Hyvät kollegat!
Ajattelin kirjoittaa runousopin — yhdessä tekoälyn ja teidän kanssanne. ChatGPT:n rakenteesta johtuen menetelmä on yksinkertainen, eli tarkoitus on esittää tekoälylle poetiikkaa koskevia kysymyksiä ja kehotteita. Seuraavassa muutama esimerkki:
Pyydän sinulta muutamaa asiaa.
Pitääkö runossa olla loppusointuja? Millaisia tehtäviä runoudella on yhteiskunnassa? Mitä annettavaa tekoälyllä on runoudelle? Mitä tekoäly voisi oppia runoudelta? Luo konseptualistinen runo! Kirjoita oma poetiikkasi!
Laajojen, yleisten teemojen lisäksi tarkoitus on paneutua runousoppiin myös hyvin yksityisten ja yksityiskohtaisten kysymysten kautta. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa runousoppia. Toisin sanoen runousoppi hyötyy siitä, että "keskusteluun" osallistuu muitakin kuin vain KK ja AI.
1) Mieti, mitä haluat kysyä tekoälyltä runoudesta. Kysymys voi koskea runouden teoriaa tai käytäntöjä, ja sen näkökulma voi olla laaja tai hyvinkin henkilökohtainen. Tuo yhteiseen poetiikkaan jotain omakkohtaista
2) Esitä asiasi kysymyksen tai kehotteen eli promptin muodossa. Voit toki kokeilla keskustelua suoraan ChatGPT:n kanssa, mutta yhtenäisyyden takaamiseksi lienee viisainta, että minä suoritan lopullisen toiminnon muotoilemasi kysymyksen tai kehotteen avulla. Ajattelin myös, että editoin tekoälyn tuottamaa tekstiä mahdollisimman vähän tai en ollenkaan. Jos tekstissä ilmenee virheitä tai puutteita, käsittelkäämme niitä mieluummin alaviitteessä tai huomautuksissa kuin että ryhdymme tekemään oletuksia siitä, mitä "kirjoittaja" on tarkoittanut. Aina on toisaalta myös jatkokysymyksen paikka, eli jos huomaa tekoälyn tekstissä virheen, huonon sanavalinnan tai epämääräisyyksiä, sitä voi kehottaa korjaamaan tai parantelemaan tekstiään (esim. "Kolmannessa kappaleessa on turhaa toistoa, kielioppivirhe tai merkityksen huojuntaa, ole hyvä ja korjaa asia!").
3) Jos puhuttelet keskustelukumppaniasi, käytä yhtenäisyyden vuoksi yksikön toista persoonaa. Tai jos päädyt mieluummin toiseen ratkaisuun, kerro siitä huomautuksissa.
KK:n roolista: Minä vastaan teoksen toimittamisesta, ja arvatenkin valtaosa teoksesta tulee koostumaan KK:n ja tekoälyn kanssakäymisestä. Kaikki riippuu kuitenkin siitä, kuinka innokkaasti lähdette mukaan projektiin. Toivon, että itse kukin esittää tekoälylle vähintään yhden kehotteen, mutta minun puolestani niitä voi olla kymmenenkin. Minun tehtäväni on huolehtia kokonaisuudesta, sisältöjen teemoittamisesta ja erillisten tekstien sijoittamisesta sopiviin kohtiin teoksen kokonaisuudessa. Kunkin kysymyksen tai promptin esittäjä mainitaan erikseen totta kai nimeltä.
Muutama muu pointti:
1) Teoksen nimi tulee luultavasti olemaan Tekoälyn runousoppi tai Ars poeticAI. Sen alla toimittajan nimi (KK) ja tekijöiden luettelo aakkosjärjestyksessä.
2) Tekijyys jaetaan tasan kaikkien osallistujien kesken. KK kirjoittakoon teokseen sen syntyä luonnehtivan esipuheen tai jälkisanan, mutta hän ei ole teoksen "tekijjä". Vai haluaako joku kirjoittaa teokseen oman esseen?
3) Tulen tiedustelemaan muutaman kustantajan kiinnostusta teoksen julkaisemiseen (esim. Poesia, Siltala, Bokeh, Kosmos, Teos, Käsite-Kirjat, Lyhyttavara), mutta en ansaitsemismielessä. Ehdotankin, että mahdolliset myyntitulot kootaan yhteen ja myönnetään kollektiivisesti apurahana (esimerkiksi tekoälyn valitsemalle) köyhälle runoilijalle.
Mitäs sanot, oletko mukana? Odotan vastaustasi ja kehotteitasi syyskuun loppuun mennessä.
Vastaukset osoitteeseen: karri piste kokko ät gmail piste com