kuinka moneen järjestykseen naisen, puun ja tuulen voi kirjoittaa? Sitten, yhtäkkiä, se nauraa minulle:

"Hänen nimiään ovat Yökaunis, Pehmeä, Aina, Kaksi Laakeata Kuoppaa, Syvennystä Lantiossa Juuri Pakaroitten Yläpuolella..."

Yökaunis. Just joo. Ei mitään uutta.