maanantaina, elokuuta 13, 2007

Luuni luittesi
uuma purrut
märän nänni
nenäin silmät
kalunnee halu
häpy kämmen

Kaunis valo
autiolla aukiolla,
taivaassa tähtiä
vai vain maassa.

Runon-pania

Mä elän ihmisien hulluudesta
ja puhun tyttölöille rakkaudesta.

sunnuntaina, elokuuta 12, 2007

Ja nousi musiikista ja lähti tekemään oppimaansa
hyvää

lauantaina, elokuuta 11, 2007

näytitsesi

perjantaina, elokuuta 10, 2007

Pois pois postin tieltä

Luonnollisia ihmisiä, näkyvät kasvien päältä
kulkevan ja kasvien välistä,
ja kukka on maljakossa naisen kädestä,
joka on pimeässä osa sitä osaa naisesta,
joka silmät kiinni pantuna
ei ole kaikki naisesta, mutta ilmasta tehty,
niin kuin Olympia, maalista maalattu.

torstaina, elokuuta 09, 2007

Opetellako rakastamaan, sanomaan rakastavansa
vai kirjomaan toisilla.

vesi
aika
valo
ilma
sade
tuuli
ruusu
hunaja
orvokki
mansikka
suolankukka
kirkas ja kirpeä
punainen tikkari jota imeä

Aseen poika!

Teemu Mannisen kaivattu toinen kokoelma Lohikäärmeen poika (Tammi) on ilmestynyt. Nopeasti silmäiltynä teos on juuri sitä yhteen muottiin sopimatonta runoutta, jota, öö, tekijältä on totuttu odottamaan. Gummeruksen kirjapainossa on sattunut kuitenkin harmillinen kömmähdys: kokoelman neljäs nide puuttuu kokonaan ja sen tilalla on ensimmäinen nide eli teos alkaa ikään kuin kesken kaiken uudestaan. Ikävä moka saataneen pian korjatuksi. Tässä esimakua runosta "Tyyneysrukous":

Nyt mä lopetan tän pelleilyn.
Alan ajatteleen asioita fiksummin.
Jos mun päässä napsahtelee ja on outoja asioita,
mä heitän ne vaan meneen enkä kuuntele niitä.
Mä en jaksa olla enää outo,
mä alan elämään tässä maailmassa ihan kokonaan,
enkä enää jossain omassa mielikuvitusmaailmassani.
En enää dramatisoi ja suurentele asioita.
En ajattele enää omaa napaani,
vaan muiden napoja.

keskiviikkona, elokuuta 08, 2007

sinun hunajasi minun teeheni
hänen pöydällään

sunnuntaina, elokuuta 05, 2007

Kesäloman päättyessä

Missä sitä rakkautta viljellään,
ketjun päässä, muistin varsia
ennätän harhailla silmät auki.
Ensi vuonna etenen jakeluun.

Kesä ehtii joka ainoan kukkansa,
latinaksi sekin on pieni salaisuus.
Maataan ilman alla sinä ja minä,
kuumissamme, kuukaan ei naura.

perjantaina, elokuuta 03, 2007

Laita siihen


sitä lapsuutta


muisti lähestyy


joka esineestä

torstaina, elokuuta 02, 2007

Viikonloppuna julkistettu Miia Toivion esikoiskokoelma Loistaen olet löysi viimein käteeni. Onnitteluni jo esitinkin, mutta toistetaan ne tässä. Runossa "Satakieli" sanotaan:

kenestäkään en ollut sinä, sen enempää en tähän
tullut, lauloin vain niille, jotka nielivät maailman.

keskiviikkona, elokuuta 01, 2007

Ei "kaunis", ei "oikea"

Sain vasta nyt tietää, että Helsingin Sanomat on julkaissut arvion uusimmasta kirjastani Vapaat kädet juhannuksen jälkeisenä maanantaina eli samana päivänä kun aloitin kesälomani. Tilasin kopion jutusta lehden verkkosivuilta yhden euron hintaan. Saatte sen tässä ilmaiseksi.

Melkein valmis sonetti


Karri Kokko: Vapaat kädet. PoEsia (Kirja kerrallaan & Lasipalatsi). 100 s. 15 e.

Edesmennyt Susan Sontag puolusti esseessä kauneutta ja moitti taiteen kriitikkoja, jotka tyytyvät arvioimaan teokset hyvän tai huonon sijasta kiinnostaviksi. Juuri sellainen on Karri Kokon uusi runokokoelma Vapaat kädet. Kiinnostava, ei kaunis.

Osittain oikein hyvä.

Kauneus on runoissa häivähtävää, ja sekin taitaa olla ironista.

Moni runo on kiinnostava kielen vääntelyn takia, samoin runon olemusta ja syntyä pohtivat runot. Kokko vaihtelee kielen rekisteriä lyhyen kuulaista tunnelmapaloista tahalliseen kökkökieleen.

Kielirunoutta? Aivan varmasti. Elämän ja kielen sattumanvaraisuus kuuluu keskeisiin, toistuviin aiheisiin. Ajatusten virtaa ja kielen ketjua pitää usein kasassa vain harkittu runomuoto.

Tätä ennen Kokko julkaisi kollaasikokoelman ja Varjofinlandia-nimisen kirjan, joka on eräänlainen masentavimpien lauseiden tauoton kooste. Nyt hän ponnistaa kohti "oikeita" runoja. Onhan jo perinne kirjoittaa senkaltaisia lauseita kuin "viipyilen kaupungilla, viipyilen voidakseni käyttää sanaa viipyilen" ja "jos nyt lopettaisin tähän, tämä voisi olla melkein valmis sonetti".

Kielitietoisuudesta huolimatta läsnä on silloin tällöin minäpuhuja, joka on milloin epävarma, milloin kaikesta hulluudesta huvittunut. Mukana on teräviä havaintoja ja kaikenlaista joutavaa. Kieli on välillä terävää, välillä tyhjäkäyntiä. Moni runo maistuu edelleen vahvasti kollaasilta ja hakukonerunoudelta.

JUKKA KOSKELAINEN

HS 25.6.2007

Suuta pimeässä, hulluuksia kauneuden eteen
ja syntiseula samaa vanhaa.

Minä pyörryn nyt ja haluan,
sinun tuoksusi silmät kiinni tästä maailmasta.