Kataloogillinen joita ei (vielä) ole

Ntamo on julkaissut kevään ohjelmansa. Luettelo sisältää monta yllätystä, esimerkiksi uutisen Kari Aronpuron ja Teemu Mannisen "siirtymisestä" Tammelta uudelle kustantajalle. Oli myös aika saada J.O. Mallanderin tuotantoa uudelle vuosituhannelle. Niin ikään ilahduttavaa on esikoisten ja etenkin proosan runsas tarjonta. Tämän jälkeen voi sanoa, että ntamo on yleiskustantaja. Kunnia olla mukana!

Edelliseen postaukseeni viitaten

Kaupungilla käydessäni huomasin, että molemmat iltapäivälehdet olivat kirjoittaneet aiheesta jo tänään, ja ainakin Ilta-Sanomat oli saanut mm. Tuulaliina Variksen ja Tommy Tabermannin kommentoimaan Haukion kahta runoa. Kommentteja en lukenut otsikkotasoa pitemmälle, mutta myönteisiä näyttivät olevan. (Luin myös lehteen painetut kaksi runonäytettä, mutta linjani pitäen pidättäydyn sanomasta niistä mitään.)

Kapteeni Hytösen tahaton tai tahallinen "markkinointistrategia" näyttää kuitenkin onnistuneen, ja mikäs siinä. Ehkä jonain päivänä iltapäivälehdet tavoittavat menneisyytensä. Kuka enää muistaa ajan, jolloin esimerkiksi Ilta-Sanomat julkaisi säännöllisesti runokritiikkejä? (Aloitin kriitikonurani mainitussa lehdessä 1977, samaan aikaan kun Arto Kytöhongalla oli siinä oma viikottainen palstansa.) Yhdeksänkymmentäluvun alussa julkaisin Iltalehdessä sarjan käsitteellisiä sanomalehtitaideteoksia, esimerkiksi Mox Mäkelältä ja J. O. Mallanderilta. (Edellisen duuni vei lehden viikonvaihteen numerosta kuusi (!) sivua ja jälkimmäisen kaksi.) Vähän myöhemmin kirjoitin lehteen Thomas Pynchonin (tekaistun) haastattelun. (Se oli päivätty "Macondoon".) Ja lopulta myös tulevan ystäväni ja kustantajan Leevi Lehdon haastattelun. Oi niitä aikoja.

11. syyskuuta 2007

Joskus kaikkein vähäisimmät uutiset ovat kaikkein merkittävimpiä. Tämän päivän HS kertoo uutispalkissaan:

On Kawaran maalaukset saamelaiseen päiväkotiin

Japanilais-amerikkalaisen nykytaiteilijan On Kawaran (s. 1933) päiväkoteihin keskittyvä projekti Pure Consciousness vierailee Inarin Pohjoissaamelaisessa päiväkodissa syyskuun lopussa. Projektiin kuuluu seitsemän Kawaran Today-päivämäärämaalausta. Teokset ja lapset dokumentoidaan valokuvin myöhemmin ilmestyvää kirjaa varten. Pure Consciousness -projekti on kiertänyt maailmaa vuoden 1998 Sydneyn biennaalista lähtien.

On Kawara aloitti päivämäärämaalaustensa tekemisen jo neljäkymmentävuotta sitten, ja itse muistan tutustuneeni niihin 70-luvun puolivälissä. Taiteilija oli yksi niistä monista marginaalitaiteilijoista, joita J. O. Mallander tapasi nostaa esiin niin kirjoituksissaan kuin galleriatoiminnassaan. Tuohon aikaan On Kawaran tuotanto, joka koostuu lukuisista vuosia tai vuosikymmeniä kestäneistä projekteista, oli vallankumouksellista eikä nostattanut päivälehdissä kuin korkeintaan kulmakarvoja. Nyt se noteerataan kivana päiväkotihömppänä.

Toinen näkökulma: Tärkeä taide tapahtuu aina marginaalissa, tässä tapauksessa maantieteellisesti kaukana "todellisen" tapahtumisen näennäisistä keskuksista.

Ja on tässä tietysti sekin pointti, että nimenomaan On Kawara oli mielessäni silloin, kun vuodenvaihteessa ideoin blogiani Ihmisiä, päiviä, elämää. Vaikka toteutus on "taiteellisesti" huomattavasti esikuviaan vaatimattomampi, on se kuitenkin hengessä On Kawaralle (ja sitä kautta Mallanderille) omistettu.