perjantaina, lokakuuta 16, 2009

Yhä edelleen yli 450 miljoonaa intialaista elää köyhyysrajan alapuolella alle eurolla päivässä.

Jukka-Pekka Saraste

Pakistanin hallitus maksaa nyt hintaa heikkoudestaan

Sen sijaan hän oli vuosia opettajana ja tutkijana Joensuun yliopistossa.

Rautakaupoissa sitä myydään edullisesti metreittäin.

Museonjohtaja Janne Gallen-Kallela-Sirén vertaa Afganistanin sotaa 1940-luvun taisteluun natseja vastaan.

HS 16.10.2009

1 kommentti:

Reijo Valta kirjoitti...

Kolmen muun puolueen edustajat olivat skeptisempiä, mutta loppujen lopuksi komitea päätti Obamasta yksimielisesti noin viikkoa ennen tiedon julkistamista.

Minea Blomqvist pelaa tällä viikolla Milanossa.

Kirjasto suosituin kulttuuripalvelu

Teknisen keskuksen johtaja Matti Matinheikki kertoo, että tilanteesta on jo informoitu kaupunginhallitusta ja teknistä lautakuntaa.

1024 Mt keskusmuisti

Hän ei säästellyt ketään, ei edes maansa jalkapalloliiton puheenjohtajaa Julio Grondonaa, joka pystyy päättämään hänen valmentajapestinsä jatkosta.


Kaleva 16.10.2009