Sielua Amyn lailla

Välillä huomaa olevansa ihan kananlihalla jonkun iskelmän kanssa. Näinä päivinä se on Amy Winehouse ja "Tears Dry On Their Own". Oh, man.

(heti helpotti)

Värit makeat ja täältä nähden äänet,
ahdistusteni keskuksessa
joku selittävä sormenpää,
jotain vitun ainetta tai molemmat.

kuu pastilli  omena kemia

lahja vihreä lämmin kynä

muste mylly ydin yö yksi

ennen  nainen nuo  nuolla

Juhlittiin Miian esikoiskokoelman ilmestymistä. Tunnen olevani etuoikeutettu saadessani viihtyä tällaisessa seurassa. Toisen onneen osallistuessani en voi kuvitella itseäni juurikaan onnellisemmaksi.

Parnasso 4/07 on maailmalla. Numeron sisällys on kätevimmin luettavissa päätoimittajan blogissa.

Ei tylsä pelko.
Pitkä, yksi, toinen.

Melkein pääsi unohtumaan maininta Hannu Helinin (s. 1944) ja Ville-Juhani Sutisen (s. 1980) taannoisen runodialogin ilmestymisestä kirjan muodossa. Koska Neuhickyr on poEsia-sarjan julkaisuja ja siten samaa maata kuin omat kirjani Varjofinlandia ja Vapaat kädet ja koska minulla on näppini mukana myös tämän kirjan toimittamisessa, olen erinomaisen jäävi puhumaan siitä mitään. En kuitenkaan malta olla nostamatta esiin tosiasiaa, joka tekee kirjasta aivan poikkeuksellisen. Kirjoittajilla on ikäeroa 36 vuotta, mutta sitä ei huomaa. Ja tässä tapauksessa se on meriitti molemmille.

Niin kaunehinta tähteä ei olekaan
tämän puolen länttä,
jokin sinisempi kukka sentään
viheriäisin lehdin
jonka nimettyä nimeä en saa päästäni,
ja metsässä se mustasilmäisempi marja,
joka häiritsee mun untani
öisin, aamuin, päivisin ja iltaöisin.

This just in

MtvU has elected John Ashbery its first poet laureate.

No, ensi kesänä sitten!

Karri, Lasipalatsin aukio 2007 (Kuva: Saara)

Tapasin Runomarkkinoilla monta uutta ihmistä, muiden muassa pian esikoisrunojaan julkaisevan Vesa Haapalan, jonka kanssa olen ollut muissa yhteyksissä mutta jota en ole aiemmin kohdannut livenä.

"Uusia" tuttavuuksia olivat myös Saara ja Susu, joiden kanssa rupattelin tovin Mbarin terassilla. Ylläoleva kuva on Saaran nappaama ja julkaisen sen tässä siksi, että yleensä naamani näyttää samanaikaisesti vinolta ja kukertavan laikukkaalta. Tämä sen sijaan on se iloinen ja valoisa sisäinen minäni, jollaiseksi itse koen itseni. Kiitos, Saara.

Alla olevan kuvan nappasin itse Lasipalatsin aukiolla esillä olleesta näyttelystä, jossa esitellään kuvia 60-luvun Helsingistä. Kuvassa esiintyvä nainen on nimeltään Margit, sokea harjakauppias Helsingin kauppatorilta. Margitin tytär Inkeri on lasteni Jannan ja Julian isoäiti ja näin ollen minun entinen anoppini. Margit oli vuosikymmeniä, monien helsinkiläissokeitten tavoin, osa Kauppatorin kantaväkeä. Näin meistä itse kukin liittyy tavalla tai toisella asuinympäristöönsä, sen ihmisiin ja historiaan.

Margit, Kauppatori 1966

Lauantai-illan huumaa...

Lupaan itselleni kolme sointua, jotain kaunista.

Haluan löytää itseni sinun napa-alueiltasi.

Ei ole muuta antaa kuin tämä uloshengitykseni.

Syän, yön yli
seur. pv:ään.

Teemu Hirvilammi, Taidehallin klubi

Runokuu on sitten onnellisesti takana. Se kesti viikon mutta tuntui kuukaudelta, hyvässä ja pahassa. Itse en tunne olevani poikki, koska päädyin useimmiten aikaisin nukkumaan, mutta voin kuvitella. Viikko päättyi Runomarkkinoille, jossa minäkin sain tilaisuuden lukea Vapaista käsistä. Luin neljä näytettä nimirunojen sarjasta, ja hyvältä tuntui, siis omasta puolestani. Runojen ääneen lukeminen on kivaa ja avaa teksteihin uuden ulottuvuuden. Mielihyvin olen pannut merkille, että moni muukin nauttii tällaisesta esiintymisestä. Uusi runoilijapolvi ajattelee selvästi, että ääneen lukeminen kuuluu asiaan. Se on hienoa. Hieno saada olla mukana.

Näkee kuvassa vettä, joka on syvää kuin huokaus.
Ja muistaa unessa käyneensä, käyneensä.
Minulla on toinen sydän,
se joka suree eikä jätä iloitsematta.

Grand Tour 1969

Karri, Pariisi 1969

Olen kuvassa 14-vuotias, sillä hilkulla että ensimmäiset runot on luettu. Olemme perheen kanssa autolla Eurooppaa kiertämässä, nyt ja tässä Eiffel-tornin korkeuksissa, Pariisin kattojen yllä. Päivää en tiedä, mutta aika tarkkaan 20. heinäkuuta 1969 sen on täytynyt olla, koska muistelen että seurasimme ensimmäistä kuukävelyä nimenomaan Valon kaupungissa. Kuvan on näpännyt luultavasti äitini, mutta voi se olla Helvikin, äitini sisko ja Lauri Levolan äiti, joka oli mukana matkassa.

Pakotanko itseni kirjoittamaan toisin,
vai annanko virheiden tulla niin kuin ne tulevat.

Koti yhtä kaukana,
ajoipa lyhyttä tai pitkää reittiä.

Kaiken runotuoksinan keskellä ehdittiin eilen juhlimaan myös Jarkon esikoisromaanin ilmestymistä. Ja kas, Luokkakokous sai mukavan arvion aamun Hesarissa.

Asiat joilla on kantajalleen vain sentimentaalista arvoa,
niin kuin halu tai vanha iho.

Näin huulet joita olisin voinut kuvitella rakastavani,
mutta ne olivat kiinni aivan toisissa kynsissä.

Vastauksena edelliseen

Laulut syvällä taskussa

Karri Kokko: Vapaat kädet. Poesia 2007. 98 s.

Jos nokkelalta tiedemieheltä kysyttäisiin, miksi hän ei kokeile keksiä mahdollisimman monimutkaisia uudenlaisia kojeita, vaan sommittelee laboratoriossaan impressiomaalauksia, kokemuksellisia kuvia ja pohtivia hiilipiirroksia, saisi kenties saman vastauksen kuin Karri Kokko tarjoaa uudessa, viidennessä kokoelmassaan, Vapaat kädet: "Kotiin on ikävä / ja minä makaan / silmät tähdissä / ja leikin sanoilla."

Tämä eetos ei kuitenkaan tarkoita naiiviutta tai vakavuuden puutetta, vaan ihmisen tason suhtautumista ympäröivään maailmaan. Kokko ei kiristä tai lääkitse lukijaa, vaan avaa hänen eteensä maiseman, johon astuminen tarkoittaa vilpitöntä rakkauden ja elämän kaikkien puolien ylistykseen suostumista, laulua ja sanoihin ihastumista. Kokon verkkoblogin "Muistikirjan" lukijat tunnistanevat useita prosessin säikeitä kirjan valmiista runoista.

Lämmitellä sanan sisällä

Runojen nimet kertovat, että edetään "Leikin päin", mukana on Rakkaudentunnustusimprovisaatio ja ohimenevä huomio Kappas painovoimaa. Puhujan kriittinen silmä kohdistuu taiteen ja runouden estetiikan lyhytnäköisiin liiallisuuksiin - Kokko itse ei riskeeraa paitsi kuin runoilija vain voi: asettamalla itsensä, oman persoonansa alttiiksi. Muutamissa teksteissä itse kukin voi tuntea osuvan pistoksen liiallisesta vakavuudestaan. Vastapainona toki ruoditaan myös kirjallisuuteen kohdistuvaa motivoimatonta vihaa.

Päällimmäisenä on kuitenkin määrittämättömän hellän alakulon leimaama ilo ja kiitollisuus maailmasta ja runosta. Taiteen idea on monimielinen ja vertautuu useassa eri hahmossa esiintyvään tyttöhahmoon, joka tuo mieleen Pentti Saarikosken Hämärän tanssien voikukkatytön. Nainen ja runous ovat usein yhtä; toisesta puhuttaessa tarkoitetaan myös toista, saatetaan hyvin "lämmitellä sanan sisällä kuin naisessa".

Taivaan riemun kaikuja

Toisinaan Kokko kirjoittaa kirjoittamisesta, hahmottelee tekstin, kielen ja runon luonnetta, tai kokeilee runomuotoja, kuten pantunia. Keskiosan proosarunot virittävät kokemuksellista ja poeettista limittäin; skaala ulottuu kahvikupista kuolemaan, poetiikasta boogieen; ja aina "runous onneksi on onnen pekka".

Elämänfilosofia on eksistentiaalista vellomista, joka toisinaan tasapainottelee kliseen partaalla; esimerkiksi Kesäyössä on kuitenkin pakahduttavan vilpitön runo, arki ja läsnäolo muutaman kerran kuin kaakaokuppiin nuotion äärellä sulava vaahtokarkki. Tyyli on selvä valinta; Kokko osoittaa rivien välistä, että puhuu ja tietää miksi; runous ei ole "hyödytöntä uneksintaa", sillä "mies katsoo eteensä syvyyteen".

Runoissa on pakinamaista otetta, monesti pintaan pyrkii laulu ja rytmi. Musiikin metaforia esiintyy paljon, niihin limittyy kokoelman arkkitunnelman kuvaus; minällä on "laulut syvällä taskussa" ja "aamuun loputtomasti aikaa, / runot täynnä taivaan riemun kaikuja". Vapaat kädet on runoutta elämästä, sen hetkistä, tunteista sekä niiden tallentamisesta, ei sen enempää, eikä missään tapauksessa vähempää.

VILLE-JUHANI SUTINEN

Turun Sanomat 21. 8. 2007

...kaikki kirjoittaa runoja, mutta kuka niitä lukee...

Tuomas Timonen, HS 21. 8. 2007

Tuosta alkaa yö ja päättyy tähän,
mutta taivaan pimeä ei tunne äärtä.
Värin tietää katsomatta, kotiin
täytyy ajaa kotiin saakka.

Löytö-hay(na)ku

pieni
kuin mikä,
kukka alle sentin

Kuukausi joka kestää viikon

Mikael on reippaana poikana laatinut pätevän ja kätevän muistilistan tänään käynnistyvän Runokuun ohjelmasta. Kopioin sen tähän lähes sellaisenaan:

Ma 20.8. Avausklubilla Kuutamokeikka, Ravintola Belly, klo 20.00–21.30

Ti 21.8. Huvila-teltan Elävien runoilijoiden ilta, klo 19, liput 14 €

Ke 22.8. Helsingin Poetiikkakonferenssi, Vanha ylioppilastalo, musiikkisali, klo 10-16

To 23.8. Poetry Slam Helsingin-karsinta, Pub Black Door, klo 18

Pe 24.8. Taiteiden yö, kaikkialla tapahtuu, mm. Oopperan amfiteatterissa, klo 24–02

La 25.8. Runomarkkinat, Lasipalatsin aukio, klo 13–17 (mukana myös KK, klo 16.00)

Muusta ohjelmasta nostaisin esiin myös nämä:

Ma 20.8–Su 26.8. Kokeellisen runon keidas
Visuaalista runoutta seinillä, digitaalista runoutta kirjaston asiakastietokoneilla, ääni- ja digirunouden elämysluola. (Mukana myös KK.)
Järjestäjät: Nuoren Voiman Liitto, Helsingin kaupunginkirjasto ja Nokturno.org

Ke 22.8. Ääniruno kajahtaa
Stage klo 18–19
Esiintymässä Martin Glaz Serup (Tanska), Eiríkur Örn Norðdahl (Islanti), Cia Rinne ja Outi-Illuusia Parviainen
Juontajana Miia Toivio
Tilaisuus kuuluu Kokeellisen runon keidas -hankkeeseen
Järjestäjät: Nuoren Voiman Liitto, Helsingin kaupunginkirjasto ja Nokturno.org

Katso koko Runokuun ohjelma

Ilma alkoi loppua ja katselin,
nosti hiuksiaan hän ylös miljoona vuotta.

Hyvinkin pieni määrä toivoa riittää
aiheuttamaan rakkauden synnyn.

Minä jaan kanssasi ainoan mustikkani,
ja sinä ajattelet ihan toisessa pimeässä.

Rakkaudesta 3

Mutta jättäkäämme metsät ja palatkaamme Pariisiin. Rakastunut mies näkee rakastamasssaan naisessa kaikki hyveet; tarkkaavaisuus voi kuitenkin olla vielä laimeata, sillä mieli kyllästyy kaikkeen, mikä on yksitoikkoista, täydelliseen onneenkin.

Rakkaudesta

Koetan ottaa selkoa tästä intohimosta, jonka kaikissa vilpittömissä ilmenemismuodoissa on kauneuden sävy.

Motto (melkein kaikelle)

Pyydän lukijaa suhtautumaan anteeksiantavasti
tämän rakkauden fysiologian omituiseen muotoon.

Time on my hands 2

Time on my hands

Ihminen on suudeltu muoto.

Talutti ajatustaan.

Jo sisään tehdyt pelkonsa.

Luuni luittesi
uuma purrut
märän nänni
nenäin silmät
kalunnee halu
häpy kämmen

Kaunis valo
autiolla aukiolla,
taivaassa tähtiä
vai vain maassa.

Runon-pania

Mä elän ihmisien hulluudesta
ja puhun tyttölöille rakkaudesta.

Ja nousi musiikista ja lähti tekemään oppimaansa
hyvää

näytitsesi

Pois pois postin tieltä

Luonnollisia ihmisiä, näkyvät kasvien päältä
kulkevan ja kasvien välistä,
ja kukka on maljakossa naisen kädestä,
joka on pimeässä osa sitä osaa naisesta,
joka silmät kiinni pantuna
ei ole kaikki naisesta, mutta ilmasta tehty,
niin kuin Olympia, maalista maalattu.

Opetellako rakastamaan, sanomaan rakastavansa
vai kirjomaan toisilla.

vesi
aika
valo
ilma
sade
tuuli
ruusu
hunaja
orvokki
mansikka
suolankukka
kirkas ja kirpeä
punainen tikkari jota imeä

Aseen poika!

Teemu Mannisen kaivattu toinen kokoelma Lohikäärmeen poika (Tammi) on ilmestynyt. Nopeasti silmäiltynä teos on juuri sitä yhteen muottiin sopimatonta runoutta, jota, öö, tekijältä on totuttu odottamaan. Gummeruksen kirjapainossa on sattunut kuitenkin harmillinen kömmähdys: kokoelman neljäs nide puuttuu kokonaan ja sen tilalla on ensimmäinen nide eli teos alkaa ikään kuin kesken kaiken uudestaan. Ikävä moka saataneen pian korjatuksi. Tässä esimakua runosta "Tyyneysrukous":

Nyt mä lopetan tän pelleilyn.
Alan ajatteleen asioita fiksummin.
Jos mun päässä napsahtelee ja on outoja asioita,
mä heitän ne vaan meneen enkä kuuntele niitä.
Mä en jaksa olla enää outo,
mä alan elämään tässä maailmassa ihan kokonaan,
enkä enää jossain omassa mielikuvitusmaailmassani.
En enää dramatisoi ja suurentele asioita.
En ajattele enää omaa napaani,
vaan muiden napoja.

sinun hunajasi minun teeheni
hänen pöydällään

Kesäloman päättyessä

Missä sitä rakkautta viljellään,
ketjun päässä, muistin varsia
ennätän harhailla silmät auki.
Ensi vuonna etenen jakeluun.

Kesä ehtii joka ainoan kukkansa,
latinaksi sekin on pieni salaisuus.
Maataan ilman alla sinä ja minä,
kuumissamme, kuukaan ei naura.

Laita siihen


sitä lapsuutta


muisti lähestyy


joka esineestä

Viikonloppuna julkistettu Miia Toivion esikoiskokoelma Loistaen olet löysi viimein käteeni. Onnitteluni jo esitinkin, mutta toistetaan ne tässä. Runossa "Satakieli" sanotaan:

kenestäkään en ollut sinä, sen enempää en tähän
tullut, lauloin vain niille, jotka nielivät maailman.

Ei "kaunis", ei "oikea"

Sain vasta nyt tietää, että Helsingin Sanomat on julkaissut arvion uusimmasta kirjastani Vapaat kädet juhannuksen jälkeisenä maanantaina eli samana päivänä kun aloitin kesälomani. Tilasin kopion jutusta lehden verkkosivuilta yhden euron hintaan. Saatte sen tässä ilmaiseksi.

Melkein valmis sonetti

Karri Kokko: Vapaat kädet. PoEsia (Kirja kerrallaan & Lasipalatsi). 100 s. 15 e.

Edesmennyt Susan Sontag puolusti esseessä kauneutta ja moitti taiteen kriitikkoja, jotka tyytyvät arvioimaan teokset hyvän tai huonon sijasta kiinnostaviksi. Juuri sellainen on Karri Kokon uusi runokokoelma Vapaat kädet. Kiinnostava, ei kaunis.

Osittain oikein hyvä.

Kauneus on runoissa häivähtävää, ja sekin taitaa olla ironista.

Moni runo on kiinnostava kielen vääntelyn takia, samoin runon olemusta ja syntyä pohtivat runot. Kokko vaihtelee kielen rekisteriä lyhyen kuulaista tunnelmapaloista tahalliseen kökkökieleen.

Kielirunoutta? Aivan varmasti. Elämän ja kielen sattumanvaraisuus kuuluu keskeisiin, toistuviin aiheisiin. Ajatusten virtaa ja kielen ketjua pitää usein kasassa vain harkittu runomuoto.

Tätä ennen Kokko julkaisi kollaasikokoelman ja Varjofinlandia-nimisen kirjan, joka on eräänlainen masentavimpien lauseiden tauoton kooste. Nyt hän ponnistaa kohti "oikeita" runoja. Onhan jo perinne kirjoittaa senkaltaisia lauseita kuin "viipyilen kaupungilla, viipyilen voidakseni käyttää sanaa viipyilen" ja "jos nyt lopettaisin tähän, tämä voisi olla melkein valmis sonetti".

Kielitietoisuudesta huolimatta läsnä on silloin tällöin minäpuhuja, joka on milloin epävarma, milloin kaikesta hulluudesta huvittunut. Mukana on teräviä havaintoja ja kaikenlaista joutavaa. Kieli on välillä terävää, välillä tyhjäkäyntiä. Moni runo maistuu edelleen vahvasti kollaasilta ja hakukonerunoudelta.

JUKKA KOSKELAINEN

HS 25.6.2007

Suuta pimeässä, hulluuksia kauneuden eteen
ja syntiseula samaa vanhaa.

Minä pyörryn nyt ja haluan,
sinun tuoksusi silmät kiinni tästä maailmasta.