Eilen teen löydön divarissa, Jyrki Pellisen vähän liikkuva teos Moskova vuodelta 1971. En muista nähneeni teosta ainakaan 35 vuoteen. Myös kauppias katselee ohutta nidettä haikeanoloisena ja ihmettelee, ettei Pelliselle erityisesti ja tällaiselle runoudelle yleensä riitä kysyntää.Seuraavana aamuna, kuinka ollakaan, Pellinen soittaa ja pyytää käymään. Katselemme uusia duuneja, runoja, proosaa, piirroksia. Yhdessä on Piukat paikat. Televisiossa puhuu melkein hampaaton Simo Salminen kiinalaiseen silkkiin pukeutuneena. Ikkunasta avautuu näkymä puutarhaan. Yhtäkkiä lyö kovan sadekuuron.
Samassa varhaisen iltapäivän hetki on ohi. Pellinen, "oman sydämensä rakastaja", sanoo näkemiin. Ilma on raikasta kuin ensimmäisen päivän aamuna ja täynnä syreenin tuoksua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti